Tänään ja entisaikaan

Aurinko jo pilkistelee puiden takaa. Hyvältä näyttää, talven selkä tuntuu jo taittuvan. Maapallon tammikuun keskilämpötila oli tilastojen mukaan kaikkien aikojen korkein, meriveden myös. Onko tämä oire imaston lämpenemisestä vai onko se taas vain yksi tilastollinen piikki.

Hirven jälkiä näkyy lumessa harvakseltaan, jäniksen jälkiäkään ei ole näkynyt pitkään aikaan, mine lie jänikset hävinneen. Alkutalvesta jälkiä oli tosi runsaasti. Kummallisesti jänikset, silloin kun oli vähän lunta mutta kuitenkin pakkasta, yön aikana olivat kaapineet paljaan maan esiin  ikään kuin etsien syötävää. Panin tarjolle viime kesäistä heinän silppua, mutta sitä eivät olleet koskeneetkaan.  Ennen en ole nähnyt moista jäniksen käyttäytymistä. Ihmeen kekseliäs on orava syötävää etsiessään. Pujottaa päänsä harvan verkkosuojan läpi ja makustelee tinteille tarkoitettua rasvapötköä. Notkea on ja ihailtavan sulavaliikkeinen. Yhä useammin, vaikkapa luontodokumentteja katsoessa, tulen ajatelleeksi että useat eläinlajit ovat joissakin suhteissa kekseliäämpiä kuin ihminen! Kauniimpiakin; värikkäämpiä höyhenineen ja suloisempia turkkeineen. Ihminen on niiden rinnalla kuin kynitty kana, alaston apina, joksi Dessmond Morris, jo 1960-luvulla julkaistussa kirjassaan Alaston apina,  tyypitteli ihmisen.

Metsänhakkuu jatkuu lähitienoolla. Nyt on maa jäässä ja kantaneekin hyvin hakkuukoneen. Ei tulle niin kamalaa jälkeä verrattuna siihen kun  maa ei ole kunnolla routaantunut. Teeriä lensi parvena Kontiovaaran harjutien yli kun ajoimme tänään aamupäivällä kaupoille Lieksaan. Aivan tien poskeen asettuivat männyn latvaan. Saman tien parissa kohdassa ilmeisesti  rumpu oli.jäätynyt umpeen ja vesi oli alkanut virrata tien poikki.. Toisessa paikassa oli jo niin huono tilanne, että oli pidettävä kieli keskellä suuta, että pääsi hurauttamaan yli eikä juuttunut jääsohjoon. Ely hoi, hommiin, rumpuja avaamaan.!

Lieksan lehden mukaan ulkoilevat lieksalaiset ovat alkaneet hyödyntää Pielisen jäätä retkiluisteluun ja ties mihin. Peräti jokin kilpailu on järjestetty Vuonislahden ja Kolin välisen jäätien tuntumaan. Jäätietä pidetäänkin erään arvion mukaan jopa nähtävyytenä, vaikka aavalla järven selällä ei liene kummoistakaan nähtävää; kokeneena saariasukkaana arvioiden.

Nuoruudessani menimme porukalla Hattusaaren rannasta kierälle jäälle ennenkuin lumi satoi sen päälle. Joskus jää oli peilimäisen tasainen. Kotini vintin seinältä löysin Antti-setäni aikaiset Nurmis-merkkiset luistimet. Niihin kuului pelkästään teräosa. Terä kuului kiinnittää monon pohjaan. Kengän kantapäähän oli ruuvattu luistimen kiinnittämistä varten metallinen reiällinen levy. Tähän reikään sopiva terän kantaosa kiinnittyi tukevasti. Terän kärkiosa taas kiinnitettiin hakaskiinnityksellä monon anturaan. Luistimien terät olivat setäni kengän koon mukaiset,  runsaasti yli viisi senttiä minun monojani pidemmät eli terät sojottivat pitkälle eteen kuin pikaluistimissa. Se toikin minulle etulyöntiaseman luistelutaidossa ja nopeudessa.  Iipon Kalevilla ja Vaaran Kaukolla oli luistimina kenkään köytetyt laudankappaleet, joihin oli isketty vanhan halkosahan terästä katkaistut pätkät. Niillä pojat pääsivät mukavasti vauhtiin ja ne korvasivat kaupasta ostettavat luistimet. Nurmiksilla minä päihitin Lieksan pojat luistinradalla heillä kun oli hokkarit, eikä niillä päässyt sellaisiin nopeuksiin kuin Nurmiksilla!