Vankkurilla Siltakadulla

Ajelimme eilen omenilla ja puolukoilla lastatulla vankkurilla Vornankadulta Lieksan Lehden portaille vaalitilaisuuteen. Paikalla oli pientä säpinää. Olihan siellä paikallisradiokin. Saimme positiivista huomiota jopa ääneen lausuttua ihailua vankkuri-ideasta.  Innovatiivisuutta ja luovuutta pidettiin valtuutetuille  tärkeänä voimavarana, Kilpailevien puolueiden edustajat olivat kovimpia kehumaan!!

Omenakorin äärellä oli mukava tavata lieksalaisia.  Keskustelujen aiheet pompahtelivat Pankakosken kirjastosta Pielisen kalakantoihin, vakioteemat tietysti mukana. Jos minua olisi haastateltu radioon olisin  paluumuuttajana kertonut yhtenä huolenani olevan syrjäseutujen internet-yhteyksien heikkouden.  Kunnassa on  selvitettävä onko mahdollista käyttää satelliittiyhteyttä ja mihin hintaan. Se olisi helpompi toteuttaa kuin kaapelointi. Toimiva hyvä tietoliikenneyhteys on edellytys paluumuuttajille,  jotka tekisivät etätyötä. Oletan ettei heillä ole halukkuutta muuttaa suuresta kaupungista pieneen vaan kerta kaikkiaan maaseudulle metsän lähelle, hiljaisuuteen.

Vaalitilaisuudessa oli mukavaa kokea useiden jo valtuustossa olevien ystävällinen ja kannustava suhtautuminen vihreisiin. Lieksan neljästä vihreästä ehdokkaasta vain Inkalla ja minulla oli mahdollisuus osallistua. Inkaa haastateltiin radioon, Hienosti meni. Tuntui että saimme paljon tilaa.  Me olemme hyvä aisapari, Inka ja minä. .

Lieksalaisten metsä

Erno Paasilinna  purjehti aikoinaan Inarinjärvellä Antti Tuurin kanssa ja kertoi ettei hän leiriytynyt tai ei olisi saanut lupaa yksityisten maille, mutta valtion maalle hän pystytti telttansa, koska se on omaa maata. Paasilinnan toteamus havahdutti minut ymmärtämään että niinhän se on.

Lieksan kaupungin metsät ovat meidän lieksalaisten.  Minusta on tärkeää tiedostaa, että meillä on myös vastuu siitä, miten metsiämme hoidetaan. Me voimme vaikuttaa siihen demokraattisella tavalla.

On suru, kun vanha lähimetsä hakataan avoimeksi. Koneella hakattu, koneella muokattu ja istutettu metsänpohja näyttää sotatantereelta, josta törröttää valkoisia juuria kuin luita. Tarvitaan kärsivällisyyttä muutama vuosi, jotta hävityksen jäljet peittyvät. Uusi elämä puhkeaa alueella tuulen mukana tulleista tai metsän maapohjassa lymynneistä siemenistä. Rikottu maaperä, aurinko ja vesi näyttävät räjäyttävän uuden elämän esiin. Kestää kuitenkin monta vuosikymmentä ennen kuin istutetuista puuntaimista kasvaa metsä, jossa on mukava samoilla. Eikä se ole enää ”oikea” metsä jos se on ihmisen muokkaama ojittamalla, puulajien säätelyllä,  harventamalla ja karsimalla. Se on talousmetsä, puupelto.

On tärkeää, että vanhoja luonnonmetsiä suojellaan ja säästetään tuleville sukupolville. Lieksa on metsäkaupunki, karhukaupunki, jokien ja järvien läikittämä maa. Pidetään siitä huolta. Yksityisten maanomistajien suunnitelmat omistamiensa metsien suojelusta ansaitsevat erityisen ihailun ja kunnioituksen. 

Talvinen lumikenkäretki, syksyinen ruskaretki tai marjamatka lähimetsikköön ovat tärkeitä hetkiä arjen keskellä. Mikä voima siinä metsässä onkaan! Jos olen tympääntynyt, turhautunut jopa huonouninen metsä parantaa minut.  Metsäilman raikkaus, kosteus ja tuoksu imeytyvät minuun ilman omaa yrittämistäni. Ei tarvitse ponnistaa, keskittyä tai yrittää unohtaa mitään. Metsä saa minut huomaamattani rentoutumaan, luopumaan ja luovuttamaan. Saan metsästä luottamusta ja positiivisuutta. Jaksan paremmin.

Metsän microilmaston parantavaa vaikutusta on hyödynnetty sairaanhoidossa. Parantoloita on rakennettu Suomessakin männiköihin ja harjuille. Kehottavatkohan lääkärit nykyään menemään metsään vai meneekö heillä itsellään metsään.

Puolukkaan

Hakkuuaukiot ovat saalistuspaikkoja korvasienten ystäville keväällä ja puolukan poimijoille syksyllä.  Rikotusta maaperästä ponnistautuvat korvasienet  ja mätänevistä havupuiden kannoista puolukat.  Punaisena ryöppyävä puolukkamätäs sykähdyttää marjastajaa. Tätähän minä olin etsimässä.  Lapsekasta onnellisuutta; löysin etsimäni. Nyt saan sankkoni täyteen. Varovasti, ettei varise maahan.   Etenen seuraavaan ja seuraavaan mättääseen kunnes ei enää mahdu astiaan. On sääli jättää. Päätän tulla uudestaan. Katselen maamerkkejä että löydän paikan uudestaan. Vain minä.