Ensimmäisen kerran tapasin majavan pesän täällä Kontiovaarassa 1970-luvulla, samana kesänä kuin muutimme lasten kanssa tänne. Laskeuduttuamme jokseenkin jyrkkää rinnettä etelän suuntaan Hoskon lammelle huomasimme siellä täällä outoja puun pätkiä jopa pitkiä rankojakin, joiden päät olivat kuin kynän terottimella muotoiltu suipoiksi. Lammesta lähtevän puron suulla näimme ison puuröykkiön, joka tukki puron suun. Vesi näytti nousseen. Arto tiesi, että olimme tulleet majavan pesälle. Mitään liikettä ei näkynyt. Emme onnistuneet näkemään majavaa puun kaatohommissa eikä muutenkaan vaikka yritimme hiipimällä tulla paikalle uudestaan. Majavalla taitaa olla hyvä kuulo ja se ilmeisesti pelkää ihmistä, eikä ihme.
Eipä aikaakaan kun majava oli tapettu. Naapurin mies oli kertonut ampuneensa. Se siitä sitten. Pesää purettiin niin että vesi pääsi virtamaan ja alenemaan. Alue on puron suulla kaupungin omistamaa metsää, puron laskusuunnassa hyväkasvuista näreikköä. Lammen rannat ovat etenkin syksyllä värikylläisyydessään hehkuvia sammalikkoja. Karpaloitakin sieltä voi löytää, joinakin syksyinä jopa litrakaupalla.
Toisen kerran majava paljasti itsensä Kontiovaaran tien varressa. Se oli kaatanut haavan niin että latva ylsi lähes tielle. Kun näin että puu oli majavan kaatama, vein se piiloon, ettei kukaan huomaisi majavan asustavan lähipurossa. Siinä kohtaa majavan pesä ei aiheuttanut veden nousua yläpuoliselle suolle, koska laskua Pieneen Ritojärveen oli niin paljon, että vesi mahtui uomaan. Pesä oli järven rannassa. Siinä sitten muutamia vuosia vierähti. Telttailija kertoi majavan läiskytelleen äänekkäästi. Alue on valtion hoitometsää, jossa kaadetaan isoja tukkipuita maatumaan, lahoamaan ja sammaloitumaan samalla kun ne ovat ötököiden asuinpaikkoja ja ravintoa. Eipä majava saanut asustella tässäkään, vaikka siitä ei ollut ympäristölle mitään haittaa. Olihan alue luonnonhoitoaluetta. Vieraita olimme käyttäneet paikalla esitellen majavan aikaansaannoksia sen hankkiessa talvisyötävää pesäänsä. Se näyttää ihmeeltä, mihin majava hampaillaan pystyy. Se kaataa isojakin puita jyrsimällä ne poikki. Sitten se paloittelee puut sopivan pituisiksi pätkiksi ja raahaa ne veteen. Sillä on pesäaukko veden alla ja sen suulle se kuljettaa puita talviravinnoksi itselleen ja poikastensa tarpeiksi.
Minusta majava on harvinainen. Ainoastaan kaksi majavaa olen eläissäni tavannut, vaikka liikun aika paljon metsissä. Majava on taitava ja suunnitelmallinen kaataessaan pienenä eläimenä isoja puita. Se on pieni, mutta vahva, se herättää minussa ihailua ja kunnioitusta. Se ei ole aggressiivinen vaan arka ja väistyvä. Joku tappaa majavia muka hyvän lihan maun takia ja kehuu sitä vielä lehtien palstoilla. Vastenmielistä, -minusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti