Lauantai-iltapäivällä väkeä virtasi kirjaston yläkertaan. Tuoleja tarvittiin aina vaan lisää.. Iso lukusali tuli täyteen. Olin Inkan apuna virittämässä pöytää tuloportaiden vierustalle. Kuusen oksat ja sytytetyt kynttilät pöydällä viestivät asiastamme.
Osa yleisöstä oli pukeutunut mustiin. Kolmella naisella oli suruharsoinen hattu. Vietimme noin puolen minuutin pituisen hymisevän suruhetken Kolin ikikuusen muistolle. Inka esitti Viljo Tuomelan Kolin metsille kirjoittaman runon.
Tilaisuuden pääesiintyjä oli Rosa Liksom, tämän vuoden Finlandia-kirjailija. Pentti Stranius johdatteli ja haastatteli kirjailijaa. Rosa valloitti suuren yleisön räiskyvällä temperamentillaan ja välittömyydellään. Esiintymistään tuntemattomana kirjailijauransa alkuaikoina hän perusteli mm: Olisi ollut itsemurha ilmaista itsensä, kun muistaa miten naapurikylän pojalle Timo Mukalle kävi.
Hän kertoi miten vahvasti on reagoitu hänen Finlandia-palkintoonsa. Syntymäseudulla Perä-Pohjolassa hänelle on osoitettu monin eri tavoin huomiota. Tonttia eivät kuitenkaan ole luvanneet, hän nauraa. Aikaisemmin julkaistujen teosten uudetkin painokset ovat loppuunmyydyt.
Rosa on kosmopoliittti, oman tiensä kulkija, monitaiteellinen ja uusiutumiskykyinen. Siperian maisemia hän vertaa Lapin maisemiin toteamalla että Lappi on Länsi-Siperiaa. Keskustelu Rosan palkitusta Hytti nro 6-nimisestä kirjasta lainehti vilkkaana. Kirjasta oli löydetty monia eri tasoja ja ilmauksia, joita haluttiin tarkentaa oliko tulkinta oikein. Rosa vaikutti hyväntuuliselta ja rentoutuneelta, oli juttutuulella, eikä hänellä tuntunut olevan kiirettä minnekään. Rosan remakka nauru levisi yli salin vähän väliä.
Rosa on maineensa veroinen, kiistelty ja kiitetty, omintakeisuudessaan uusi suomalainen.
Kolin ikimetsän raiskaamisesta johtuvan surun ilmauksen ajoittuminen Rosan esiintymisen yhteyteen oli täysosuma, - meille. Viestimme tavoitti monia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti