Musiikkielämyksiä

Arvo Pärtin sävellyksen Spiegel im Spiegel kuulin ensi kertaa  Riston valinnoissa yle-ykkösellä muutama viikko sitten. Kiirehdin googlettamaan Pärtiä. Löytyi ja sitten  Spotifyn sivulle ja löytyi sieltäkin. Helppoa kuunneltavaa, tunnelmallista, minun mielentilaani sopivaa; tuudittavaa.

Viime viikon torstain suorassa Musiikkitalosta televisioidussa RSO:n konsertissa kuultiin  mm. valtion taideapurahalla työskentelevän Minna Leinosen sävellys Scatterings. Se oli yleisradion tilaustyö ja kantaesitys. Sitä kuunnellessani ajattelin lapsekkaasti; keisarillahan ei ole vaatteita. Hämmentävää, käsite kakofoniakin käväisi mielessä. Leinonen on saanut vapaat kädet toteuttaa ideoitaan. Eipä ihme, jos tuntui oudolta, kun olen jälkeenpäin lukenut, että äänimateriaalina on mm. lelulaatikoiden kaatuminen ja lelujen leviäminen ympäri lastenhuonetta!  Oliko tämä musiikki lisäksi sitä atonaalista, josta ei kokematon kuuntelija nauti. Joku viisas valisti että musiikkia kuunnellessa ei tarvitse yrittää ymmärtää, vain kuunnella.  Musiikki on pelkkää ääntä, ei siinä ole sanoja.  

Torstaikonsertin väliajalla haastateltiin Arne Wessbergiä, ylen entistä pääjohtajaa. Kysymykseen, mitä hän piti Leinosen sävellyksestä, Wessberg ei vastannut. Vaikutti hieman vaivautuneelta.

Oli mainitussa konsertissa suloista Soile Isokosken laulua; Sibeliuksen säveltämää Larin Kyöstin sanoituksiin. Tahtoi vesi herahtaa silmään.

Charles Chaplin kertoo elämäkerrassaan, miten hän joskus joutui orkesterin johtajalta kysymään, onkohan partituurissa liikaa mustaa jossakin paikassa tahi toisessa paikassa liikaa kiemuroita kun tulos ei tuntunut hyvältä. Chaplin sävelsi itse musiikkinsa ja halusi sen olevan helposti vastaanotettavaa ja nautittavaa.  Chaplinilla oli taito eläytyä. Musiikin merkitys olikin  ensiarvoisen tärkeää mustavalkoisten mykkien elokuvien aikaan.

Pärtin musiikki soi  kuulokkeissani, aurinko näyttää tulevan monen pilvisen päivän jälkeen esiin. Mahhtavvvaa! sanoo yksi tuttavistani usein, nyt minäkin.

Muuttolinnut saapuvat

Uusia muuttolintuja ilmaantuu päivittäin. Varpushaukka  hujahti lintulaudan liepeillä eilen. Saikohan siepatuksi pikkulinnun saaliikseen.  Haukkahavainnot rakennusten lähellä ovatkin uutta. Tuulihaukkka  laskeutui muutama päivä sitten ilmeisesti havaittuaan jyrsijöiden jälkiä syöttöpaikalla. Juuri nyt kookas, ilmeisesti haukka sekin, sieppasi hiiren maasta ja lensi saman tien männyn yläoksalle sitä syömään. Hurjaa meininkiä. Kiva seurata vierestä. Onko syöttöpaikastamme tullut erilajisten lintujen ”kohtaamispaikka”. Syöjät ja syödyksi tulevat. Ei kissaa tarvita hiiriä karkottamaan kun näyttää homma hoituvan luonnonmukaisella tavalla.

Kevät tekee tunteelliseksi. Marja-Liisa Vartion runo Vihreää sukua (1966) .

Milloin erkanin sisaristani puista,

milloin vihreä sukuni työnsi minut joukostansa.

Kuin vierivä kivi, kuin hankaava hiekansiru elämän kantapäässä kuljen teitä ja maita

Puhuisin ihmisille, mutta vaikeita ovat sanat,
vaikeita sanat, jotka tekevät pesänsä ihmisten korviin
joita kuullessaan ihmiset sanovat:
tämä on kotimaamme kieltä, 
kuitenkin käteni, olkapääni ovat painosta väsyneet
sanat istuvat niillä kuin linnut, muuttolinnut lentääkseen kevättä kädestä käteen,
olkapäältä olkapäälle

Kuin vierivä kivi, niin minun itkuni alkaa

vaan kesken sitä, sen syvintä valituksen kohtaa,

minusta nousee vihreän sukuni veri.

Jalkateräni repeävät, käsivarteni ojentautuvat jäykkinä ylöspäin.
Kuusi tuntee, kasvaa, nousee minun lävitseni,
latva laulaa ja humisee, pesäpuu, pesäpuu, lintujen pysähdyspaikka, 
kevättä, kevättä viemään

Vaan milloin erkanin sisaristani, puista
Milloin vihreä sukuni työnsi minut joukostansa

Sivelen hellitellen sisarieni ruskeita polvia, silitän kiiltävää pihkatukkaa

kun ne kaulakkain, sylikkäin laulavat, huojuvat.

Minun puoleeni eivät ne katso, minua eivät ne muista.

Minut on sukuni rinnoiltansa vieroittanut

Mutta selkäni asetan niitten varren mukaan,

jalkani asetan niin kuin ne juurensa maahan.

Käteni nostan niin kuin ne oksansa nostavat

ja jatkan matkaa toisten kulkijain kanssa. en pesäpuuna, en maiseman tähystäjänä

en viimoja halkaise; vain nousua, suuntaa, selän mittaa tai latvojen hengitystä

siihen asti kun matka päättyy, kun tie sammuu.

Kun tuhansin käsin vihreä sukuni minut takaisin ottaa,

tuhansin peittein peittää

kun nukun kuusten laulun alla, sukuni vuoteeseen

Tuulihaukkoja ikkunan alla

Eilen iltapäivällä näin kahden haukan laskeutuvan lintujen syöttöpaikalle ikkunan viereen talon seinustalle. Tuulihaukkoja ne olivat lintukirjan mukaan. Taisi olla pariskunta.  Ensin tuli kirjavamahainen, ilmeisesti koiras ja myöhemmin kellertävämahainen ilman pilkutusta, muuten edellisen näköinen, kooltaan pienempi. Tuntui huikealta nähdä niiden uskaltavan tulla niin lähelle. Samaan aikaan ei ollut paikalla yhtään pikkulintua, olivat sykäisseet pakoon. Päätään käännellen ja paikallaan pysyen haukat katsastivat paikan. Hetken päästä lensivät pois, isompi jäi vielä ähistölle isoon mäntyyn. Hiiret ja myyrät taisivat olla suojassa koloissaan.  Niitähän haukat lienevät jahdanneen. Jyrsijöiden reikiä lumessa onkin taajaan syöttöpaikalla. Varpuspöllö onnistunee paremmin niiden pyydystämisessä kun se saalistaa pimeällä. Sekin on tullut yllättävän rohkeaksi. Istui kerran vartiossa ikkunalaudalla takapuoli lasia vasten, vaikka sisäpuolella oli valo.

Viime keväänä saattoi päätellä vesimyyrien runsastuneen, koska pelloilla ja metsissä oli paikoin jopa vieri vieressä multakasoja myyrien jäljiltä. Vastaavaa en ole koskaan ennen kokenut. Omaa kasvimaatanikin olivat käyttäneet suoja- tai pesäpaikkanaan, koska jalka upposi paikoin kuin onkaloon. Saapa nähdä jatkuuko buumi vielä tänä kesänä. Myyräthän ovat haukkojen ja muiden petolintujen ravintoa, ilveksienkin.

Kuluneena talvena pihamme syöttöpaikka on ollut ennätyksellisen suosittu.  Närhi, vanha tuttu on arka, mutta ei voi vastustaa rasvapalloja, harakkakin kävi niitä haistelemassa.   Viisi oravaa on ollut yhtä aikaa ruokailemassa pikkulintujen kanssa. Noin 150 kiloa auringonkukan siemeniä on tarvittu tarjoiluun kun se kerran syksyllä aloitettiin. Lintuparvien yksilömäärät ovat huomattavasti lisääntyneet aikaisemmista vuosista. Voisi hieman liioitellen kuvailla, että talitinttejä on virrannut välillä mustanaan. Vihervarpusten suuri määrä pääsiäisen tienoilla yllätti; kymmeniä yksilöitä oli yhtä aikaa maassa nokkimassa siemeniä. Ei ole ennen ollut sellaista. Peippolaumat hurahtelevat sinne tänne laskeutuen välillä maahan metsän reunaan. Käpytikka, viherpeippo, järripeippo,  runsaasti urpiaisia ja punatulkkuja, aikaisempaa vähemmän hömötiaisia, vielä sinitiainen, töyhtötiainen ynnä muutama mustarastas ovat käyttäneet hyväkseen tarjoiluamme.

Kohtapuoliin västäräkki keikuttaa pyrstöään tiilikatolla. Jänikset tulevat pihaan voikukan versoja syömään lumien sulettua  Juhannuksen tienoilla pikkupuput piipertävät pitkin pihaa etsien syötävää. Yöksi ne tulevat kuistin alle suojaan. Siitä sujahtavat aamulla pakoon säikähtäessään ovien kolinaa ja muuta melua. Luulevat olevansa piilossa kun istuvat korkeassa heinikossa liikkumattomina. Vain korvien kärjet näkyvät.  Pääskysiä kaipaamme, ne ovat vuosi vuodelta vähentyneet. Muutamia tulee keväällä tutkimaan paikkoja, mutta eivät jää pesimään, menevät muuanne