Joulun jälkeen

Joulun tienoo vaati miellyttävää viitseliäisyyttä ja tavallista arkipäivää enemmän paneutumista rutiineihin. Jouluaattoilta on meillä taitekohta, josta alkaa miellyttävä hidas yltäkylläinen lasku arkea kohti. Lähes uneliaat aamut vaativat ulos reippailemaan ja taas glögi ja piparit maistuivat.  Perinteisen lipeäkalan olin toivonut osaksi jouluruokia. Ei se maistunut enää entisen laiselta.

Joulun jälkeen sää alkoi muuttua jyrkästi ainakin Etelä-Suomessa. On hengähdetty helpotuksesta kun on saatu tietää jouluvieraiden päässeen koteihinsa turvallisesti.

Kunnon pakkanen kesti yli joulun. Lumen kitinä kävellessä kuulosti tutulta. Melkein kokonainen kuu valaisi yöllä tienoot. Aamuisin tähyiltiin itätaivaan kultaista kajoa. Se  kaunisti lumen pehmentämää maisemaa. Lunta oli maassa reilu parikymmentä senttiä; sen verran, että pystyi hyvin kahlaamaan jopa hiihtämään ja mäkeä laskemaan. Television jouluohjelmat jäivät katsomatta, lehdet lukematta. Joulukirjatkin viereksivät pöydillä odottamassa yksinäisempää aikaa. Kiinnostavista kirjoista on runsauden pula. Ei tiedä mitä kannattaisi lukea, mitä valitsisi. Kustantaja kehuu lihavin otsikoin kustantamiaan saadakseen myytyä niitä, mihin on satsannut. Sehän on selvä. Harri Tapperin murrekirjoja pitää lainata ja lukea. Tapper kuoli hiljattain 83-vuotiaana.  Pentti Linkola kehui Sirpa Kähköstä; pitää lukea. Lukupiirissä 13.1 käsitellään Kähkösen uusinta kirjaa Hietakehto.

Valokuvattiin sisällä ja ulkona; lasten riemua lahjojen äärellä ja vastustamattomia maisemia ulkona. Huurteiset hakkuuaukiotkin näyttivät kuvauksellisilta.

Nyt pakkanen on mennyt pyllylleen. Kuusi karisee ja joulukukkien loiste himmenee vähitellen. Toissailtana, ikkunan takana pimeässä, pieni pöllö istui oksalla saalistamassa hiiriä lintulaudan alta.

Nyt pitäisi jääkaapin ovessa olla lukko.

Ruusunpunaista valoa aamupimeällä

Tänä aamuna yhdeksän tienoissa vaaleanpunainen valo ulkona hämmästytti ja ihastutti. Koko maisema kylpi vaalean ruusun punassa.Taivas oli ohuen näköisessä pilvessä eikä auringon  kajoakaan näkynyt itätaivaalla, onhan talvipäivän seisaus ensi viikolla. Ilmiö kesti lyhyen aikaa, ehkä kymmenen minuuttia.

Muutaman kerran aikaisemmin, kesäaikaan,  olen havainnut lähes vastaavanlaisen ilmiön, mutta voimakkaampana. Illalla kun aurinko on ollut jo horisontissa koko tienoo on ollut voimakkaasti punertavan valon värjäämä. Samaan aikaan taivas on ollut osittain paksujen ukkospilvien peitossa, ukkonenkin jyrähdellyt. Olen päätellyt  silloin, että pilvet ovat heijastaneet laskevan auringon säteet  ja väri on syntynyt pilvissä olevan vesihöyryn spektristä; samasta syystä kuin sateenkaaren syntyessä, mutta vain  punaisen sävy on näkynyt ihmissilmälle.

Näin keskitalvella  ilmiö syntynee samasta syystä kuin kesälläkin. Venäjällä on parhaillaan voimakas korkeapaine. Riittävän kaukana idässä aurinko paistaa samaan aikaan kun meillä on kello 9. Koko pohjoisella pallonpuoliskolla aurinko on näkyvissä tähän aikaan vuodesta alhaalla horisontissa. Auringon säteet pääsevät  ilmakerrosten läpi pilvettömänä päivänä korkealle ja heijastuvat pitkien välimatkojen taa maalaisjärjellä pääteltynä. En ole kuullut kenenkään kertovan vastaavanlaisesta valoilmiöstä.

Ilmiö on pysähdyttävä ja hämmästyttävä. Se on havaittavissa harvoin, ei edes joka vuosi.

Iltapäivällä oli poutaa ja pakkasta. Harsomaisia pilvilauttoja virtasi kaakosta. Näkymätön mykkä suihkukone ilmaisi itsensä sumuvanalla  idästä länteen. Nyt aurinko näkyy enää punaisena pilkottavana väriläiskänä läntisellä taivaalla.

Joulu on viikon päästä.

Olisi mukava oppia ja osata!

Tänään Hesarissa taas, kuten pitkin syksyä, kirjoitetaan isoin otsikoin verkko-opiskelusta ja sen mahdollisuuksista. Matti Apunen, elinkeinoelämän valtuuskunnan johtaja, kirjoitti syksyllä pääkirjoitussivulla otsikolla Maalaisyliopiston loppu. Olematta ns. yliopistoväkeä tuntuu jotenkin arveluttavalta kajota koko asiaan. Apunen kirjoitti että tohtoreilla ja maistereilla on työelämästä saadun palautteen perusteella peukalo keskellä kämmentä.  Apusen artikkelin pääviesti oli kuitenkin, että yliopisto-opiskelussa tärkeäksi osaksi tulee ja on jo tullut maailman laajuinen korkeatasoinen verkon kautta tapahtuva luennointi ja opiskelu yleensä. Opiskelu ei ole enää paikkaan sidottu

Otsikolla Harward kotonani kirjoittaa Terhi Hautamäki tänään 16.12. Hesarin Työelämä-sivulla. Netissä voi opiskella ilmaiseksi tai rahalla melkein mitä tahansa, vakuuttaa kirjoittaja ja jatkaa: Maailmanlaajuinen verkko-opiskelu on mullistunut vuoden sisällä. Hautamäki kysyy, onko kaikille avoimista verkkokursseista hyötyä työnhaussa.

Kolme verkkokursseja käynyttä kertoo artikkelissa kokemuksistaan. Kauppatieteiden opiskelija kuuntelee nettiluentoja juoksulenkillään. Lyömäsoittaja ja mediasäveltäjä oli löytänyt musiikkialan lehdestä mainoksen online-kurssista. Hän halusi oppia kuvan ja musiikin yhdistämistä. Kolme kuukautta kestävä Film Scoring-kurssi maksoi noin tuhat dollaria ja vei kahdeksan tuntia viikossa. Chat-kokouksissa puitiin tehtäviä. Etenemistahti oli heikoimman mukainen, kertoo opiskelija.

Kolmannella haastatellulla, editoijalla, on haave perustaa sisustusyritys. Hän oli löytänyt kalifornialaisen Interior Desingn Instituten miehensä välityksellä. Hän kertoo, että omaa osaamistaan on nykypäivänä helppo tuoda esiin sosiaalisen median kautta. Sisustusalalla toimii monia, joilla ei ole minkäänlaista tutkintoa.

Vakuuttaako Suomessa tuntematon online-diplomi työnantajan tai asiakkaat? Työantajat kertovat kysyttäessä, että tärkeämpää on se, mitä on oppinut kuin se, mitä kursseja on käynyt.

Tietotekniikkaa vähän osaavana tumpelona minulle  tulee ensimmäiseksi mieleen, etten osaisi toimia verkossa ja toinen ongelma on se, että osaan riittävästi vain suomenkieltä ymmärtääkseni, mistä on kysymys.

Lieksan Kansalaisopistossa oli syksyn aikana useita kursseja tietotekniikan opiskelua varten ja mahdollisuus verkko-opiskeluunkin. Syksyllä ilmestyneessä opiston tiedotteessa Korennossa on käytetty paljon palstatilaa esiteltäessä lukion ja Kansalaisopiston verkko-opiskelun mahdollisuuksia ja käytäntöjä.

Mitä vielä odotan!

Saariaho kermojen kermaa!

Nappasin aamupäivällä radiokuulokkeet  korvilleni. Musiikki kuulosti epäilyttävästi Kaija Saariaholta. Olin arvannut oikein. Oli menossa Risto Nordellin valitut; 3. adventin musiikkia. Saariaho tuntuu liian vaikealta minulle. Muutama vuosi sitten lainasin kirjastosta Saariahon kiitellyn sävellyksen Kaukainen rakkaus. Paneuduin oikein varta vasten kuuntelemaan, mutta ei.

Marraskuun kuukausiliitteessä Hesarin toimittaja Ilkka Malmberg kertoo 10-sivuisessa jutussaan, kuinka hän ennen lokakuista Kaija Saariahon 60-vuotiskonserttia Helsingin Musiikkitalossa kuunteli Saariahon ranskalaisesta Simone Weilistä säveltämää oratoriota kuukauden ajan. Hän kuunteli sitä, kotona, bussissa, töissä, ruotsinlaivan hytissä tavoitteenaan ymmärtää Saariahon musiikkia. Jutussa sanotaan, että lopulta Malmberg oli valmis.

Kaija Saariaho on kermojen kermaa, arvioi Malmberg. Hän tunnustaa, että olisi hienoa kuulua kulttuurin eliittiin, Kaija Saariahon musiikin ymmärtäjien joukkoon. Asenteella; Tavis yrittää ymmärtää taidemusiikkia, Malmberg valmistautui konserttiin kuuntelemalla teoksen kymmeniä kertoja. Lopulta Malmberg huomasi hyräilevänsä La passion de Simonea pyöräillessään, kotona, työssä.

Simone Weil  (1909-1943) oli filosofi. Weil oli idealisti. Weil oli syntyisin pariisilaista yläluokkaa, pestautui tehtaaseen raskaimpiin ja kurjimpiin töihin. Hän ihaili työläisiä ja halusi elää heidän ehdoillaan. Vaikka hän oli sitkeä, niin hintelänä ja raskaaseen työhön tottumattomana hän uupui, sairastui ja menehtyi 34-vuotiaana.

Olen sattumoisin lukenut hieman Weiliä ja kiinnostunut hänestä tuntematta hänen historiaansa. Vaikka meillä, Saariaholla ja minulla, on mieltymyksiä Weilin suhteen, en usko että se auttaisi minua ymmärtämään Saariahon musiikkia,  vai pitäisiköhän vielä yrittää.

Haluan mukaan tuohon itseäni fiksumpien ihmisten joukkoon. Olen siis yrittämässä ”luokkaretkeä” päinvastaiseen suuntaan kuin Simone Weil, kertoo Ilkka Malmberg.

Niinhän minäkin.

Itsenäisyyspäivän kirkkautta

Itsenäisyyspäivän hehkua

Järkyttäviä kuvia eilisessä dokumentissa

Eilisiltainen televisiodokumentti, Yksi tölkki, monta ihmiskohtaloa, joka on saanut ensimmäisen palkinnon dokumenttielokuvien sarjassa  Nordic Film  Days-festivaaleilla Lyypekissä, oli vähällä jäädä katsomatta. Se oli säilyketölkkiaiheeseen kytketty kertomus eläinten ja ihmisten kärsimyksistä elintarviketuotantoketjussa. Alussa oli hellyttävä jakso, jossa sikoja hoidettiin kuin lajikumppania. Porsaita hyväiltiin ja niiden annettiin juosta suurissa laumoissa pitkin käytäviä. Tuntui että hoitajat ymmärsivät eläinten tarpeita. Dokumentin edetessä nähtiin, mikä on pienten porsaiden kohtalo kun ne kasvavat. Sioista oli nähtävissä, miten omassa karsinassaan rauhalliset siat vauhkoontuivat kun ne oli kuljetettu pois odottamaan lahtaamistaan. Kun niitä pakotettiin sähköisellä piiskalla tunneliin, tuntui se liian kamalalta. Siat vaikuttivat vaistoavan mitä nyt seuraa.Tunnelista kuului sikojen huuto, tuskanhuuto.

Järkyttävintä oli nähdä kuinka nautojen teurastusvaiheessa tainnutus ei ollut riittävä vaan nauta alkoi potkia rajusti riippuessaan jaloistaan. Toinen jalka oli jo irronnut kiinnittimestä ja eläin roikkui yhden jalan varassa. Se yritti irrottautua rajuilla ruhon ja etujalkojen liikkeillä. Sen katseen viestiä ei voi unohtaa. Tainnutettujen eläinten rintaan pistettiin teräaseella niin, että veri purkautui pulppuamalla. Menetelmät olivat rutiinin omaisia. Työntekijät valvoivat ja toimivat. Yksi teurastaja kertoi, miten alku oli vaikeaa, mutta siihen tottui. Hän rukoilee jumalalta anteeksiantoa siitä, mitä hän tekee; kymmeniä tuhansia teurastuksia. Dokumentti oli sijoitettu iltauutisten jälkeen. Olisiko hyvä, että lapset näkisivät, miten me aikuiset hankimme ruokaa lapsillemme.

Minä osallistuin kotonani maatilalla teurastukseen jo pikku tyttönä, alle kymmen-vuotiaana. Eläin oli tainnutettu iskulla otsaan, mutta se kimpuroi kun sen rintaan pistettiin terävällä puukolla. Minä pidin sorkasta, että isä pystyi tekemään sen tarkasti. Eläin oli tiedoton, ymmärsin sen, eikä se, että isäni tappoi sen siksi, että meillä olisi ruokaa talveksi, tuntunut väärältä teolta. Minä jäähdytin verta vatkaamalla sitä, ettei se maksoittunut. Oli myöhäinen syksy. Äiti keitti  mykykeittoa, jossa oli verestä ja jauhoista tehtyjä palleroita. Keitto oli tosi maukasta. Siinä saattoi olla myös teurastetun eläimen sisäelimiä.

Tänään katselin ison koivun kaatoa. Koivun latvaoksat värähtelivät kuin kuolinkouristuksissa ennen kuin se kaatui jymähtäen. Tiesinhän minä että moottorisahan aiheuttama liike-energia siirtyi runkoa pitkin latvaoksiin asti, mutta ilmeisesti olin niin herkällä mielellä, ehkäpä peräti mielenhäiriössä, että koivu tuntui elävältä olennolta. Tiedänhän minä senkin, että koivu on elävä samalla perusteella kuin minä. Meidän kummankin soluissa on  DNA ja geenistö, joka ohjelmoi elämäämme, minun ja koivun. En rohkene tehdä enää lisää johtopäätöksiä, - etenkään näin joulun alla.

Joulurunoja lukemassa ja kuuntelemassa

Sunnuntai-iltapäivällä kymmenkunta aikuista oli tullut yhteen lukemaan yhdessä ja kuuntelemaan joulurunoja. Kahvi, tortut ja pasteijat punaisilla lautasliinoilla sekä palavat kynttilät tuoksuivat kodikkaasti lämpimässä joulukoristellussa salissa.

Minä sain aloittaa pienellä ja viehättävällä Alpo Noposen noin 100 vuotta sitten kirjoittamalla joulurunolla, joka kehottaa jättämään arkihuolet ja vastaamaan joulun kutsuun.

Salme esitti Kaarina Helakisan kirjoittaman yksinkertaisen, kevyen tuntuisen runon. Sillä ei tainnut olla nimeäkään. Salmen esittämänä teksti ilakoi jouluun liittyvillä asioilla ja vei meidät kulkusella, pumpulilla ja piparilla vietellen aitoon joulutunnelmaan.

Asko oli valinnut Aleksis Kiven runon Jouluilta, upeasti tunnelmoivan,150 vuoden takaa. Puhtaat  oljet hohtelivat laattialla  kultaisina. Iso valkea loimotti pystyssä valkean liinan peittämän juhlapöydän ääressä. Sai syödä kyllikseen. Vanhain ja nuorten yhdessä veisaamat Siionin virret soivat kuulijain korvissa. Aleksis Kiven vanhahtava suomi nosti tunnelmaa.

Unton jouluruno oli Yrjö Jylhän Jouluyö. Siinä Jooseppi on talvisodan jouluyönä rintamalla siellä jossain. Saa kirjeen, että vaimo Marja oli synnyttänyt lapsen. Upeasti Jylhä runoilee sotilaiden mielissä tilanteen synnyttämistä ajatuksista ja tuntemuksista, talvisessa korpiyössä, kun keskitaivaalla loistaa kirkas tähti.

Helvi luki jouluisia mielirunojaan. Keskusteltiin  runojen merkityksestä itse kullekin  ja muisteltiin lapsuuden jouluja.  Lapsille lahjojen saaminen näyttää olevan erityisen tärkeää. Jouluna toivomme, että joka kodissa olisi rauhallista ja hyvä joulumieli.  Kaivattiin yksinkertaista joulun viettoa.  Kattilallinen valkoista riisipuuroa aattoiltana ja punakylkinen omena riittäisivät. Muistettaisiin vielä jollain suupalalla eläimiä, jotka ovat ulkona. Tähyiltäisiin tähteäkin taivaalla.

,

Internetyhteys toimii taas!

Sonera toimikin nopeasti, vaikka varasi kaksi viikkoa yhteyden järjestämiseksi. Nyt taas pääsemme ulos "maalimaan"!

Ilmastonmuutoksen pitäisi huolestuttaa

Ilmastonmuutoksen pitäisi huolestuttaa enemmän jos tutkimustuloksiin on uskomista. Vaikka ei yhtyisikään käsitykseen, että ihmisen toiminta aiheuttaa ilmaston lämpiämisen ja muut sääilmiöt niin se ei anna meille enemmän aikaa varautua muutokseen.

Olenkin päätellyt, että tämä käsittämättömien rikkauksien haaliminen keinolla millä hyvänsä on merkki jostain tulevasta, johon tarvitaan paljon varallisuutta. Rikkaat rakentanevat omat kaupunkinsa ja vahvat muurit vartijoineen niiden ympärille. Me, joilla ei ole rikkauksia, saamme tyytyä siihen mitä luonto meille antaa. Onko kelvollista viljelysmaata, onko sellaisia säitä että vilja ehtii kypsyä ja rehut saadaan latoon. Tuleeko kuumuus ja kuivuus vai kylmyyttä ja nälkää. Surku tulevia sukupolvia. Niiden pitää oppia aivan uusia jo unohtuneita taitoja, jos nekään riittävät.

Tämän päivän (la 8.12.) HS:n mielipidepalstalla tiedetoimittaja, tietokirjailija Pasi Toiviainen kirjoittaa, että "Jäämeren pysyvän jääpeitteen sulamiseen riittää näillä näkymin yhden asteen lämpeneminen." Grönlannin mannerjää sulaa kokonaan maapallon lämmettyä noin kaksi astetta. Sulaminen vie paljon aikaa, mutta kriittinen kynnys ylittyy pian, jatkaa Toiviainen. Vuonna 2008 Yhdysvaltain tiedeakatemian julkaisusarjan (PNAS) tutkimus on kartoittanut ilmastojärjestelmän keikahduspisteitä. Siinä on todettu, että kahden prosentin lämpiäminen johtaisi 30 prosenttia kaikista eliölajeista sukupuuton partaalle ja neljän asteen lämpeneminen merkitsisi 40 prosentin sukupuuttoaaltoa. Ja kuusi prosenttia tarkoittaisi taas jotain enemmän. Mainitussa tutkimuksessa on todettu, että noin neljän asteen lämpeneminen johtaisi muun muassa Amazonin sademetsän kuivumiseen, lauhkeiden havumetsävyöhykkeiden ekosysteemimuutokseen, yleiseen sadevyöhykkeiden muutokseen ja Länsi-Antarktiksen mannerjäätikön romahtamiseen.
Minusta tuo eliöiden elinolojen huononeminen niin, että ne eivät enää pysty elämään maapallolla, on vakavin uhka ihminen–nimiselle eliölle.

Hiilidioksidipäästöt kasvavat tänä vuonna 2,6 prosentilla, vaikka maailman talous on vaikeuksissa. YK:n ilmastoneuvotteluissa Qatarin Dohassa.on pohjana kahden asteen raja. Päästöjen kasvusta vastaavat erityisesti suuret kehittyvät valtiot kuten Kiina ja Intia. Kiina vastaa jo yli neljäsosasta kaikista maapallon hiilidioksidipäästöistä
Suomen Ilmatieteen laitoksen kasvihuonepäästöistä vastaava ryhmäpäällikkö Tuomas Laurila sanoo: "Maapallon talouselämä ja ihmiset ovat koko ajan edenneet runsaan päästön tietä ja näyttävät jatkossakin etenevän" Laurila uskoo, että poliittista tahtoa alkaa löytyä vasta ongelmien kärjistyessä.
Näin joulun lähestyessä pitänee piristyä ja toivoa vaan!

Itsenäisyyspäivänä

Talvinen itsenäisyyspäivä näyttäytyi meillä sinertävänä läpikuultavana utuna keskitaivaalla ja horisontissa sulana kultapallona. Lumisten puiden välistä tulvivaa kullan hohtoa ei kamera pystynyt tallentamaan. Oli vain pysähdyttävä ja imettävä sitä silmin muistiin pimeiden päivien varalle.

Jänikset olivat tallanneet kaadettujen koivujen liepeillä maan ristiin rastiin. Mitä lienevät hakeneen. Jälkiä oli kauttaaltaan tavallista enemmän, liekö jäniksillä ollut hyvä kesä lisääntyä. Ehkäpä taas ensi keväänä näemme niitä aamuvarhaisella pihassa voikukan lehtiä syömässä.

Vaikka en kehdannut katsoa linnan juhlien pukuloistoa, ei sitä voinut välttää uutisissa. Pakka Haaviston ja Kimmo Pohjosen haastattelu itsenäisyyspäivän vietosta oli kiinnostava. Haavisto oli taas niin korrekti aivan kuin varautuisi tuleviin vaaleihin. Kimmo Pohjonen ei kursaillut kertoessaan omia ajatuksiaan. Pohjosen hanurilla esittämä Finlandia palautti mieleen viime syksynä Lieksan kirkossa kuullun kolmen muusikon esittämän Finlandian. Ihmettelimme ja ihailimme kun kolme soittajaa sai Finlandian soimaan niin täydellisesti.
Olipa Pohjosenkin esitys tauturimainen.

Itsenäisyyspäivää edeltävänä yönä ja jo illalla Lieksasta kaupoilta tullessa pystyi taivaalla näkemään paljon tähtiä. Radiossa lueteltiin mitkä planeetat ja tähdet voi seuraavana yönä nähdä ja tunnistaa. Minä en pysty erottamaan mikä on mikä, mutta se ei häiritse vaikuttumasta niistä. Radiossa kerrottiin. että 13-14.12 päivien välisenä yönä voi nähdä tähdenlentoja kerran minuutissa, vai kuulinko oikein1
On satanut pehmeää pakkaslunta niin, että pienten kuusien oksat jo taipuvat lumen painosta. Maa on jäässä. Metsässä ja soilla on nyt hyvä liikkua, koska lunta on maassa vain kymmenisen senttiä. Tätä menoa joulu on valkoinen. Saisi vielä sataa vaikkapa parikymmentä senttiä, että kelkkailu onnistuisi paremmin lasten kanssa. Lumikengätkin otettaisiin esille.

Internet-yhteys on ollut jo monta päivää poikki. Sonerasta kerrottiin, että olemme saaneet ilmoituksen laitteidemme vaihdon tarpeesta. Ilmeisesti kaiken markkinoinnin keskeltä emme ole noteeranneet tärkeätä tiedotetta. Voi kestää kaksi viikkoa, ennen kuin pääsemme taas verkkoon.

Dohasta kerrotaan, että ilmasto lämpenee kahden asteen sijaan jopa kuusi astetta vuosisadan loppuun mennessä eli 90 vuodessa. Sehän on vain yksi ihmisikä!  Tutkijaryhmän mukaan viime vuonna hiilidioksidipäästöt olivat 54 % suuremmat kuin vuonna 1990 Tätä menoa merien vedenpinta nousisi jo 50 vuodessa niin että rannikkoalueet jäisivät veden alle. Kahden asteen nousu nostaisi meren pintaa 0,5 – 1 metriä. Entäpä 4 ja 6 astetta?

Hesaria lukiessa

Viime viikonvaihteen Hesareissa oli kummassakin sivuja yli seitsemänkymmentä, puolet mainoksia. Yhden lehden tekstiosasta saisi lähes 300-sivuisen kirjan. Aiheissa ja teksteissä on valinnan varaa.

Television pressiklubi-ohjelmassa viime viikolla Ruben Stiller tivasi nykyiseltä päätoimittajalta ja parilta ulkopuoliselta toimittajalta onko Hesarin linja muuttunut päätoimittajan vaihdoksen myötä. Olihan pääuutiseksi nostettu Suojelupoliiisin leivissä olevan poliisin paheksuttava käyttäytyminen työaikana. Viime sunnuntain lehdessä kokonaisen uutissivun kokoinen juttu isoin piirroksin käsitteli katuprostituutiota. Onko rimaa laskettu vai eikö tapahdu tärkeämpiä asioita, Jokin aika sitten pääkirjoituksessa oli nykyistä liikenneministeriä kuvailtu satuhahmoksi. Ruben Stiller kysyikin ohjelman lopussa, onko tullut aika, jolloin pääministeriä voitaisiin kuvailla Peter Paniksi.

Lauantain lehdestä jäi mieleen, että Suomenlahden villit meritaimenet on pantu kalastuskieltoon valtion vesialueilla, mutta vain siellä, yksityisiltä vesialueilta sitä saa vielä kalastaa.
- Serbialaiset tiputtavat syksyisin itse viljelemistään luumuista 50-prosenttista viinaa, slivovitsia, jota meillä myydään Alkossa. Serbiassa oma tislaus on luvallista.
- Tule apuun Obama! kirjoittaa Sami Sillanpää Lähi-Idän konfliktin ratkaisusta. Arabikevään jälkeen tulikin talvi.
- Isot rahtialukset käyttämään maakaasua, kun energia kallistuu. Maakaasu ei ole räjähdysherkkää.
- Nokian kurssi on noussut kuukaudessa yli 21 %. Se oli myydyin osake perjantaina Helsingin pörssissä. (Vuodessa arvo on laskenut yli 40 %)
- Romanian maatalousmaan hinta on noussut 1800 % kahdeksassa vuodessa (2002-2010) Viljava maa on ilmeisesti hyvä sijoituskohde. Tanskalaiset ovat ottaneet tilanteesta vaarin. Kansat tarvitsevat leipää!

Sunnuntain lehdessä on annettu paljon tilaa suomalaisen dosentin (nimeä en uskalla verkossa mainita, etten tulisi syylllistetyksi väärään tulkintaan ja saisi dosenttia kimppuuni) kanteluille ja rikosilmoituksille, joita onkin kymmenessä vuodessa kertynyt lähes sata. Kanteluaiheet on listattu kahdelle sivulle; kunnianloukkausia, ym. Rikosilmoitukset vallan välineinä, kommentoi sunnuntaitoimitus.

Toinen sivun kokoinen suomalainen on 80-vuotias Pentti Linkola otsikolla Linkolan vuosisata. Linkola kertoo, ettei kirjoita enää esseitä tai kirjoja. Jotkut ovat voineet saada hänen kirjoituksistaan ajattelemisen aihetta, nyt hän tarkkailee luontoa, kirjoittaa puhtaaksi havainnoistaan tehtyjä päiväkirjoja ja kalastaa. Hänen mukaansa 2000-luvulla jäät ovat huonontuneet , talvikalastus vaikeutuu. Suuri osa lintulajistosta hävinnyt. Hakkuut tuhonneet 95 % metsistä.

Ulkomaat-sivulla Anna-Liisa Kauhanen kirjoittaa ruotsalaisesta läksykerhosta, jossa opetetaan matematiikkaa tai autetaan tekemään läksyjä vapaaehtoisten johdolla. Läksyavun tarve on tuonut markkinoille myös yksityisiä yrittäjiä, jotka antavat maksusta yksityisopetusta. Mattecentrun-niminen yhdistys toimii kerhoina ja verkossa. Yli 100 000 koululaista saa ilmaista apua matematiikan opiskelussa. Jos on poissa yhdeltäkään matikantunnilta, on vaikea pysyä perässä, kertoo yksi lukiolainen. Kaikilla ei ole kotona perheenjäsentä, joka osaisi tai ehtisi auttaa läksyissä. Me olemme heitä varten, kertoo Mattecentrumin pääsihteeri.Vapaaehtoisia auttajia on noin 320.
(Suomessa " Oppivelvollisuus saattaa pidentyä yhdellä vuodella", otsikoi HS 4.12. Siis "kymppiluokasta" tulisi pakollinen! Näin paikattaisiin peruskoulussa tapahtunutta jälkeen jäämistä. Opetusministeriö on listannut keinoja edistämään koulutuksellista tasa-arvoa. )

Sunnuntain 2.12. kulttuurisivulla voi tutustua kuuluisan Niemeyer-nimisen 104-vuotiaan  brasilialaisen arkkitehdin luomuksiin upeina kuvina ja lukea hänen satavuotista elämänhistoriaansa.  Alvar Aalto oli yhdeksän vuotta Niemeyeriä  vanhempi  ja samaan aikaan suomalainen arkkitehtikuuluisuus. Niemeyer käväisikin Aallon vieraana ja sai vaikutteita Aallon puun taivutusmenetelmästä. Suunnitteli sen jälkeen Rio-tuolin, jossa käytti lamellitekniikkaa.

Ateisti huutaa, mystikko vastaa-otsikolla esitellään kolme kirjaa; Anna Kontulan, Jari Ehrnroothin ja Kari Enqvistin uskontoa käsittelevät uutuudet.
Anna Kontula: Mistä ei voi puhua, Into
Jari Ehrnrooth: Tietämättä uskon, Kirjapaja
Kari Enqvist: Uskomaton matka uskovien maailmaan, WSOY

Hyvä joulupukki, tuo minulle kirja joululahjaksi, kerron mikä, kun kysyt

Tervetuloa kylmä itätuuli!

Idästä tuulee kylmästi. Se on tuonut Etelä-Suomeen lunta ja myrskyä. Me olemme saaneet nauttia kirkkaista jopa kireältä tuntuvista pakkassäistä. Aurinko pollottaa päivällä ja täyskuu yöllä. Mahtavaa!

Nyt viimeistään on varmistuttava, että kaikki ikkunat on tilkitty, pakkasvahdit kytketty, vesiastiat tyhjennetty, jäätymiselle arat laitteet tuotu sisään, talon alus luukutettu. Nyt olisi jo vaurioita tapahtunut jos ei tähän mennessä olisi jo huolehdittu. Vähitellen vahingoista viisastuu.

Hiiret tunkevat sisään lämpimään ruokaa etsimään. Se ei ole mukavaa ja se estetään. Tinttien kanssa ei tule ongelmia jos vaan laudalla riittää syötävää.  Kaikkiin ikkunalasien kiinnityskittauksiin ei ole taidettu muistaa laittaa valkopippuria tinttien karkotteeksi, koska tintit niitä välillä murentavat.  Lumikkoa ei ole näkynyt.  Lumen aikaan se loikkaa korkealle ja saa kuin saakin lumen alta hiiren kiinni.  Pieni varpuspöllö istuu joskus nyrkin näköisenä myttynä lähellä lintulautaa pienen haavan oksalla ja kyttää, kun hiiri tulee syömään laudalta pudonneita siemeniä. Päätellen siipien jäljistä lumella pöllö voi siepata hiiren jopa lumesta.  Närhet ovat rohkeita. Joskus käy niin, että närhi ryöstää lumikolta saaliin.

Ilmastonmuutos puhuttaa radiossa ja televisiossa. Joku sanoi, että asia on verrattavissa alkoholismiin, tupakointiin, liikalihavuuteen yms. Pitäisi tehdä jotakin, mutta ei pysty.

Tänään minulla on iltamenoa; ystävättäreni polttarit!

Rosa Liksom ja surutunnelmaa kirjastolla

Lauantai-iltapäivällä  väkeä virtasi kirjaston yläkertaan. Tuoleja tarvittiin aina vaan lisää..  Iso lukusali tuli täyteen. Olin Inkan apuna virittämässä pöytää tuloportaiden vierustalle. Kuusen oksat ja sytytetyt kynttilät pöydällä viestivät asiastamme.

Osa yleisöstä oli pukeutunut mustiin. Kolmella naisella oli suruharsoinen hattu. Vietimme noin puolen minuutin pituisen hymisevän suruhetken Kolin ikikuusen muistolle. Inka esitti Viljo Tuomelan Kolin metsille kirjoittaman runon.

Tilaisuuden pääesiintyjä oli Rosa Liksom, tämän vuoden Finlandia-kirjailija. Pentti Stranius johdatteli  ja haastatteli kirjailijaa. Rosa valloitti suuren yleisön räiskyvällä temperamentillaan ja välittömyydellään. Esiintymistään tuntemattomana kirjailijauransa alkuaikoina hän perusteli mm: Olisi ollut itsemurha ilmaista itsensä, kun muistaa miten naapurikylän pojalle Timo Mukalle kävi.

Hän kertoi miten vahvasti on reagoitu hänen Finlandia-palkintoonsa. Syntymäseudulla Perä-Pohjolassa hänelle on osoitettu monin eri tavoin huomiota. Tonttia eivät kuitenkaan ole luvanneet, hän nauraa. Aikaisemmin julkaistujen teosten uudetkin painokset ovat loppuunmyydyt.

Rosa on kosmopoliittti, oman tiensä kulkija, monitaiteellinen ja uusiutumiskykyinen. Siperian maisemia hän vertaa Lapin maisemiin toteamalla että Lappi on Länsi-Siperiaa. Keskustelu Rosan palkitusta  Hytti nro 6-nimisestä kirjasta lainehti vilkkaana. Kirjasta oli löydetty monia eri tasoja ja ilmauksia, joita haluttiin tarkentaa oliko tulkinta oikein. Rosa vaikutti hyväntuuliselta ja rentoutuneelta, oli juttutuulella, eikä hänellä tuntunut olevan kiirettä minnekään. Rosan remakka nauru levisi yli salin vähän väliä.

Rosa on maineensa veroinen, kiistelty ja kiitetty, omintakeisuudessaan uusi suomalainen.

Kolin ikimetsän raiskaamisesta johtuvan surun ilmauksen ajoittuminen Rosan esiintymisen yhteyteen oli täysosuma, - meille. Viestimme tavoitti monia.

Aamutelevision äärellä

Aamutelevisiossa taitaa olla päivän parhaat ohjelmat. Perjantaiaamuisin kokoontuva Jälkiviisaat, ainakin silloin kun siinä on mukana Kalle Isokallio kannattaa ainakin minun katsoa.  Yhtenä aiheena oli liikenneministeri Kyllösen määräraha-asia. Minä ymmärrän Isokallion puhetta. Isokalliosta johtuu  mieleeni Jukka Kajava, joka aikoinaan arvosteli Tv-ohjelmia. Jos Kajava kehui jotakin, se kannatti katsoa. Mihin nämä mieltymykset ja luottavaisuus ns. asiantuntijuuteen perustunevat.  Ainakin siihen että he tuntuvat tietävän mistä puhuvat ja heidän perustelunsa tuntuvat uskottavilta jopa päteviltä. Tässä yhteydessä harmittaa sanoa ”Ei yksi pääsky kesää tee!”

Tämän aamuisen kuvareportaasin otsikko Pohjanmaalla viisaus on vanhoissa naisissa tai Akat asialla (Yle 2012)

oli perusteltu Kyrönjoella tapahtuneella puusillan rakentamisella ennen nyt niin yleisiä terässiltoja. Kylän naiset olivat saaneet miehet ryhtymään valtaisaan puuhaan. Kylän halki virtaavan Kyrönjoen yli kylän miehet rakensivat puusillan, joka piti joka kevät purkaa jäiden lähdön aikaan ja uudestaan pystyttää jäiden sulettua. Edellä sanotun perusteella ei voi mieltää hankkeen laajuutta ja sen vaativuutta. Tämä kuvareportaasi pitää jokaisen nähdä, etenkin lasten ja nuorten, jotta he ymmärtäisivät minkälaisiin teknisiin suorituksiin ja yhteisiin ponnistuksiin entisen suomalaisen maaseudun asukkaat pystyivät itse rakentamiaan apuvälineitä käyttäen. ”Pahan ilman lintuna” tekee mieli kysyä: Jos tulisi aika ettei nykyistä infrastruktuuria pystyttäisi pitämään yllä, vaikkapa voimakkaan ja pitkäaikaisen taloudellisen taantuman seurauksena, niin miten kauan kuluisi että kuvareportaasissa  kerrottua tietotaitoa ja asennetta löytyisi.  Otsikon tämä reportaasi on saanut siitä, että kylän naiset olivat olleet ratkaisevassa asemassa hankkeeseen ryhtymiselle. Sillan nimi on vieläkin Akkaan silta.  

Lämmintä  ilmaa virtaa lounaasta.  Tulisipa ennen joulua idästä voimakas kylmä ilmavirtaus joka saavuttaessaan lämpimän meren tekisi lumisateen ainakin Etelä-Suomeen. Toivottavasti mekin saisimme siinä siivellä valkean joulun.

Majavia vahtaamassa

Ensimmäisen kerran tapasin majavan pesän täällä Kontiovaarassa 1970-luvulla,  samana kesänä kuin muutimme lasten kanssa tänne. Laskeuduttuamme jokseenkin jyrkkää rinnettä etelän suuntaan Hoskon lammelle huomasimme siellä täällä outoja puun pätkiä jopa pitkiä rankojakin, joiden päät olivat kuin kynän terottimella muotoiltu suipoiksi. Lammesta lähtevän puron suulla näimme ison puuröykkiön, joka tukki puron suun. Vesi näytti nousseen. Arto tiesi, että olimme tulleet majavan pesälle. Mitään liikettä ei näkynyt. Emme onnistuneet näkemään majavaa puun kaatohommissa eikä muutenkaan vaikka yritimme hiipimällä tulla paikalle uudestaan. Majavalla taitaa olla hyvä kuulo ja se ilmeisesti pelkää ihmistä, eikä ihme.

Eipä aikaakaan kun majava oli tapettu. Naapurin mies oli kertonut ampuneensa. Se siitä sitten. Pesää purettiin niin että vesi pääsi virtamaan ja alenemaan. Alue on puron suulla kaupungin omistamaa metsää, puron laskusuunnassa hyväkasvuista  näreikköä. Lammen rannat ovat etenkin syksyllä värikylläisyydessään hehkuvia sammalikkoja. Karpaloitakin sieltä voi löytää, joinakin syksyinä jopa litrakaupalla.

Toisen kerran majava paljasti itsensä Kontiovaaran tien varressa. Se oli kaatanut haavan niin että latva ylsi lähes tielle. Kun näin että puu oli majavan kaatama, vein se piiloon, ettei kukaan huomaisi majavan asustavan lähipurossa. Siinä kohtaa majavan pesä ei aiheuttanut veden nousua yläpuoliselle suolle, koska laskua Pieneen Ritojärveen oli niin paljon, että vesi mahtui uomaan. Pesä oli järven rannassa. Siinä sitten muutamia vuosia vierähti. Telttailija kertoi majavan läiskytelleen äänekkäästi. Alue on valtion hoitometsää, jossa kaadetaan isoja tukkipuita maatumaan, lahoamaan ja sammaloitumaan samalla kun ne ovat ötököiden asuinpaikkoja ja ravintoa. Eipä majava saanut asustella tässäkään, vaikka siitä ei ollut ympäristölle mitään haittaa. Olihan alue luonnonhoitoaluetta. Vieraita olimme käyttäneet paikalla esitellen majavan aikaansaannoksia sen hankkiessa talvisyötävää pesäänsä. Se näyttää ihmeeltä, mihin majava hampaillaan pystyy. Se kaataa isojakin puita jyrsimällä ne poikki. Sitten se paloittelee puut sopivan pituisiksi pätkiksi ja raahaa ne veteen. Sillä on pesäaukko veden alla ja sen suulle se kuljettaa puita talviravinnoksi itselleen ja poikastensa tarpeiksi.

Minusta majava on harvinainen. Ainoastaan kaksi majavaa olen eläissäni tavannut, vaikka liikun aika paljon metsissä. Majava on taitava ja suunnitelmallinen kaataessaan pienenä eläimenä isoja puita. Se on pieni, mutta vahva, se herättää minussa ihailua ja kunnioitusta.  Se ei ole aggressiivinen vaan arka ja väistyvä.  Joku tappaa majavia muka hyvän lihan maun takia ja kehuu sitä vielä lehtien palstoilla. Vastenmielistä, -minusta.

Itkuvirttä Kolin kuusista

Kolin kansallispuistosta heti Ylä-Kolin hotellin alapuolelta on kaadettu 25 kuusta. Vanhin ja kookkain niistä oli 230 vuotta vanha. Eilen saamani tiedon ja valokuvien mukaan puu on sahattu tukeiksi ja kuljetettu ajotien varteen. Puun poikkileikkauspinnoissa ei ole nähtävissä lahovauriota. Mittausten mukaan se ei olisi kaatuessaan ulottunut laskettelurinteelle asti, eikä se paikallisen havainnoijan mukaan olisi kaatunut rakennukseen päin, jos esimerkiksi myrsky olisi sen kaatanut.

Kansallispuistoista ei raivata laajankaan myrskytuhon jäljiltä kaatuneita puita pois, vaan ne jätetään maatumaan paikoilleen. (vrt. Suomu Patvinsuon kansallispuistossa). Kolin tilanne vaatii perusteellista selvitystä ja toimenpiteitä tulevaisuutta varten On kiinnostavaa, mitä käyttötapaa on suunniteltu ikitukkien varalle. Joko lie käyty niistä kauppaa.. Kuka huolehtisi siitä, etteivät ne katoa siitä tien varresta jonain päivänä tai yönä teille tietymättömille.

Muistanette kun parikymmentä vuotta sitten muutamat lieksalaiset aktivistit  saivat estetyksi Kolin laajamittaisen rakentamisen.  80 000 suomalaista liittyi joukkoon estämään hankkeen toteuttamisen. Joukkovoimalla se onnistui. Tänä päivänä meillä on tietoverkot käytettävissämme. Tilanne on paljon muuttunut siitä kun kirjeillä ja puhelimella asioitiin ja silti saatiin uskomattomilta tuntuvia  tuloksia.

Ikikuusi ja 24 pienempää yksilöä on tuhottu lopullisesti. Monet lieksalaiset Kolin erityistä ikimetsiin pohjautuvaa arvoa korostavat pitävät lauantaina 24.11. klo 12  (muutettu klo 13.55) alkaen surutilaisuuden kirjastolla. Me esitämme julkisen protestin ja mielen ilmauksen tapahtuneen johdosta. Me toivomme, että mahdollisimman moni osallistuu mielenilmaisuun. Pukeudumme mustiin suruvaatteisiin. Sinä, joka satut lukemaan tämän, kerro ystävillesi; tulkaa mukaan. Meidän on koottava voimamme, etsittävä tietoa ja sellaisia vaikuttamiskeinoja, ettei vastaavaa enää tulevaisuudessa tapahdu. Me luotamme demokratiaan ja haluamme testata sen toimivuutta. Haluamme testata voimassa olevien lakien valvontaa sekä kansalaisoikeuksiamme ja -velvollisuuksiamme

Kylpytynnyreilläkö turisteja Kolille?

Pettääkö matkailuammattilaisten arvostelukyky? Kuvittelevatko he, että ne jotka Kolille tulevat eivät saa kotonaan tai muualla kylpeä lämpimässä vedessä. Vai onko suunniteltu työllistää naisia selänpesijöiksi? Sitäkään kokemusta turistien ei ole tarvis tulla Suomen Kolilta hakemaan. Onko unohtunut Kolin itseisarvo, sen luonnon ainutlaatuisuus. Pitääkö sitä pilata kaikenkattavalla krääsäkulttuurilla?

Vanhat isot puut ovat muistutus siitä, miten lyhytikäisiä ja kestämättömiä ihmisinä olemme. Sakari Topelius kirjoitti 1800-luvulla Kolista,  että se on vertaansa vailla oleva luonnon múodostuma ikikuusineen  koko Suomessa. Sen jylhyys elähdytti suomalaisia lahjakkaita taiteilijoita. He raahautuivat hitailla ja kehnoilla kulkuneuvoilla satoja kilometrejä  eläytyäkseen Kolin lumovoimaan; ikuistamaan  ja välittämään sitä kanssaihmisille kuvina, kertomuksina  ja musiikkina.

Kolin kallioperä on 2,5 miljardia vuotta vanhaa, noin puolet maapallon olemassaolosta.  Pysähdyttääkö tämä tieto? Koli on maailman kuulu peruskalliolla sijaintinsa  ja sen louhikoissa kasvavan metsän perusteella. Saman ikäistä peruskalliota ei tavata muualla maapallolla kuin Fennoskandiassa. Turistit ennen tulivat tietoisina Kolin historiallisesta taustasta. Miten on nyt, mikä heitä kiinnostaa. Ilmeisesti on tehty markkinatutkimus ja todettu, että kylpytynnyrit olisivat poikaa!

Ylä-Kolin korjaustyössä tehtävään uuteen ulkoterassiin, johon on tarkoitus sijoittaa kylpytynnyrit lehtitiedon mukaan, on luultavasti saatu lupa rakennuslupamenettelyssä  vain julkisivumuutoksena sillä perusteella ettei se suurenna rakennusalaa.  Laajennukselle ei olisi herunut lupaa itsestään selvästi, tai mistä tietää enää, mitä viranomaiset ovat valmiit tekemään kun asialla on raha, kasvu ja kiire.

Väkisin tulee mieleen, että kaavoitus- ja rakennuslupa-asiat pitäisi olla tarkemman syynin alla kuin ne näyttävät olevan Lieksassa. Koli-Cultura-hanke on kuin keittiön kautta sisään mentäisiin, ei pääovesta vaan salaa. Sitä taidetaan ajaa kuin  käärmettä pyssyyn..

Tehdään valmista niin, ettei ole enää paluuta,  aivan kuten Ylä-Kolilla. .

Talvivaaran takia Oikeuskansleri on saanut kansalaiset heräämään, mitä on tehtävä kun virkamiehet eivät hoida hommia josta heille palkkaa maksetaan. 

Nyt olisi nuijalla töitä! Tuntuu käsittämättömältä, että Kansallispuiston hoitaja esittää Lieksan Lehden kertomia kommentteja Ylä-Kolilla tapahtuneista metsänhakkuista. Ei hän ole tehtävänsä tasalla. Hänen on parasta etsiä muu tehtävä, jossa hän voi saada näkyvyyttä laajemmalle niin etteivät kuusen oksat häiritse: kauaskantoisia ajatuksia, tulevaisuuden suunnitelmia ekä siirtymistä pois pysähtyneisyyden ajasta.

Kylpytynnyritkö tuovat lisäarvoa Kolin houkuttelevuudelle. Outoa porukkaa nyt kosiskellaan. Ennen väki edes yritti piilottaa sivistymättömyyttään. Kyllä pahasti Kolia suunnittelevat erehtyvät. Jos minulla olisi noitumisen tai manaamisen kyky noituisin  Ylä-Kolin  kaupustelijat kylpijöineen  tynnyriin ja vierimään laskettelurinnettä pitkin Pieliseen.

Lieksalaisia rakkausrunoja kirjastolla

Keskiviikkona tulimme jo hyvissä ajoin kirjastolle viimeistelemään esitystämme.  Inka oli suunnitellut koosteen viime keväänä lieksalaisilta pyydetyistä ja sittemmin saaduista rakkausrunoista sekä ainakin yhdestä myöhemmin sattumoisin tulleesta runosta. Tekstejä oli harjoiteltu vasta muutamia kertoja.  Oli saatu lupa pitää paperia muistin tukena. Minun osuuteni olivat lyhyitä ja helppoja oppia ulkoa. Inka antoi vielä viimeisiä ohjeita ja totesi, että jokaisella harjoittelukerralla löytyy jotain uutta ja hyödyllistä.

Esitettäviksi valittuihin runoihin sisältyi kaksi kaipaavaa Unton lukemaa kirjettä, toinen oli Ruotsiin muuttaneelle, junalla lähteneelle; oli Airin esittämä rakkauden tunnustus piipun tuoksuiselle; oli koskettava uupuneen hoitajan anteeksipyyntö rakkaalleen Salmen esittämänä; vanhojen naisten, minun, Airin ja Salmen valitusta josko enää olemme rakastettavia sekä Salmen suora kysymys: Vieläkö rakastat ja  pyyntö sanoa se vielä uudestaan. Rakastan, vakuutti Unto vastauksessaan. Askon osuus tuntui suurimmalta: Kolme nimeltä mainittua lieksalaista naista ja kolmesataa nimetöntä miestä. Asko vaikutti rentoutuneemmalta varsinaisessa esityksessään kuin harjoituksissa. Lopuksi hän riehaantui  tanssahtelemaan huuliharpusta säveliä tapaillen.

Koko esitystä rytmitti musiikki, alussa Anneli Saariston La Dolce Vita. Välillä Juna hiljaista miestä kuljettaa ja vielä lopussa rytmikäs pohjois-karjalainen kappale, joka vei  Askonkin mukanaan.

Kuulijoita oli alle kymmenen, mutta he olivatkin asiantuntevaa väkeä; kirjastoihmisiä ja muita  kirjallisuuden tuntijoita. Ei tullut ramppikuumetta minullekaan kun oli niin pieni sali eikä yleisökään tuntunut pelottavalta. Tunnelma oli lämmin ja kotoinen. Yhdyin lopussa Askon yllytyksestä tanssiin. Se tuntui niin luontevalta, että yleisö saattoi luulla sitä ennakkoon suunnitelluksi.

Tuntui, että olimme onnistuneet. Saatiin jo pyyntöjä mennä esiintymään sinne ja tänne. Menoksi vaan, tämähän on hauskaa!

Taidetoiminnan virittäjä Raija Mikkonen

Kun Lieksan Lehti (13.11) kertoo Raija Mikkosesta aloitteellisena taidetoiminnan virittäjänä Lieksassa, palautuu mieleeni kesällä 1982, eli 30 vuotta sitten täällä Kontiovaaran koululla pidetty lasten kuvataideleiri. Raija oli hankkeessa mukana toisen lieksalaisen lasten taidekasvatuksen uranuurtajan Kyllikki Kerolan kanssa.

Kesäkuisena aamupäivänä pihaamme purkautui parikymmentä lieksalaista kouluikäistä lasta raahaten mukanaan telttapatjoja ja muita kantamuksiaan. Maalaustelineet pystytettiin pihalle.  Lapset majoitettiin koulun yläkertaan entiseen opettajan asuntoon. Ohjaajana toimi ammattitaitoinen lieksalainen taideopettaja. Nimen olen unohtanut. Lieksan Lasten ja Nuorten taidekoulukin taisi olla jo silloin olemassa, koska kaupunki oli leirihankkeessa mukana. Anneli Hannula vieraili leirin aikana.

Siihen aikaan meillä oli kotieläimiä. Yksi kurssilaisista viihtyi enemmän lehmän kuin maalaustelineen vieressä. Hän harjasi ja helli lehmää. Nuorimmat kurssilaiset keräsivät pihalta voikukan lehtiä ja muuta vihreää kaneille ja vuohille. Viisi hanhea, jotka olimme ottaneet kevättalvella aivan pieninä, olivat jo kasvaneet lähes täysikasvuiseksi. Niillä oli tapana mennä vieraita tulijoita vastaan ja nokkaista säärestä tai housun lahkeesta.  Kesäyöt ne nukkuivat ulkona kylkikyljessä avoimella paikalla, usein ulkoportaiden juuressa. Hanhista suurin, satukirjan mukaan  Gagagaoksi ristitty, oppi jopa lentämään. Lihava hanhi ponnisti siivilleen kun näki lasten juoksevan mäkeä alas ja kuuli huudettavan: GAGAGAO!

Sää suosi kurssia. Maalaus- ja piirustustyöt  voitiin tehdä ulkona. Kyllikki karkasi välillä sienimetsään ja löysikin korvasieniä lähistöltä. Puiden kuorintapaikat olivat siihen aikaan hyviä korvasienipaikkoja. Keittiössä touhuttiin laittamalla lasten suosikkiruokia.

Syötiin asuntolan isolla kuistilla pitkässä pöydässä. Viimeisen päivän kaakaokiisseli meinasi palaa pohjaan, mutta sekin vältettiin neuvokkaasti Taidettiin tarjota se jäätelön kera.

Leirillä oli oman kylämme lapsia ainakin kolme. Minulla on mielikuva, että keittiössä saattoi olla Raijan, Kyllikin ja minun lisäksi vielä joku muu häärijä. Vaikkapa lie ollut joku keittiöammattilainen.  (Tupakirjaa en pitänyt vielä silloin. Siitä voisin tarkistaa  tapahtumien kulkua.) Lasten ja Nuorten taidekoulu oli jo käynnistetty. Raijan erityishanke Kirsi-koti oli silloin ainakin suunnitelmissa.

Inka Kiven nyt johtama Lieksan taidetoimintakeskus on perustettu 10 vuotta myöhemmin  1992, kun se nyt juhli 20-vuotistaivaltaan.  Inkan mukaan Taikkarin taiteen tekeminen ei rajoitu vain kuvataiteisiin vaan muutkin taiteen alueet kuten musiikki, teatteri ja tanssi kuuluvat toimintaan.

Raija Mikkonen on ollut vuosikymmeniä ennakkoluulottomuudessaan ja uskaltavuudessaan sekä taiteellisessa ja taloudellisessa  ymmärryksessään esimerkillinen toimija.

Ajankohtainen hirvestys puhuttaa

Lauantain Lieksan Lehdessä kerrotaan, että hirvenkaatolupia on myönnetty myös Lieksan itäpuolisille alueille sen jälkeen kun metsästysseurat ovat valittaneet maaseutuelinkeinojen valituslautakuntaan Suomen riistakeskus Pohjois-Karjalan päätöksestä.  Lieksan riistanhoitoyhdistyksen puheenjohtaja Esa Rädyn mukaan hirvikanta ei kestä nyt tehtyjä päätöksiä. LL:n  tekstaripalstalla anonyymi kirjoittaja päättelee, että susien tulo tiheään asuttuun pitäjän länsiosaan  johtuu tietenkin itäosien salojen hirvettömyydestä. Hirvikannan tuhoamisella on viety susien ravinto, kirjoittaja jatkaa.

Näinkö se on nähtävä?  Tuntuu oudolta, jos paikallisen riistanhoitoyhdistyksen asiantuntemukseen ei luoteta päätöksenteossa.

Meillä on meneillään metsänharvennusoperaatio ihmistyövoimin. Arto ei malttanut olla menemättä metsään tänäänkään, vaikka on sunnuntai ja isäinpäivä. Sää on leuto, plussan puolella ja puolilta päivin jo hämärää, vaikka jouluun on vielä kuusi viikkoa. Lunta on kuitenkin parikymmentä senttiä. Kohta maa peittyy kokonaan kinoksiin.

Närhet syövät lintulaudan hetkessä tyhjäksi. Tintit kurkkivan ikkunoista ja alkavat nokkia ikkunalasien kittauksia. Viimeistään se herättää huomion. Närhien pääsy laudalle on estettävä, mutta miten.  Viimeksi Arto laittoi katiskaverkosta esteen. Saa nähdä miten se toimii.

LL:n Perhe-palstan mukaan MLL esittelee ensi keskiviikkona mummi- ja vaaritoiminnan sukupolvia yhdistävää vapaaehtoistoimintaa. Pitää mennä kuulolle, jollei se satu samaan aikaan kuin kirjaston runotapahtuma, jossa minulla on pieni rooli heti 17 jälkeen.

Kansalaisopiston runopiiri esittää lieksalaisten kirjoittamia runoja viiden kurssilaisen voimin. Inka on suunnitellut ja ohjaa.

                      Joskus mietin aiempia erheitä.

                      Taustalla vietin ja rikottuja perheitä.

                      
                      Päivinä aurinkoisina ymmärrän

                      että mennyt on opetusta, jota kumarran.

                      Tärkeintä on kajo armas tulevan,

                      nähdä siellä valo eteenpäin kulkeva.

                                                                  T.K.

Isänpäivän onnittelupuhelussa saimme tietää, että jouluvieraita alkaa saapua tänne jo joulua edeltävällä viikolla.  Siispä ei muuta kuin porukalla kauppaan ja joulua laittamaan, yhdessä! Toivotaan paljon lunta, kengän alla narisevaa pakkaskeliä ja tähtitaivasta, jopa revontulia!

Liioiteltua suden pelkoa, vai mitä?

Lieksan Lehti kertoo tämän päivän numerossaan susipelosta Jamalin koululla. Koulun rehtori lehden mukaan kuvailee nykytilannetta erittäin huonoksi jopa vaaralliseksi: ”Tämä on sietämätön tilanne, lapset, aikuiset ja lemmikkieläimet ovat vaarassa”.

Minä en ole tavannut sutta luonnossa, nähnyt vain kuinka kovaa juosten se pakenee auton edessä tiellä.  On todettu, että karhu ei pelkää metsässä metsäkoneita eikä autojakaan tiellä. Erään lieksalaisen kertomuksen mukaan tiellä ollut karhu oli tullut nuolemaan kuolleita hyönteisiä auton etupellistä. Mistä susi on oppinut pelkäämään autoja? Kerran olen nähnyt susipentueen tiellä. Ne eivät syöksyneet pakoon vaan väistivät autoa kun tulin lähelle.

Olen opiskellut Eräkurssilla eläinten käyttäytymistä. Olen kuunnellut petoasiantuntijoita. He vakuuttivat minulle lähes kymmenen vuotta sitten, että susi ei hyökkää ihmisen kimppuun. Helsingin Sanomien mukaan kansanedustaja Pentti Oinonen on kuluneena syksynä esittänyt käsityksenään, että Helsingin kerrostaloissa asuvat petojen puolustajat muuttaisivat mielensä, jos saisivat kuulla suden ulvontaa. Tietokirjailija ja lintututkija Pertti Koskimies kummasteli Elonkehä-nimisessä lehdessä Oinosen käsitystä suden ulvonnan merkityksestä ja suden vaarallisuudesta ihmiselle. Koskimies arvioi Oinosen tietotasoa Punahilkka-sadun tasoksi

Minä opin lapsena pelkäämään sutta uskonnollisen Lasten Kuvalehden kertomusten perusteella.  Lapsena en koskaan edes nähnyt sutta, vasta Kontiovaarassa asuessani olen niitä nähnyt. Täällä Kontiovaarassa olen kerran, toukokuun iltahämärässä, kolmisen vuotta sitten, nähnyt karhun kulkevan talon ohi hitaasti ja arvokkaasti, taloa lähestyessään tarkkaillen taloa takajaloilleen nousten. Marjassa ollessani olen monta kertaa tavannut karhun tuoreen jätöksen, kuitenkaan en enää viime vuosina. Ovatko karhut muuttaneet muualle.

Minä haluaisin, että ainakin karhut tulisivat takaisin. Sudet saisivat pysyä piilossa.

Kolin lumovoimia ja vastavoimia

”Koli on Karjalan mahtavin vaara ja Pielinen on Karjalan suurin järvi (merellistä Laatokkaa lukuun ottamatta). Yhdessä ne muodostavat maiseman, jolle ei löydy vertaista muualta Suomesta, niin paljon kuin tässä maassa luonnonkauniita maisemia onkin. Avarimpana ja täydellisimpänä aukeaa näköala vaaran korkeimmalta kukkulalta, Ukko-Kolilta …” (Sakari Topelius: Maamme kirja.)

Topelius kirjoitti näin 1800-luvulla.  Lapsuudessani Kolin Hattusaaressa muistan minulle selitetyn, että valo, joka välkkyy poutaisena kesäiltana lounaasta korkealta vaaralta, on Kolin Ylämajan ikkuna. Aurinko siitä heijastuu. Ylämajalle meiltä oli matkaa liki 20 kilometriä tietä myöten, linnuntietä vähemmän. Lieneekö sama maja ollut jo Topeliuksen aikana vai olivatko Kolin kävijät majoittuneet taloihin.

Vanha Ylämaja oli puurakenteinen ja idyllinen. Jylhän vaaran laella se vaikutti pieneltä. Nyt arvioiden siinä oli jotain saksalais-itävaltalaista rakennustyyliä.  Sisääntuloaula oli pieni kuin nykyisten asuntojen olohuoneet. Respaksi kutsuttu vastaanottosyvennys oli oikealla heti ulko-oven vieressä. Talvella sen edessä sisään tulijat kopistelivat viimeisiä lumia kengistään. Respalta kuului vieraskielistä puhetta  Talvella aulan isossa avotakassa roihusi tuli  Hiihtäjät tulivat sen ääreen lämmittelemään ja  kuivattelemaan vaatteitaan. Paikalliset hiihtäjät saivat syödä aulassa eväitään ja ostaa juomakseen kuumaa mehua.

Kerran kevättalvella hiihtolaman aikaan kiipesimme lahtelaisen kaverini kanssa suksilla Alamajalta ylös. Ollessani vasta 12-13-vuotias se tuntui raskaalta, olihan nousua 250 metriä  ja paikoin aika jyrkkää. Selkä oli hiessä kun pääsimme ylös. Ylä-Kolilla oli kiinnostavaa nähdä kirkkaanvärisiin hiihtovaatteisiin pukeutuneita matkailijoita ja kuulla vierasta kieltä.  He vaikuttivat iloisilta ja huolettomilta. Lapset saivat liikkua vapaasti sisätiloissa, kontata lattioilla ja muutenkin meno oli toisenlaista kuin olimme kotona tottuneet.  Jos Koli kiinnosti heitä niin paljon, että tulivat matkojen takaa ihailemaan sitä, niin pitihän siinä olla jotain erikoista. Lapsena heti kynnelle kyettyämme teki mieli päästä Kolin huipulle kesällä tai talvella. Talvella meitä viehättivät tykkylumiset valtavan korkeat puut ja hyvät ladut. Oli mukavaa sujutella mäkiä ylös ja alas. Eräänä kesänä,  juhannusaattona,  lähdimme vanhemman sisareni kanssa kiipeämään Kolin huipulle kuin pyhiinvaellusmatkalle kokeaksemme jotain poikkeuksellista. Olimme lukeneet sen lumovoimasta ja lähdimme tavoittelemaan sitä.

Ylä-Kolille vievän kulkureitin varteen oli pystytetty korkea, värikkäällä kankaalla vuorattu rakennelma. Se huojui vaarallisen näköisesti. Sisältä kuului kova moottorien melu. Ulkona lipunmyyjät kertoivat että sisällä ajetaan hengenvaarallista surmanajoa. Kaksi moottoripyöräilijää ajaa yhtä aikaa korkeilla seinillä. Se tuntui meistä tosi jännittävältä jopa pelottavalta. Sehän oli koettava! Siitä saimme uusia vaikutelmia. Tuntui typerryttävältä.

Ylä-Kolin ajotie alaparkista ylös hotellille rakennettiin 1950-luvulla. Pääsy perille asti helpottui. Se lisäsi asiakkaita. Rakennettiin uusi hotelli-ravintola lisääntyneelle kävijäjoukolle. Ison betonikolossin laajoista ikkunoista on saattanut sen jälkeen sisätiloista käsin ihailla upeita Pielisen maisemia. On rakennettu massiivinen Ukko-rakennus näyttelyitä ja myyntitoimintaa varten ja hissi, jotta yhä enemmän matkailijoita pysähtyisi kokemaan Kolin tunnelmaa, ostaa tuotteita, asua hotellissa ja tyydyttää nälkänsä kolilaisen keittiön antimilla.

Pieni ja kapea pujottelumäki oli Keski-Euroopan alpinisteille rakennettu jo matkailun alkuaikoina.  Vuosien myötä lasketteluharrastukselle on uhrattu vanhan metsän aluetta, josta  Topelius kertoo Maamme-kirjassa: ”Pieliseen suin päin suistuvissa jyrkänteissä on sellaisia rotkoja ja kallioseinämien erottamia penkereitä, ettei niissä ole voitu liioin metsänhakkuitakaan koskaan suorittaa. Täällä on sen vuoksi säilynyt pieniä todellisen aarniometsän sirpaleita, joissa nousee huikean pitkiä kuusia ja vanhoja, komeita haapoja. mutta varo taittamasta jalkaasi näissä louhuisissa rotkoissa, missä sammalpatja petollisena verhoaa kivien kolot ja kaatuneet puut muodostavat murroksia! Täällä on mäyrälläkin pesänsä suuren järkäleen alla. Sieltä se lähtee liikkeelle illalla, kun kuun valoläikkä sattuu luolan suulle ja huuhkaja aloittaa huhuilunsa.”

Ukko-Kolin betonirakentamista jatketaan. Ei ole paluuta menneeseen.  Suunnitteilla oleva Koli-Cultura-hanke mainostaa monin sanakääntein hankkeen ekologisuutta ym. ympäristöarvojen huomioon ottamista. Lieksan Lehden mukaan  Museovirasto on havainnut, että erityisesti hotellin ja korkeimpien rakennusten lasiseinät voivat näkyä selvästi. Minulle tuli mieleen lapsuuden havaintoYlämajan ikkunan heijastumasta.  Heijastumiseen nähden sopivassa asemassa olevan auringon säteet  heijastuivat  vaaralla sijaitsevan Ylämajan ikkunasta alaspäin, kotini pihaan.  Koli-Cultura rakentaa  matalalle, mutta korkeita rakennuksia.. Miten siinä ikkunat heijastelevat? Museovirasto mainitseekin haitaksi pelkän näkymisen maisemassa.

Pyhäinpäivän aamutunnelmia

Hei, juuri nyt täällä sataa sakeasti räntää. Hetkittäin sade muuttuu vedeksi. Talitiaiset surffaavat lintulaudan ympärillä. Niitä näyttää olevan ilmassa ainakin kymmenen kerrallaan. Ne sieppaavat siemenen ja lentävät läheisen tiheäksi muotoilemani kuusen alle. Kuusen suojan ne palkitsevat jättämällä sinne jätöksensä. Kuusi rehottaa ja tulee vuosi vuodelta yhä tuuheammaksi.

Torkuin aamulla tv-tuolissani. Teemalta tuli radio-ohjelmaa. Luettiin Välskärin kertomuksia. Topelius kuvasi varhaista aamuhetkeä jossain maaseudulla. Havahduin  kuvauksen runollisuuteen, sen minulle uusia ilmauksia sisältävään tekstiin. Mieleeni tuli  Aleksis Kivi. En kuitenkaan kuuntele Topeliuksen kerrontaa samoin tuntein kuin Kiven kerrontaa. Välskärin kertomukset eivät koukuta minua, jostain syystä, ehkäpä liian vähästä kuuntelusta johtuen. Muistan lapsena kadehtineeni lähinaapurin lapsia, kun he kertoivat innostuneena Välskärin kertomuksista.  Kirjoista oli pulaa.

Hetken päästä ison hämärän huoneen täyttivät pyhäaamun sävelet. Ne toivat mukanaan ajattomuuden ja huolettomuuden tunteen. Taisin  nukahtaa.  Aamukahvilla en oikein pystynyt  kuuntelemaan Arton  puheita aamu-uutisista.  Lieksan Lehti oli tänä aamuna kiinnostavampi kuin tavallisesti. Olihan vasta käyty vaalit ja lehdessä oli kommentoitu niitä, näitä. Vihreät esiintyivät edukseen!

Sade on nyt tauonnut Isot vesipisarat roikkuvat lähipuun oksilla.. Närhi on oppinut kiinnittymään lintulaudan alustaan ja syö halukkaasti.

Miten teillä?

Runon mukana Yrjönhovissa

Suomalaisuuden päivänä 10.10 vierailimme Inkan kanssa Yrjönhovissa  tarkoituksenamme viihdyttää siellä asuvia vanhuksia. Esitimme sikermän Inkan valitsemia runoja. Yksi yhdessä esittämämme oli  seuraava, Claes Anderssonin kirjoittama:

”Muutu sinä kuuseksi niin minä muutun koivuksi

Niin sinä suojaat minua ja lämmität kylminä kausina

Vastalahjaksi minä tanssin sinulle kesän öinä niin että sinä jaksat kestää

juuriesi raskasmielisyyden routaisessa mullassa

Niin meistä yhdessä tulee toisillemme enemmän kuin me yksin olisimme,

pidetään huolta puolin ja toisin ja jaetaan ilo

niin me jaksamme jatkaa työtämme, kasvamista, keskellä kaikkea joka hylkii ja uhkaa

kun linnut ovat jättäneet meidät ja ottaneet charterin huolettomina parvina etelän lintukeskuksiin”

.

Minä esitin koivua lehdenvihreä viitta hartioillani, Inka kuusta. Inka nousi  mustalle tuolin korkuiselle jakkaralle ja lurautteli säkeiden välissä ääniä huuliharpustaan.

Myyttisessä mielessä  kuusi on miespuolinen ja koivu naispuolinen hahmo  Linnut ovat kuin poismuuttaneet lapset, joita odotamme palaavaksi

Vanhukset näyttivät piristyvän. Se että tulimme vieraina ja halusimme kohdata heidät näytti aluksi monista aivan oudolta. Muutamat tuskin osasivat sanoa nimensä. Myöhemmin Inkan lausuessa ja pyörähdellessä lattialla kuin perhonen  vanhusten  ilmeet alkoivat elää ja pään asento kertoi kiinnostuksesta. Tuokio oli lyhyt kuin hipaisu Menin pois hämmentyneenä.

Minulle on kerrottu, että eräs lieksalainen rouva käy laulamassa vanhusten kanssa. Lapsena  ja koulussa opittujen laulujen sanat muistuvat mieleen yhdessä laulettaessa. Vaikkapa: ”Miks` leivo lennät Suomehen niin varhain kevähällä?”.Tekee mieli mennä mukaan.

Kiitos äänestäjilleni

Lämmin kiitos teille, jotka äänestitte minua. Ne olivat tärkeitä ääniä Lieksan Vihreiden potissa.   Emme vielä tällä äänimäärällä saaneet  edustajaa valtuustoon, mutta teemme työtä valtuuston ulkopuolellakin niiden arvojen puolesta, joita edustamme.

Tule mukaan Vihreän liikkeen toimintaan. Keskustellaan, pohditaan maailman menoa; uhkia ja mahdollisuuksia. Jaetaan kokemuksia ja tietoa. Elämme lähes pelottavan nopeasti muuttuvassa maailmassa.  Meidän on hyvä ennakoida ja varautua tulevaisuutta varten. Yhdessä olemme vahvempia.

Lieksan Vihreillä on  suunnitteilla uusia toimintamuotoja. Tule mukaan kehittelemään ja vaikuttamaan tähtäimessä seuraavat vaalit. Asetu ehdokkaaksi keräämään ääniä. Olet lämpimästi tervetullut joukkoomme.

Vaalituloksen jälkeen

Hihkuimme innosta kun Inkan äänisaalis kasvoi kasvamistaan.  Tunnelma tiivistyi. Välillä panimme lauluksi. Illan mittaan tilanne kehittyi niin, että Lieksan vihreät olivat saaneet lähes sata ääntä. Se on saavutus. Inka oli meidän ääniharavamme.

Olimme tehneet hyvän kampanjan. Olimme saaneet näkyvyyttä ja saaneet viestejämme perille. Avoimuus oli vihreän liikkeen keskeinen teema. Luovuus ja innovatiivisuus ovat tärkeitä kaikilla elämän osa-alueilla. Inka on monipuolinen osaaja ja tehopakkaus siinä mitä tekee. Meillä on hyvä keulahahmo tehdessämme työtä elämän säilyttämisen puolesta. Koko luonto on meidän yhteinen kotimme. Me haluamme suojella sitä, nähdä sen kukoistavan ja voivan hyvin. Lieksa, meidän kotikaupunkimme, on osa sitä kokonaisuutta.

Lieksaa voidaan luonnehtia nimittämällä sitä metsäkaupungiksi, rantakaupungiksi tai suurten salojen kaupungiksi. Lieksa on musiikkikaupunki, kuvataidekaupunki ja urheilukaupunki. Täällä on vanhusten, lasten, työttömien ja työtätekevien hyvä elää ja vaikuttaa asioiden hoitoon. Lieksa on myös huomattava teollisuuskaupunki teollisuuskylineen, sahoineen ja muine tehdaslaitoksineen.. Lieksa on matkailukaupunki. Lieksa on monikansallinen muutoksiin sopeutuva kaupunki.

Kuntapäättäjillä on nyt edessä poikkeuksellisen vaativia valintoja meidän lieksalaisten arjen kysymyksissä.

Koulupakkoa ei ole, oppivelvollisuus on

Eilen illalla olimme kokoontuneet lukion auditorioon Opettajien Ammattijärjestön kutsumana keskustelemaan ja vastaamaan opettajien ehdokkaille esittämiin kysymyksiin. Koin, että opettajat halusivat evästää tulevia valtuutettuja kouluasioissa. Saimme myös selkeitä kirjallisia eväitä OAJ:n esitteinä.

Keskustelussa tuli vahvasti esille oppilaiden erilainen motivaatio ja kyky oppia. Kävi ilmi, että koteja uhattiin sakolla jos oppilas ei tullut kehotuksista huolimatta kouluun. Aika hujahti taas nopeasti. En saanut pyytämääni puheenvuoroa. Olisin huomauttanut, että koulupakkoa ei lain mukaan ole, sen sijaan oppivelvollisuus on.

Vanhemmilla on mahdollisuus opettaa kotona itse tai hankkia yksityisopetusta.  Perheeni asuessa  25 km päässä koulusta opetimme mieheni ja minä 9-vuotiaalle tyttärellemme peruskoulun kolmannen luokan oppimäärän. Kotiopetukseen ei tarvinnut hakea lupaa. Ilmoitus riitti. Lukuvuoden päättyessä oppilaan oli tentittävä, eli käytävä koululla kokeissa osoittamassa että hän hallitsee oppimäärän hyväksyttävässä määrin, jotta hän voi siirtyä seuraavalle luokalle. Tyttäremme siirtyi seuraavana syksynä neljännelle luokalle varsinaiseen kouluun.

Monet ehdokkaat ääneen korostivat toisen asteen, eli ammatillisen koulutuksen tai lukion merkitystä peruskoulun jälkeen. Minä esitin, että ns. kymppiluokka pitäisi olla kaikkien halukkaiden käytettävissä. Korostin, että heikosti suoritetun peruskoulun jälkeen ammatillisessakin oppilaitoksessa tulee ongelmia teoriapuolella. Käsitykseni on että ainakin osittain siitä syystä monet keskeyttävät opintonsa. Peruskoulun huono menestys kostautuu tosi ikävällä tavalla. Kymppiluokalla on mahdollisuus asetella  peruskoulun palikat uudelleen pohjalta saakka. Sitten on mahdollista rakentaa sen päälle.

Kerroin esimerkin omasta perheestäni. Tyttäremme ei viihtynyt erilaisista syistä johtuen peruskoulussa eikä siis oppinutkaan. Häntä onnisti peruskoulun jälkeen. Hän sai lähetin paikan isossa talossa, jossa hän pääsi  kokemaan  kyvykkyytensä  ja valmiutensa tehdä se mikä tarvittiin. Häntä kannustettiin ja hän halusi jatkaa koulun käyntiä. Kymppiluokan myötä ovi aukesi lukioon ja työelämään. Jälkeäkään kyvyttömyydestä tai sopeutumattomuudesta ei ole tullut tietoomme.

KYMPPIluokka antaa uuden mahdollisuuden!