Hirveen kaunis, hirveen ihana

Tänä aamuna yle-ykkösellä haastateltiin kahta valokuvaajaa. Kuultuani parahtelun, "hirveen kaunis, hirveen ihana", höristin korviani. Puhuja oli nainen. Sama keskustelija käytti puheessaan  vieraskielistä käsitettä konteksti. Siitäkin on tullut kovin yleinen tarkoittamaan suomenkielistä vastinetta, asiayhtes. Hirveä tuntuu olevan yllättävän yleinen paljoutta tai määrää tarkoittavassa merkityksessä, vaikka ei tarkoitettaisi mitään epämiellyttävää tai pelottavaa. Poistan varmistimen kun kuulen asiantuntijaroolissa olevan käyttävän tätä hirveä-käsitettä muussa kun sen varsinaisessa merkityksessä. Vastaavia, suomenkielisiä huolimattomia sanavalintoja, ovat mm. mieletön/mielettömästi ja ääretön/äärettömästi, etenkin viimeksi mainittu.

Palatakseni alkuun, varsinaiseen aiheeseeni, olen ymmärtävinäni, että haastattelussa esillä ollut valokuva keinutuolissa istuvasta ei-suomalaisesta  siirtolaisnaisesta jossakin Pohjanmaalla oli hirveydessään ja kauneudessaan ihana.  Hirveys tai hirvittävyys siinä on kiinnostava. Keinutuoli edustaa jotakin perin juurin suomalaista, melkein pelkkää sunnuntaita. Se on tuvassa  isännän paikka. Miten siihen suhtautuu asetelma; siirtolaisnainen lapsi sylissään. Melkein provokatorista päästää vieras ulkomaalainen, turvapaikan hakija talon parhaalle paikalle. Luulen valokuvaajan, joka radio-ohjelmassa ilmaisi kokemuksensa käsitteellä hirveän ihana, olleen kateellinen kuvan ottaneelle. Kuvaustilannehan oli ollut tuhannen taalan paikka, täysosuma!

Tänään ja entisaikaan

Aurinko jo pilkistelee puiden takaa. Hyvältä näyttää, talven selkä tuntuu jo taittuvan. Maapallon tammikuun keskilämpötila oli tilastojen mukaan kaikkien aikojen korkein, meriveden myös. Onko tämä oire imaston lämpenemisestä vai onko se taas vain yksi tilastollinen piikki.

Hirven jälkiä näkyy lumessa harvakseltaan, jäniksen jälkiäkään ei ole näkynyt pitkään aikaan, mine lie jänikset hävinneen. Alkutalvesta jälkiä oli tosi runsaasti. Kummallisesti jänikset, silloin kun oli vähän lunta mutta kuitenkin pakkasta, yön aikana olivat kaapineet paljaan maan esiin  ikään kuin etsien syötävää. Panin tarjolle viime kesäistä heinän silppua, mutta sitä eivät olleet koskeneetkaan.  Ennen en ole nähnyt moista jäniksen käyttäytymistä. Ihmeen kekseliäs on orava syötävää etsiessään. Pujottaa päänsä harvan verkkosuojan läpi ja makustelee tinteille tarkoitettua rasvapötköä. Notkea on ja ihailtavan sulavaliikkeinen. Yhä useammin, vaikkapa luontodokumentteja katsoessa, tulen ajatelleeksi että useat eläinlajit ovat joissakin suhteissa kekseliäämpiä kuin ihminen! Kauniimpiakin; värikkäämpiä höyhenineen ja suloisempia turkkeineen. Ihminen on niiden rinnalla kuin kynitty kana, alaston apina, joksi Dessmond Morris, jo 1960-luvulla julkaistussa kirjassaan Alaston apina,  tyypitteli ihmisen.

Metsänhakkuu jatkuu lähitienoolla. Nyt on maa jäässä ja kantaneekin hyvin hakkuukoneen. Ei tulle niin kamalaa jälkeä verrattuna siihen kun  maa ei ole kunnolla routaantunut. Teeriä lensi parvena Kontiovaaran harjutien yli kun ajoimme tänään aamupäivällä kaupoille Lieksaan. Aivan tien poskeen asettuivat männyn latvaan. Saman tien parissa kohdassa ilmeisesti  rumpu oli.jäätynyt umpeen ja vesi oli alkanut virrata tien poikki.. Toisessa paikassa oli jo niin huono tilanne, että oli pidettävä kieli keskellä suuta, että pääsi hurauttamaan yli eikä juuttunut jääsohjoon. Ely hoi, hommiin, rumpuja avaamaan.!

Lieksan lehden mukaan ulkoilevat lieksalaiset ovat alkaneet hyödyntää Pielisen jäätä retkiluisteluun ja ties mihin. Peräti jokin kilpailu on järjestetty Vuonislahden ja Kolin välisen jäätien tuntumaan. Jäätietä pidetäänkin erään arvion mukaan jopa nähtävyytenä, vaikka aavalla järven selällä ei liene kummoistakaan nähtävää; kokeneena saariasukkaana arvioiden.

Nuoruudessani menimme porukalla Hattusaaren rannasta kierälle jäälle ennenkuin lumi satoi sen päälle. Joskus jää oli peilimäisen tasainen. Kotini vintin seinältä löysin Antti-setäni aikaiset Nurmis-merkkiset luistimet. Niihin kuului pelkästään teräosa. Terä kuului kiinnittää monon pohjaan. Kengän kantapäähän oli ruuvattu luistimen kiinnittämistä varten metallinen reiällinen levy. Tähän reikään sopiva terän kantaosa kiinnittyi tukevasti. Terän kärkiosa taas kiinnitettiin hakaskiinnityksellä monon anturaan. Luistimien terät olivat setäni kengän koon mukaiset,  runsaasti yli viisi senttiä minun monojani pidemmät eli terät sojottivat pitkälle eteen kuin pikaluistimissa. Se toikin minulle etulyöntiaseman luistelutaidossa ja nopeudessa.  Iipon Kalevilla ja Vaaran Kaukolla oli luistimina kenkään köytetyt laudankappaleet, joihin oli isketty vanhan halkosahan terästä katkaistut pätkät. Niillä pojat pääsivät mukavasti vauhtiin ja ne korvasivat kaupasta ostettavat luistimet. Nurmiksilla minä päihitin Lieksan pojat luistinradalla heillä kun oli hokkarit, eikä niillä päässyt sellaisiin nopeuksiin kuin Nurmiksilla!

Helmikuussa Kilven kisoissa

Helmikuu on tullut, tulleet valkohanget, pakkanen se nurkissa jo…. Eipä paukuta, vaikka  ollaan helmikuun puolivälissä ja talven pitäisi vanhojen merkkien mukaan olla laatuisimmillaan, mihin kuuluu pakkasetkin. Eipä huolita valittaa, on vielä aikaa tosi talven tulla. Muuten, linnut ovat olleet tänä talvena tosi vähissä, vain muutama talitintti kerrallaan ja vain muutama orava. Jo alkutalvesta ennen pakkasia oli lintulauta lähes tyhjä vierailijoista.

Kun on lukenut Volter Kilpeä päiväkaupalla niin tulee olo, ettei osaa kirjoittakaan niin kuin tuntuisi oikein olevan. Mistä löytyisi hyviä kuvailevia sanoja, rönsyileviä riimejä ja mitä vielä.

Pitäjän pienempiä-osassa jäi mieltäni  kaivelemaan Kilven kuvailema hässäkkä Ylistalon oraspellolla. Ajattelin sen luettuani, ettei Kilvellä ole kokemusta hevosten käyttäytymisestä eikä miehen ketteryydestä. 

 Kilpi kuvailee saman tarinan toisessa yhteydessä miten nuoret miehet riijjuulle mennessään nousivat veräjien kohdalla tapaamiensa laitumella olevien  hevosten selkään ja karauttivat niillä ratsastaen seuraavalle veräjälle ilman ohjaksia jalkoväliin hevosta puristaen. Selkään pääsy saattoi olla hyvinkin mahdollista, jos hevonen saatiin luottavaiseksi esim. leivän palalla houkutellen suostuvaiseksi siihen, että tuttu naapuritalon poika  hivuttautui  selkään ilman ohjaksiakin.  On kiusallista jos lukija kokee kirjoittajan liioittelevan tai puhuvan palturia. En edes ja nimenomaan en sellaista voi hyväksyä Kilvelle. 

Epäily, että Kilpi kirjoittaa palturia liittyy tarinan siihen osaan, jossa Ylistalon isäntä Esa ei ole huolehtinut veräjän korjaamisesta ja Alastalon hevoset tunkevat siitä Ylistalon oraspellolle. Kilpi kuvailee kuinka isäntä-Esa loikkaa vauhdilla Ruskon selkään ja ohjaa sitten hevosen Alastalon pihaan. Ei onnistu pehmeltä oraspellolta ponnistaminen  vaikka lännen filmeistä olisi sellaista nähnytkin.  Multaa on lennellyt hevosten kavioista kun ovat mellastaneet pellolla. No, sattuuhan sitä. Lukiessani muutamia vuosia sittten Tuula-Liina Variksen toimittamaa Tarja Cronbergin ”elämäkertaa” olin huomaavinani Variksen  siinä kuvatessa  tilanteita  Höytiäisen jäällä, ettei kuvaus ollut paikoin täsmällistä. Ollessani itse alkuperäinen saarelainen Pielisen Hattusaaresta ajalta, jolloin silta erotti saaren mantereesta, ovat minulle omakohtaisesti tuttuja tilanteet, joita voi jäällä eri keliolosuhteissa sattua. Tämä sivujuonne siksi, että oletan Variksen olleen kokematon jäällä liikkuja ja Kilven kokematon hevostelija. 

Muuten,

Pitäjän pienemmissä Iso-Vileenin muistellessa nuoruuttaan ja katsellessaan Ylistalon ikkunasta oraspellolla häärivää Liisaa Kilpi on kirjoittanut  Iso-Vileenin suuhun seuraavan repliikin: ”…Ruohonyrtti poimittuna on pian korrenkarsta kourassa ja neidonherke siippana pian riivinrauta talossa, tänäinen ihme ja elämän palsami huominen tosi ja kiviriippa, silmien sula riitáa ja rippiä ryppyjen kipistyksistä, kielenliverä sahanterän hammasviroissa armiaalla ja rannetaipumain heinänhivelät laudanmarrasta eukon nystyröissä!” Liekö Kilven omaa kokemusta morsion vaimoksi muuttumisesta vai liekö kuulopuhetta tai kuvittelua!

Volter Kilpeä ja Hiljaa muistelemassa

Näin ilmoituksen, jolla myydään kulttuurimatkaa otsikolla: Volter Kilven maisemiin Kustavissa. Ilmoituksen mukaan tapahtuman taiteellisena johtajana on kirjailija-teatteriohjaaja Juha Hurme.

Juha Hurme arvioi  v.2014 ilmestyneessä kirjassaan Nyljetyt ajatukset että ihmiskuvauksissa  Kilven ylittäviä ovat vain Aleksis Kivi ja Joel Lehtonen. Hurme analysoi Kilven tuotantoa kiinnostavalla tavalla. Hurmeen mukaan luku seitsemän ilmenee Alastalon salissa kuten Tuntemattomassa sotilaassa ja Seitsemässä veljeksessäkin.

Luettuani Laura Kokon toimittaman Volter Kilven kirjeet ihastukselleen ja myöhemmin aviovaimolleen Hilja Vanhakartanolle jäi minulle, tavalliselle tavikselle käsitys, että Kilven ”kirjerakkauteen” liittyi jotain kummallista jopa traagista. Kilpi painosti Hiljaa kirjallisilla rakkaudentunnustuksillaan. Hänellä oli sana hallussa. Hän oli jo julkaissut Bathseban!

Hiljasta oli tullut Kilvelle päähänpinttymä ja haaste. Kilpi kuorruttaa Hiljaa kuin kermakakkua omien omituisten haaveidensa ja unelmiensa toteuttajaksi tai haavojensa parantajaksi. Ei ole ihme, että Hiljan vanhemmat olivat huolestuneita ja halusivat katkaista tämän houkuttelu-suitsutussuhteen.  Ei tarvitse ihmetellä Hiljan hämmennystä, jopa neuvottomuutta vastata Kilven kirjeisiin. On ilmiselvää, että Hilja oli aseeton Kilven vyörytyksessä.  Kilpi oli henkisesti häiriintynyt, minun mielestäni.  Kilpi oli jo 30-vuotiaana harmaantunut. Mitä hänen kokemusmaailmaansa kuuluikaan ennen Hiljaa? Jäikö Hilja sen vyöryn alle, joka oli ylivoimainen Kivelle itselleen?  

 Hilja oli opiskellut vuoden lääketieteellisessä tiedekunnassa, mutta halusi lopettaa sen ja aloittaa taideopinnot seuraavana vuonna.  Hänen vanhempansa eivät suostuneet päästämään Hiljaa enää jatkamaan opintoja kun olivat saaneet tietää Volter Kilven tiiviistä yhteydenpidosta opiskelukaupungissa. He eivät luottaneet Kilpeen, koska olivat saaneet tietää mm. Kilven mielenterveysongelmista. Kilven taloudellinenkin tilanne oli epävarma. Vanhemmat vaativat Hiljaa lopettamaan yhteydenpidon.  Kilpi piti omasta puolestaan sitkeästi yhteyttä kirjeitse Hiljan kotiin, jonne Hilja oli joutunut jäämään vanhempiensa kieltäydyttyä enää kustantamasta hänen opiskeluaan kaupungissa.

On ymmärrettävää, että ratkaisu oli Hiljalle vaikea. Suhteen katkaiseminen ja  luopuminen päätähuimaavista kirjeissä ilmaistuista suosionosoituksista olisi ollut menetys, vaikka mies ei olisi herättänytkään hänen aitoja pakottomia naisellisia tunteitaan. Miten päästä edes eroon miehestä, jonka kiintymys tuntui velvoittavan Hiljaa.  Luottiko Hilja, että hänen naiselliset tunteensa heräisivät avioliitossa.  Porvarillinen avioliitto akateemisen miehen rinnalla saattoi tuntua siedettävältä ratkaisulta kun vaihtoehtona oli yksinäisyys maaseudulla. Olihan Hilja jo naimaiässä,  23-vuotias.  Uhkana oli jo vanhapiikuus.  Pois,  pois, ainakin kodin ahtaasta ja rakkaudettomasta ilmapiiristä  uusien mahdollisuuksien lähelle kaupunkiin, lienee tullut Hiljan mieleen.

Hiljan kotitalo oli varakas ja perhe monilapsinen. Perheenjäsenten  keskinäiset suhteet eivät olleet läheiset. Hilja teki lopulta päätöksen erota kodistaan ja liittyä Kilpeen vastoin perheensä tukea.  Avioliitto solmittiin ilman vanhempien suostumusta  kesällä v.1907 pienin muodolllisuuksin. Hilja oli silloin 23-vuotias ja Kilpi 33-vuotias. Puolisoiden enimmäkseen kirjeellinen yhteydenpito ja tuttavuus oli kestänyt noin 2 vuotta..

Minusta on merkillistä, miten Kilven tuotanto tyrehtyi kokonaan hänen mentyään naimisiin. Kilven tuotantoa oli julkaistu ennen Hiljaa  v. 1900 Bathseba, v. 1902 Parsifal ja jotain muuta, mutta v.1903 julkaisu käsitykseni mukaan loppui vuosikymmeniksi, ainakin kirjojen muodossa. Vasta v.1933 ilmestyi Kilven pääteos Alastalon salissa.

Perheeseen syntyi kolme lasta. Hilja kuoli 20 avioliittovuoden jälkeen 1927, jolloin hän oli 43-vuotias. Hiljakin oli eläessään harrastanut kirjoittamista. Sillankorven emäntä-niminen näytelmä oli jo julkaisuvuotenaan esitetty Tampereen Teatterissa. Olisi kiinnostavaa lukea tuo näytelmä. Mistähän löytyisi?

Volter Kilven elämäkerta antaa vielä odottaa. Dietrich Assmann on tehnyt sitä jo 10 vuotta.  Nuoren Kilven elämäkerran, Nuori Volter Kilpi, on kirjoittanut Vilho Suomi. Olen kiinnostunut Volter Kilven avioliittovuosista.  Mitä soidinajan päättymisen, arkirealismin ja konkretian rajapinnassa tapahtui. Odotan kiinnostuneena Kilpi-elämäkertaa.

Oli kulunut 30 vuotta edellisestä julkaisusta ja 6 vuotta Hiljan kuolemasta kun Kilpi "pamauttu pöytään" Saaristolaissarjan. Kustavilaisten ökytalollisten taustat, tavoitteet, tekemiset ja tietämiset, vieläpä haaveetkin Kivi vyöryttää lähes hukuttavassa ja huumaavassa sanakirjossa.

Juha Hurme kertoo alussa mainitussa, Nyljetyt ajatukset-teoksessaan, soutumatkastaan Kustavista pitkälle pohjoiseen, Hailuotoon.  Heti veneen irrotua rannasta puheen aiheeksi nousee luonnostaan Kilven kertomukset kustavilaisesta lähes sata vuotta sitten eletystä elämästä.  Hurme tuntuu olevan Kilpi-Fani. Niin minäkin, mutta vain Alastalon salin perusteella.