Nappasin kirjahyllystäni
pienen kirjasen, jonka ostin parikymmentä vuotta sitten kirppikseltä. Sitä en
hennoisi heittää pois: Siivoojan
raportti, Tammen kustantama, ruotsalaisen Maja Ekelöfin kirjoittama ja Elvi Sinervon suomentama. Vuodelta
1970.
Kirja on Maja Ekelöfin
päiväkirja vuosilta 1965 – 1969. Eletään aikaa kun Palme eli vielä, Johnsonista
oli tehty USA:n presidentti Kennedyn murhan jälkeen ja Vietnamin sota oli
täydessä käynnissä. Prahaan vyöryi panssarivaunuja
Kirjan etusivulla on
sitaatti:
Maailma on kuin helvetti. Sekä piinattuina että
piruina siinä ovat ihmiset. (Shopenhauer).
Tämä sitaatti hätkähdytti ja samalla herätti kiinnostukseni
kun kirja osui kirppiksellä käteeni. Maja Ekelöf on ihailtava, tietoinen
ihminen minun mittapuuni mukaan. Hän opiskeli niitä ja näitä yliopistotasolla.
Poikansa nimittivät häntä fil.siiv. Hän
luki laajalti mainiten kirjassaan joitakin kirjailijoita ohimennen, kun niillä
oli yhteys tekstiin, joissa hän päätteli, tuskitteli ja mietti. Vaikeaa oli
siivoojan palkalla elättää ja kouluttaa viisilapsinen perhe. Jokapäiväiset
huolet ja murheet eivät kuitenkaan sammuttaneet hänen tiedon janoaan. Lukijalla
on tuntuma että kirjoittaessaan hän ei ollut pystyyn kuollut jaarittelija vaan
luova ja herkkä, valveutunut ajattelija sekä myötätuntoinen; ihailtava ihminen.
Hän esitteli tuttavapiirinsä
seuraavasti:
Yksi ampuu pikkulintuja.
Yksi lukee Sigge Starkia.
Yksi sanoo että FNL:n tiedotuslehti on kommunistista
propagandaa.
Yksi menee katsomaan Kar de Mumman revyytä silloin kun
hän kerrankin käy Tukholmassa.
Yksi uskoo persoonalliseen jumalaan.
Yksi lukee vain ne rivit joissa on sana huora
(Mobergin kirjoista).
Jotkut jahtaavat koko ajan aviomiehiään.
Toiset pesevät ikkunoitaan, autojaan, ajavat
”torpalleen” tai kesämökilleen.
Minä olen itse heistä viheliäisin
Onko siis kumma että viihdyn paremmin kirjallisuuden
maailmassa kuin siinä maailmassa jota sanotaan todelliseksi.
Maja Ekelöfin kirjoittelun
perusteella on pääteltävissä, että hän on sosialisti tai jopa kommunisti. Hän
odottaa Marxin ja Engelsin ennustamaa kapitalismin luhistumista, jolloin
yksityinen omistusoikeus hävitetään ja sen mukana luokat ja luokkaherruus. .
Ekelöf kirjoittaa:
Monta kertaa elämässäni minä olen tavannut ihmisiä
jotka ovat säälineet minua. Surkutelleet. Ne ovat olleet sellaisia ihmisiä
joiden puolesta minä taas olisin halunnut surkutella. Vaikka olen ollut
köyhempi kuin he, on elämäni ollut mielestäni paljon rikkaampi kuin heidän. He
surkuttelevat semmoisen vuoksi mistä eivät tiedä yhtään mitään. He arvioivat
elämää eri lailla kuin minä. Mitä ilon syytä heillä on (mietin minä
yksinäisyydessä). Heidän tunnettaan omistamisen oikeudesta ei ole koskaan
horjutettu. Mutta ihmettelenpä onko heillä koskaan ollut niin hienoja
tunne-elämyksiä kuin minulla. (Ei kai voi olla niin täysin tyytyväinen siitä,
että omistaa kuolleita esineitä).
Sitä paitsi
olen huomannut, että he ovat neuroottisempia kuin minä.
Kirjat… jos on pääsy niiden maailmaan, niin
yksinäisyyttä ei ole.
Silloin ei ole yksinäinen vaikka eläisi suljettuna
selliin. Sillä kirjat kantaa mukanaan, ne ihmisellä on sisällään vaikka ne
eivät olisikaan käsissä. Voi olla missä vain, jos on päässyt kirjojen
maailmaan.
Ekelöf kertoo varastaneensa
kynän, jolla kirjoittaa ja paperinkin joka oli heitetty lähes puhtaana
roskakoriin. Ruotsi hukkuu paperiin, kehitysmaissa on puute paperista, Ekelöf
pohtii ja pitää näpistelyään epärehellisyytenä muistaen hokeman ”Se joka
aloittaa nuppineulan varastamisesta, päätyy useimmiten hopeamaljaan” ja toteaa:
Ihminen ei ajattele itse.