Loppiaisen kirjoittelustani jäi jotain ikään kuin ”hampaan koloon”. Mikä siinä lukemassani, erityisesti Sirpa Kähkösen romaanissa Neidonkenkä, jäi risomaan. Tänään piti palata asiaan ja luulenkin nyt ymmärtäväni syyn väsymiseeni.
Kirjassa elää niin paljon ihmisiä, ettei siihen touhuun pääse mukaan yhdellä lukemisella. Lukiessani vertasin Kähköstä joihinkin venäläisiin kirjailijoihin, joita lukiessa pitää olla paperi ja kynä käsillä, että voi merkitä muistiin kuka kukin on, kuka on kenenkin isä, sisar tai veli taikka muu asiaan liittyvä ja muistaa taas myöhemmin. Hermostuttavaa.
Eilen laskin Neidonkengässä esiintyvän minulle aikaisemmin nimeltä tuntemattomia henkilöitä ainakin 35. Alkaessani lukea en osannut ennakoida tätä enkä ollut varautunut kirjanpitoon. Toivoin vain kirjan loppuun asti, että oppisin lukiessani ymmärtämään henkilöiden riippuvuussuhteet toisiinsa. En luottanut muistiini ja lukeminen oli lähes arvausleikkiä. Olin pääosin kuin eksyksissä. Epämiellyttävä lukukokemus.
Kansilehden mukaan Neidonkenkä on järjestyksessä viides Kähkösen kuusi osaa käsittävästä Kuopio-sarjasta. Kirjailija ilmeisesti olettaa, että lukija on lukenut aikaisemmin ilmestyneet sarjan osat ja tuntee hänen henkilögalleriansa. Kuudennen osan, Hietakehdon, kansilehdellä kustantaja paljastaa, että edellisen osan sankaritar on raskaana! Koukuttavaa?
Ulla-Leena Lundbergin viime vuoden Finlandia-palkinnon voittanut Jää kuvaa veden eristämää yhdyskuntaa, jonka erityisenä voimahahmona esiintyy pieni ja sisukkaalta vaikuttava papin rouva Kirjailija itse on ilmeisen vahva ja kykenevä. Kirjan Finlandia-voittajaksi valinnut Tarja Halonen on samaa lajia. Teos sisältää todennäköisesti vakavia viestejä ja oivalluksia, joita minä en pystynyt sisäistämään.
Mentyäni turhautuneena tsekkaamaan joitakin yhteiskunnallisista teemoista kirjoittavien miesten blogeja olo hieman helpottui. Saatoin löytää himmeleitä(!), joiden polkuja mutkitellen saatoin seikkailla ja etsiä vaihtelua mielialani mukaan.
Muistan vaikuttuneeni Yrjö Kallisen puheesta kansalaisopiston alkajaisissa 1960-luvulla. Kallinenhan oli ansioitunut osuustoimintamies, pasifisti ja myöhemmin jopa puolustusministeri. Kallisella oli erikoinen kyky innostaa ja valaa uskoa itsensä kehittämiseen itse tietoa hankkimalla. Hän kertoi joskus myöhemmin, ettei hän lue ollenkaan kaunokirjallisuutta, koska on niin paljon tärkeämpää lukemista. Tässä yhteydessä tulee mieleen Leo Tolstoi. Maailman kuuluna kirjailijana hänen on kerrottu vanhuuden päivinään arvioineen oman kaukokirjallisen tuotantonsa erehdykseksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti