Mitä tänään syötäisiin

Keittiön lieden lähistöllä lokerossa lojuu tuhriintuneita paperilappusia. Yhden niistä olen leikannut  Hesarista 13.1.11. Se on Sami Simolan ruokaohje Kokeile tätä.Tosi hyvää papukeittoa. Simola aloittaa: Otsikko ei liioittele. Vaimo on tehnyt tätä papukeittoa iät ja ajat, mistä lie keksinyt. Osana tekstiä Simola lisää: Keitto on niin hyvä, että se vetää melkein runolliseksi. Siinä tuntuvat inkiväärin ja rakuunan lempeä makeus ja chilin terhakka potku. Ja vielä: Jos luulit, että papukeiton maku saa höpisemään lempeitä, olit väärässä. Sen tekee hinta. Iso neljälle hengelle riittävä kattilallinen papukeittoa maksaa vain reilut neljä euroa. Sitä paitsi ainekset ovat sellaisia, että niitä voi säilyttää kuukausia pilaantumista pelkäämättä.

Simolan ruokaohjeen pääainekset ovat  tomaattimurska ja tomaattikastikkeeseen säilötyt valkoiset pavut. .

Simolan ohje mukaellen PUOLITETTUNA eli kahdelle hengelle:

Kattilan pohjalle pieni loraus öljyä, lämmitä se (ei kuumaksi). Lisää mausteet  curry, paprikajauhe, jauhettu inkivääri, kutakin 1 tl, rakuunaa ½ tl, chiliä. Anna makujen imeytyä lähes kuumaan öljyyn noin viisi minuuttia. Lisää tomaattimurskaa purkillinen ja kuumenna. Soseuta keitto sauvasekoittimella ja lisää joukkoon valkoisia soijapapuja yksi purkillinen.  Kiehauta ja lisää lopuksi kermaa 1 dl. 

 

Noudatin Simolan kehotusta ja kokeilin. Yllätyin ja yhdyn Simolan hehkutukseen. Minullehan ohje tuli kuin tilauksesta, koska käyn harvoin kaupassa ja silloin tällöin jääkapissa on vähän valinnan varaa. Silloin komeron periltä löytyvät pavut ja tomaattimurska pelastavat päivän. Jos on kova nälkä niin tätä keittoa ei tarvitse odottaa kauan, se on valmista viidessätoista minuutissa.

Eliitti ja moukat

Eliittti ja moukat on otsikkona 19.1. Ilkka Malmbergin lauantaiesseellä Hesarissa.  Malmberg kirjoitti marraskuun Kuukausiliitteessä jutun,  jonka idea oli selvittää, voiko tavallinen ihminen tunkeutua nykymusiikin maailmaan. Hän oli parin viikon ajan kuunnellut Kaija Saariahon La Passion de Simone-oratoriota ja sitten kuunnellut sen Helsingin Musiikkitalossa aitona esityksenä.  Malmberg kirjoittaa: Ei, se ei auennut minulle. Malmberg kertoo saaneensa palautetta jutustaan ja Hesarin mielipidepalstallakin keskusteltiin. Malmberg pohtii tilannetta vielä sivun kokoisessa esseessä mielenkiintoisella ja rohkealla tavalla.

Meillä Suomessa on viime aikoina puhuttu porukoista, jotka eivät ole kasvaneet kalustetuissa huoneissa, ja muuta saman tapaista luokiteltaessa ns. sivistymättömiä omaksi kansalaisryhmäkseen. Itse katson kuuluvani siihen ryhmään. Olen Malmbergin tapaan ollut kiinnostunut jopa korkeakulttuurista, uteliaana mikä siinä on niin erinomaista ja viehättävää, ylentävää ja vaikeaa. En minäkään päässyt Odysseusta montaa sivua kun tuli muuta tekemistä, en innostunut Paavo Haavikon runoista ennen kuin luin Mauno Saaren kirjoittaman Haavikon elämäkerran.  Nukahdin teatterissa katsoessani Macbethia.

.

Ilkka Malmberg kertoo vihaavansa teennäistä vaikeaselkoisuutta. Modernin taiteen läpimurtoon liittyen hän sanoo: Uutta ja vaikeaa tuli ymmärtää. Se oli vaikeuden estetiikkaa. Jos taide oli vaikeaa, se oli todennäköisesti hienoa ja hyvää. Ovatkohan ne ajat jääneet taa?

Lainasin etenkin nuorison suosiman ns. populaarikulttuurin edustajan Ismo Alangon runokirjan, joka sisältää hänen sanoittamiensa laulujensa tekstit. Hän selittää, että sanoo kirjassa selvästi sen jota ehkä lauluissa on jäänyt kuulematta. Paska tai perse pomppaavat silmilleni.  Saattoi lauluissaan sanoa nuo sanat tarkoituksellisesti kovin epäselvästi, ehkä häveliäisyyssyistä tai rangaistuksen pelosta!  Enemmät johtopäätökset jätän sikseen..

Haavikon kanssa samassa kirjaston hyllyssä H:n kohdalla ovat Jenni Haukia ja Satu Hassi.   Hoksasin lukiessani, että Haavikolla ja Haukialla, kummallakin ” tuulee vaakasuoraan”. Mitäpä siinä. Satu Hassi kyseenalaistaa 1984 ilmestyneessä, Magdaleena ei häpeä enää,  Sylvi K.:n, maan äitinä tekemän  arvion äidinrakkaudesta. Jenni Haukiaa lukiessa hänen nykyinen asemansa häiritsee;  odottaa paljon, ehkä liikaa. Satu Hassi, silloin kun lukemani kirja on ilmestynyt, on ollut 33 vuotias, nainen parhaassa iässä.  Hassi ei hymistele vaan antaa palaa. Sanoo suoraan. Näin pitää naisen astua esiin. Kun osaa ja uskaltaa. Kun on potentiaalia.  Konstaileeko Hassi, vai enkö huomaa!

Malmbergin esseen laitan talteen.

Vihreän Langan ykkösnumero on mielestäni kiinnostava ja monipuolinen.  Tilaamalla nyt saisi 10 numeroa  19 eurolla.  Lehden yksi pääteema on  ENERGIAN TUHLAUKSEN VALOMERKKI. 

Sammeli Heikkisen artikkeli, Tulossa: Pimeä tulevaisuus, on kansantajuinen; sisältää helposti hahmotettavia arkipäivän elämästä otettuja esimerkkejä. Tietokirjailija Jussi Laitinen ennustaa vaikeita aikoja, kun halpa energia loppuu. Ikävää on, että ennustus saattaa hyvinkin toteutua. Nyt povataan hiilen renessanssia.

”Vihreä tai kestävä kasvu on utopiaa, pötypuhetta ja huijausta”, Laitinen sanoo painokkaasti. ”Olemmeko kulkeneet jo niin pitkälle, että muutosta tulee edistämään suuri kriisi. Yksi ongelma: Energian säästäminen onkin luultua vaikeampaa. Toinen ongelma: Öljylle ei ole korvaajaa.”

Maailman energiajärjestö IEA: ”Maailman energiatarve kasvaa kolmanneksella vuoteen 2035 mennessä”. Yhdysvaltalainen tutkija Richard Heinberg: ”Maailman talous ei enää nouse, koska halpaa öljyä ei ole”. Uudet energiamuodot ja  -lähteet tekevät tuloaan. Ehtivätkö ennen kuin olemme pulassa.

Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori vakuutti tv-haastattelussa ,- olikohan lauantai-aamuna tai niillä main,  että kasvu, jatkuva kasvu on välttämätön.  Vapaavuori ei sanonut, että se on mahdollista.

Vihreä Lanka 1:ssa Anu-Elina Lehti käsittelee teoreettisen fysiikan professori Kari Enqvistin uusinta kirjaa: Uskomaton matka uskovien maailmaan. Enqvistin mukaan fyysikon eetokseen kuuluu aggressiivisuus ja jatkuva tarve kyseenalaistaa annettuja totuuksia. "Uskonnottomuus ei ole vakaumus, uskonnottamaksi ei opiskella eikä siihen sisäinen ääni komenna." Lehti luonnehtii Enqvistin tyyliä: Hänen esseidensä kepeä ja ironinen tyyli muistuttaa hivenen Merete Mazzarellan teoksia, joissa kirjailijan oma elämä yhdistyy yhteiskunnalliseen pohdintaan ja vahvaan tieteelliseen substanssiin. 

Enqvistin kirjojen perusteella vaikuttaa, että luonnontieteiden opiskelu karistaa uskonnon ihmisestä. Enqvist sanoo kuitenkin tuntevansa monia uskonnollisia fyysikoita.

Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA valitsi Enqvistin vuoden 2012 ajattelijaksi.

Minusta keskustelu ns. taloudellisista lainalaisuuksista, ilmastonmuutoksesta, väestöräjähdyksestä tai uusista energialähteistä alkaa tuntua lähes samalta kuin eri uskontokuntien kiista siitä kuka on oikeassa ja kuka pystyy parhaiten pitämään kannattajansa linjassa. Luottamuksen menetys tuntuu huolestuttavalta.

Uusi Hesari ei tunnu mukavalta

Uusi Hesari ei tunnu mukavalta. Ei tekstin väri eikä kokokaan näytä samalta kuin ennen. Yhdellä sivulla tarvitsin suurennuslasia. Sisältökin tuntuu köyhemmältä.Kyllä niin on että madonluvut on luettu painettujen sanomalehtien varalle. Nettiä vaan selaamaan! Vähän sellaista ennustivat Unto Hämäläinenkin ja  erityisesti  yksi naistoimittaja.  Laatu huononee kun rahat ei riitä palkata kyvykkäitä toimittajia, -päättelivät..

Guggenheimiä Suomeen hommannut Gallen-Kallela-Siren vaihtaa Hesarin mukaan peräti galaksia kun on saanut töitä rapakon takaa. Johan sen näki, että  Suomi on hänelle  liian pieni.  Kyllä niitä Ameriikan työpaikkoja muutkin suomalaiset saavat. Ovat yhtä ylivoimaisia kilpailussa. Valokuvaaja Mikko Takkunen, alkuaan kontiolahtelainen, on palkattu Timeen 150 hakijan joukosta. Näin minulle on kerrottu luotettavalta taholta. Mikon kuvia on ollut Hesarin sivuilla ja hyviä ovat olleet. Toivon Mikolle menestystä sen taiteen tiellä. On Mikko minustakin muutaman kuvan ottanut!

Samaan aikaan kun talven selkä vuoden vaihteessa taittui, minullekin tuli pieni notkahdus. Ei ole huvittanut edes blogia kirjoittaa. Ei ole tehnyt mieli lähteä edes kaupoille kun LL kirjoitti Noro-viruksen oikein jylläävän. Sisar Turussa  makaa reporankana räkä poskella.  Minä popsin C-vitamiinia ja muita tabuja pelossa, että hiivun tässä kesken kaiken.

Alennusmyynneistä saisi tavaraa nyt niin halvalla. Tekee mieli ostaa vaikka ei oikein tarvitsekaan, mutta kun niin halvalla saisi. Taidan ostaa kunnon lumisukset kun entisillä kapustoilla ei pääse minnekään, ainakaan lumessa. Epäilyttää saisiko kunnon sukset jostain vielä halvemmalla. Turveruukkuja nyt kuitenkin eurolla ja saunasieniä. Rintsikoitakin puoleen hintaan.

Valon pilkahdus tähän melankoliaan tullee huomenna kun menen Iltaruskoon esiintymään eläkeläisten virkistystilaisuuteen Unton kaverina. Aion repäistä lonkalta Pohjanpään Kaksi vanhaa, vanhaa varista. Ja illalla jatkan runojen parissa Inkan ohjauksessa. Siitä uskon keväänkin lähtevän lähenemään.

Hampaan kolosta

Loppiaisen  kirjoittelustani jäi jotain ikään kuin ”hampaan koloon”. Mikä siinä lukemassani, erityisesti Sirpa Kähkösen romaanissa Neidonkenkä, jäi risomaan. Tänään piti palata asiaan ja luulenkin nyt ymmärtäväni syyn väsymiseeni.

Kirjassa elää niin paljon ihmisiä, ettei siihen touhuun pääse mukaan yhdellä lukemisella. Lukiessani vertasin Kähköstä joihinkin venäläisiin kirjailijoihin, joita lukiessa pitää olla paperi ja kynä käsillä, että voi merkitä muistiin kuka kukin on, kuka on kenenkin isä, sisar tai veli taikka muu asiaan liittyvä ja muistaa taas myöhemmin. Hermostuttavaa.

Eilen laskin Neidonkengässä esiintyvän minulle aikaisemmin nimeltä tuntemattomia henkilöitä ainakin 35. Alkaessani lukea en osannut ennakoida tätä enkä ollut varautunut kirjanpitoon. Toivoin vain kirjan loppuun asti, että oppisin lukiessani ymmärtämään henkilöiden riippuvuussuhteet toisiinsa. En luottanut muistiini ja lukeminen oli lähes arvausleikkiä. Olin pääosin kuin eksyksissä. Epämiellyttävä lukukokemus.

Kansilehden mukaan Neidonkenkä on järjestyksessä viides Kähkösen kuusi osaa käsittävästä Kuopio-sarjasta. Kirjailija ilmeisesti olettaa, että lukija on lukenut aikaisemmin  ilmestyneet sarjan osat ja tuntee hänen henkilögalleriansa. Kuudennen osan, Hietakehdon, kansilehdellä kustantaja paljastaa, että edellisen osan sankaritar on raskaana! Koukuttavaa?

Ulla-Leena Lundbergin viime vuoden Finlandia-palkinnon voittanut Jää kuvaa veden eristämää yhdyskuntaa, jonka erityisenä voimahahmona esiintyy pieni ja sisukkaalta vaikuttava  papin rouva  Kirjailija itse on ilmeisen vahva ja kykenevä. Kirjan Finlandia-voittajaksi valinnut Tarja Halonen on samaa lajia.  Teos sisältää todennäköisesti vakavia viestejä ja oivalluksia, joita minä en pystynyt sisäistämään.

Mentyäni  turhautuneena tsekkaamaan joitakin yhteiskunnallisista teemoista kirjoittavien miesten blogeja olo hieman helpottui. Saatoin löytää himmeleitä(!), joiden polkuja mutkitellen saatoin seikkailla ja etsiä vaihtelua mielialani mukaan.

Muistan vaikuttuneeni Yrjö Kallisen puheesta kansalaisopiston alkajaisissa 1960-luvulla.   Kallinenhan oli ansioitunut osuustoimintamies, pasifisti ja myöhemmin jopa puolustusministeri. Kallisella oli erikoinen kyky innostaa ja valaa uskoa itsensä kehittämiseen itse tietoa hankkimalla. Hän kertoi joskus myöhemmin, ettei hän lue ollenkaan kaunokirjallisuutta, koska on niin paljon tärkeämpää lukemista.  Tässä yhteydessä tulee mieleen Leo Tolstoi. Maailman kuuluna kirjailijana hänen on kerrottu vanhuuden päivinään arvioineen oman kaukokirjallisen tuotantonsa erehdykseksi.

Loppiaisena

On aika sammuttaa jouluvalot ja tottua taas pimeään ympäristöön. Ulkotöitä näkee tehdä tuskin neljään. Kuukauden päästä alkaa huomata, että kevättä kohti vaan mennään; maailman järjestys on ennallaan. Tuli joulun aikaan selattua Esko Valtaojan selitystä kaikesta, auringostakin.

Joulun aika tekee uneliaaksi. Jonkin sortin laiskuus ja vetämättömyys vaivaavat.  Joululoma! 

Olen saanut luetuksi muutaman joululahjaksi saamani kirjan. Jää, Tarja Halosen Finlandia-palkinnon saajaksi valitsema romaani, on paksu. Siinä tuntuu olevan liian paljon tekstiä suhteessa kerrottavaan. Sama tuntu tulee Sirpa Kähkösen kirjasta Neidonkenkä.  Aloitin Kähköseen tutustumiseni siitä.  Sanoja tulee solkenaan. Sujuvaa tekstiä, ihan mukavan tuntuista, mutta väsyttävää ja aikaa kuluu turhan paljon.  On sanottu, että ainoa resurssi jonka käyttöön voimme vaikuttaa on aika. Usein harmittaa kun on jäänyt lojumaan tv:n ääreen töllöttämään tai kahlannut satoja sivuja, eikä tunnu mitään olennaista uutta jäänen mieleen. Oma vika, oma vika.

Miten aikansa käyttäisi niin että se olisi tyydyttävää.  On runsauden pula siinäkin. Eksistentiaalinen turhauma, kuulin joskus sanottavan.  Kyvyttömyys, itsekurin puute, mukavuudenhalu….

Ei. Nythän tämä menee jo sairauden puolelle. Joulun jälkeinen masennus. Niskasta kiinni, ei sellaista olekaan kuin masennus, tiesi joku. Avantoon tai lumihankeen  ja heti!