Kaukainen rakkaus ohjelmassa

Kirjoitin lähes vuosi sitten tässä blogissa otsikolla Saariaho kermojen kermaa. Valittelin, etten ”osaa” kuunnella Saariahoa. Nyt minulla on mahdollisuus saada saattaja matkalle Kaukainen rakkaus-teoksen uumeniin. Lieksan kansalaisopistossa on meneillään musiikin historian kurssi. Olemme jo käyneet läpi eri musiikin aikakaudet ja nyt lopuksi ensi tunnilla tutustumme nykymusiikkiin suomalaisten Eino Juhani Rautavaaran ja Kaija Saariahon teosten avulla.

Hesarin toimittaja Ilkka Malmberg yritti vuosi sitten perehtyä omin päin Saariahon ranskalaisen Simone Weilin elämästä säveltämään oratorioon. Malmberg tähtäsi teoksen ensi esitykseen Helsingin Musiikkitalossa. Malmberg kirjoitti asiasta laajasti mm.HS:n kuukausiliitteessä. Minulle jäi tuntuma, että Malmberg koki jonkinlaisen hämäännyksen ja luovuttamisen jopa turhautumisen  tunteen.

Saariaho on suomalainen säveltäjäkuuluisuus. Olen päätellyt, että Saariahon kiinnostus Simone Weilin elämään perustui hänen omaan taustaansa. Saariaho ei ole lähtöisin suomalaisesta yläluokkaisesta perheestä. Minäkin olen lukenut Weilin tekstejä ehkäpä siitä syystä, että olen samastunut niihin tunteisiin joita Weil,   -vaikka olikin yläluokkalainen, tunsi vaikeissa oloissa eläviä ihmisiä kohtaan. Weil oli idealisti ja se koitui hänen tuhokseen.

Opettajana ja johdattelijana maailman musiikkiin eri aikakausina on meillä alkuaan uusiseelantilainen Leslie Hindle, joka valitettavasti on lopettamassa työnsä Pielisen Karjalan Musiikkipistossa jäädessään vanhuuseläkkeelle. Häntä kuunnellessa tuntuu, että hän on kokonaan musiikin valtaama ja mikä onni meille, että hän pursuaa ja jakaa meille anteliaasti tietojaan ja musiikillisia tunteitaan..

Kirja tuli painosta

Tänään tuli kirjapaketti. Olin osallistunut kirjan tekoon jonkinlaisena sivupersoonana. Kirjoittelin Silvalle sähköposteja ex-tempore eri aiheista noin puolen vuoden aikana. Niistä on poimittu kirjaan muutamia. Kirjan kuvitus on tärkeä osa jo sivumääräisenä. Mikko Takkunen, alkuaan kontiolahtelainen, nykyisin Timen kuvaaja,  kuvasi meitäkin remonttihommissa.  Kirja on tavallaan Silva Tedren, Itä-Suomen yliopiston yhteiskuntapolitiikan lehtorin  matkakertomus ympäri Pohjois-Karjalaa suuntautuneelta tutkimusmatkalta.. Pysähtyessään Silva on pyrkinyt eläytymään  kohtaamiensa ikäihmisten  sisäiseen kokemusmaailmaan sukeltamalla siinä mahdollisimman syvälle.Matkan varrella koetut luontoelämykset nousevat pintaan.
Arja Jämseniltä on kirjassa osio  Yksityiskodista yhteiskotiin. Taittojälki on Mari Voutilaisen. Marilta on myös tekstipätkiä. Kirjan nimi on Eläkeläisenä maaseudulla. Minutkin on mainittu  yhtenä kirjan tekijänä, vaikka osuuteni on pieni huiskaus tai välihuutomainen sähköpostiteksti siellä täällä. Olen päässyt peräti kanteenkin.

Kesän aikana olen kirjoittanut vain kerran tänne blogiin. Maalla ei kesällä oleilla sisällä vielä iltapuhteellakaan. Runsas marjasatokin tuntui vaativan poimimaan enemmän kuin omiksi tarpeiksi ja paljonhan vuoden aikana kuluu jos oikein syömällä syö niinkuin ns. ravintoasiantuntijat vuosittain yhä enenevässä määrin kehottavat. Olipa mukava leveillä etelä-suomalaisille tuttaville, että meillä marjoja piisaa kun siellä ei kuulemma löytynyt mitään. OLi mukava viedä viemisiksi puolukkaa.

Meillä ympäristön metsissä ryskyy. Hakkuut kaupungin omistamissa metsissä ovat jatkuneet noin puoli vuotta pientä kesätaukoa lukuunottamatta.. Onneksi ei aivan avohakkuita kuin muutamassa kohteessa. Kaupunki tarvitsee rahaa. Lähes jokaisessa Lieksan Lehdessä kerrotaan säästökohteiden valinnoista ja vaikeuksista toteuttaa säästötavoitteet. Miten käy kuntarakenteen kohdalla on täysi kysymysmerkki meille tavallisille kuntalaisille. Liitymmekö Joensuuhun vai pohjoisen suunnan kuntiin vai pystymmekö olemaan itsenäisiä kuten monet valtuutetut ja kunnan ylin johto julistavat.

Lunta tuli noin 20 senttiä pari viikkoa sitten, mutta onneksi vuodenaikaan nähden errityisen lämmin sää sulatti sen. Sain vielä nostettua viimeiset palsternakat, jotka olivat kasvaneet itsekseen siementyneinä omenapuun juurella. Muistilistan mukaan kaivoin vielä tänään muutamia voikukan juuria hyödettäväksi sisällä. Voikukka on tunnetusti terveellistä. Joku tuttu etsii pakurikääpää. Minä keitän kuusenkerkkäsiirappia. Pieni liraus sitä kuumaan veteen tai vaikkapa viinatilkkaan tekee eetvarttia, meidän kielellä sanottuna.

Närhet ovat rohmuja tintteihin verratessa. Kaadoimme kannon päähän siemeniä. Heti osasivat paikalle. Nyt niitä kuvataan muovikojusta eivtkä ne pelkää. Kauniita lintuja, saavat viihdyttää meitä ja mielellään asustaa meidän pihan kuusikossa.