Muuttolinnut saapuvat

Uusia muuttolintuja ilmaantuu päivittäin. Varpushaukka  hujahti lintulaudan liepeillä eilen. Saikohan siepatuksi pikkulinnun saaliikseen.  Haukkahavainnot rakennusten lähellä ovatkin uutta. Tuulihaukkka  laskeutui muutama päivä sitten ilmeisesti havaittuaan jyrsijöiden jälkiä syöttöpaikalla. Juuri nyt kookas, ilmeisesti haukka sekin, sieppasi hiiren maasta ja lensi saman tien männyn yläoksalle sitä syömään. Hurjaa meininkiä. Kiva seurata vierestä. Onko syöttöpaikastamme tullut erilajisten lintujen ”kohtaamispaikka”. Syöjät ja syödyksi tulevat. Ei kissaa tarvita hiiriä karkottamaan kun näyttää homma hoituvan luonnonmukaisella tavalla.

Kevät tekee tunteelliseksi. Marja-Liisa Vartion runo Vihreää sukua (1966) .

Milloin erkanin sisaristani puista,

milloin vihreä sukuni työnsi minut joukostansa.

Kuin vierivä kivi, kuin hankaava hiekansiru elämän kantapäässä kuljen teitä ja maita

Puhuisin ihmisille, mutta vaikeita ovat sanat,
vaikeita sanat, jotka tekevät pesänsä ihmisten korviin
joita kuullessaan ihmiset sanovat:
tämä on kotimaamme kieltä, 
kuitenkin käteni, olkapääni ovat painosta väsyneet
sanat istuvat niillä kuin linnut, muuttolinnut lentääkseen kevättä kädestä käteen,
olkapäältä olkapäälle

Kuin vierivä kivi, niin minun itkuni alkaa

vaan kesken sitä, sen syvintä valituksen kohtaa,

minusta nousee vihreän sukuni veri.

Jalkateräni repeävät, käsivarteni ojentautuvat jäykkinä ylöspäin.
Kuusi tuntee, kasvaa, nousee minun lävitseni,
latva laulaa ja humisee, pesäpuu, pesäpuu, lintujen pysähdyspaikka, 
kevättä, kevättä viemään

Vaan milloin erkanin sisaristani, puista
Milloin vihreä sukuni työnsi minut joukostansa

Sivelen hellitellen sisarieni ruskeita polvia, silitän kiiltävää pihkatukkaa

kun ne kaulakkain, sylikkäin laulavat, huojuvat.

Minun puoleeni eivät ne katso, minua eivät ne muista.

Minut on sukuni rinnoiltansa vieroittanut

Mutta selkäni asetan niitten varren mukaan,

jalkani asetan niin kuin ne juurensa maahan.

Käteni nostan niin kuin ne oksansa nostavat

ja jatkan matkaa toisten kulkijain kanssa. en pesäpuuna, en maiseman tähystäjänä

en viimoja halkaise; vain nousua, suuntaa, selän mittaa tai latvojen hengitystä

siihen asti kun matka päättyy, kun tie sammuu.

Kun tuhansin käsin vihreä sukuni minut takaisin ottaa,

tuhansin peittein peittää

kun nukun kuusten laulun alla, sukuni vuoteeseen