Koulupakkoa ei ole, oppivelvollisuus on

Eilen illalla olimme kokoontuneet lukion auditorioon Opettajien Ammattijärjestön kutsumana keskustelemaan ja vastaamaan opettajien ehdokkaille esittämiin kysymyksiin. Koin, että opettajat halusivat evästää tulevia valtuutettuja kouluasioissa. Saimme myös selkeitä kirjallisia eväitä OAJ:n esitteinä.

Keskustelussa tuli vahvasti esille oppilaiden erilainen motivaatio ja kyky oppia. Kävi ilmi, että koteja uhattiin sakolla jos oppilas ei tullut kehotuksista huolimatta kouluun. Aika hujahti taas nopeasti. En saanut pyytämääni puheenvuoroa. Olisin huomauttanut, että koulupakkoa ei lain mukaan ole, sen sijaan oppivelvollisuus on.

Vanhemmilla on mahdollisuus opettaa kotona itse tai hankkia yksityisopetusta.  Perheeni asuessa  25 km päässä koulusta opetimme mieheni ja minä 9-vuotiaalle tyttärellemme peruskoulun kolmannen luokan oppimäärän. Kotiopetukseen ei tarvinnut hakea lupaa. Ilmoitus riitti. Lukuvuoden päättyessä oppilaan oli tentittävä, eli käytävä koululla kokeissa osoittamassa että hän hallitsee oppimäärän hyväksyttävässä määrin, jotta hän voi siirtyä seuraavalle luokalle. Tyttäremme siirtyi seuraavana syksynä neljännelle luokalle varsinaiseen kouluun.

Monet ehdokkaat ääneen korostivat toisen asteen, eli ammatillisen koulutuksen tai lukion merkitystä peruskoulun jälkeen. Minä esitin, että ns. kymppiluokka pitäisi olla kaikkien halukkaiden käytettävissä. Korostin, että heikosti suoritetun peruskoulun jälkeen ammatillisessakin oppilaitoksessa tulee ongelmia teoriapuolella. Käsitykseni on että ainakin osittain siitä syystä monet keskeyttävät opintonsa. Peruskoulun huono menestys kostautuu tosi ikävällä tavalla. Kymppiluokalla on mahdollisuus asetella  peruskoulun palikat uudelleen pohjalta saakka. Sitten on mahdollista rakentaa sen päälle.

Kerroin esimerkin omasta perheestäni. Tyttäremme ei viihtynyt erilaisista syistä johtuen peruskoulussa eikä siis oppinutkaan. Häntä onnisti peruskoulun jälkeen. Hän sai lähetin paikan isossa talossa, jossa hän pääsi  kokemaan  kyvykkyytensä  ja valmiutensa tehdä se mikä tarvittiin. Häntä kannustettiin ja hän halusi jatkaa koulun käyntiä. Kymppiluokan myötä ovi aukesi lukioon ja työelämään. Jälkeäkään kyvyttömyydestä tai sopeutumattomuudesta ei ole tullut tietoomme.

KYMPPIluokka antaa uuden mahdollisuuden!

Ministeri toivoo...

Ministeri toivoo apua väkivaltaisten koululaisten hoitoon

Maanantain Hesarissa opetusministeri Jukka Gustafsson toivoo apua…  mielestäni pitäisi jo toimia. Koulut tarvitsevat  apua heti  Heikoimpien aseman parantaminen on kirjattu hallitusohjelmaan.

Oletan, että Lieksan kouluissa on niitä oppilaita, jotka tarvitsevat nopeasti ainakin sellaista tukea, joka auttaa heitä etenemään oppimisessa samassa tahdissa muiden kanssa. Mistä oppimisvaikeus johtuu?  Häiriintyneen lapsen suhteessa omaan itseensä ja sitä kautta ympäristöön on jotain vialla. Autetaan lasta heräämään tästä pahasta unesta. Olen edellisessä blogissani esittänyt eläinten ottamista mukaan lapsen elämään. Terapiaeläimen on oltava voimakas ja turvallinen sekä kykenevä kommunikoimaan. Sellainen eläin on hevonen. Lapsen tukemisen pitää sisältää konkreettista toimintaa, eikä vain yritystä silittää päätä ja lohduttaa, vaikka nekin ovat tarpeen. Hevonen rauhoittaa väkivaltaisenkin lapsen tai nuoren. Se potkaiseekin. 

Kiusaaminen on myös yksi väkivallan muoto. Ei tarvitse heitellä tuoleja ollakseen väkivaltainen.

Epäonnistumisen päivä 13.10.

Minä äitinä ja isoäitinä

Hämmennyin eilen kun sain tietää että parhaillaan Suomessa vietettiin epäonnistumisen päivää. Netti oli pullollaan ns. menestyjien kommentteja siitä, miten hyödyllistä epäonnistuminen on. Otaksun, että näille menestyjille epäonnistuminen on kuin piristysruiske, haaste.

Äitinä ja isoäitinä minua askarruttaa, miten voimme vähentää riskiä lasten ja nuorten putoamisesta kyydistä, jossa oppiminen ja aikuistuminen etenevät. Olen vakuuttunut, että lapsen on saatava kapalovaiheesta lähtien onnistumisen kokemuksia riittävässä suhteessa epäonnistumisiin. Hoitajan huolenpito ja hellyys antavat voimia pienelle kohdata kipua ja muita kohdalle tulevia vaikeuksia. Tämä on itsestäänselvyys ja silti se ei toteudu kaikkien lasten kohdalla aivan arkisista ja tavanomaisista syistä.  Omasta kokemuksesta tiedän, miten voimaannuttavaa on onnistua,  aikuisenakin. Oman kokemuksen perusteella olen ymmärtävinäni niitä, jotka lannistuvat jopa sairastuvat liikaa epäonnistuttuaan.  Onnistumisen ja epäonnistumisen suhde pitää olla kohdallaan. Ei paapominen ja liika suojeleminen auta lasta tai aikuista kasvamaan tasapainoiseksi ihmiseksi, miten hänet sitten voisikaan määritellä!   Satsauksemme lapsiin ja nuoriin on kunnan ja perheiden tärkein projekti.  

Epäonnistuminen on kuluttavaa

Epäonnistumisen päivä netissä herätti paljon ajatuksia. Olen paasannut lasten onnistumisen tärkeydestä. On jäänyt sanomatta se, että epäonnistunut äiti ei jaksa. Hänen voimansa voi mennä palautuakseen työpäivästä, johon ei sisältynyt onnistumisen elämystä. Kirjoittaessani lasten epäonnistumisesta koulussa olen ollut tietoinen, että opettaja ei jaksa jos luokassa on liian monta epäonnistujaa. Haasteet ovat liian suuret vastattaviksi.  Jorma Ollila: ”Epäonnistuminen on oppimiskokemus”. Se niistä menestyjien fraaseista. Mikä neuvoksi? Sen lisäksi että kouluissa pitää olla palkattuja kouluavustajia riittävästi ja tukiopetusta ehdotan, että koulusta tulisi avoin kaikille oppilaiden ja opettajien tukemisesta kiinnostuneille. Helsingin Sanomissa kirjoitti hiljattain eräs pappa, että hän sai olla lapsenlapsensa rinnalla luokassa ekaluokalla. Hän piti sitä erittäin tärkeänä apuna lapselle koulun alussa. Hän oli nauttinut siitä itsekin.

Olen vähän leikillisesti herätellyt keskustelua siitä, miten olisi jos me mummot ja papat istuisimme vaikkapa virkkuukoukku tai kudin kädessä luokan takapenkissä ja olisimme läsnä rauhoittamassa rauhattomia. Olisimme opettajan ja oppilaiden tukihenkilöitä tarvittaessa. Emme sekaantuisi opetukseen. Auttaisimme oppilasta opettajan ehdotuksesta ja oppilaan suostumuksella.  Olen lukenut lehdistä, että tätä on joissakin kouluissa kokeiltu hyvin tuloksin.

Mitä tämä edellyttäisi meiltä mummoilta ja papoilta? Kurssitusta ja ehkäpä karsintaakin. Rauhallisuus, raittius ym. olisi tietysti edellytys päästä varamummoksi tai –papaksi. Meitähän on Lieksassakin ”pilvin pimein”. Tulisimmeko liian kalliiksi jos saisimme syödä lounaan lasten kanssa ruokalaakin rauhoittamalla. Välitunnilla tepastelisimme pihalla välillä vaikkapa pallottelemalla tai telineissä roikkuen. Liikunta kun on meille vanhemmillekin vahvistavaa ja virkistävää. Kuka vastaa, kenelle aloite on tehtävä jotta sitä harkitaan ja perustellaan jos kieltäydytään. Olisiko OAJ vastaan.