Kevätsiivousta Markku Envall mielessä

Kevätauringon helottaessa täydeltä terältä pakkasyön jälkeen alan siivota kuin olisi tulossa kuukautiset, mutta eihän niiden piikkiin enää voi mitään laittaa, jotain muuta sen on. No, pari tuntia reuhdontaa: mattoja ulos kaiteelle, mattopiiskalla hakkaamista,  hangella tallaamista ja lopuksi lumipesua koko talven edestä.  Kyykiskeleminen, kanteleminen, riehuminen mattopiiskan ja katuharjan kanssa nostaa hien pintaan. Hyvä! Kellarin portaasta löytyy sentään yksi oluttölkki. Itsensä palkitsemisen piikkiin nautiskelen sen keinutuolissa ja sehän kihahti päähän.

Viime päivinä olen tehnyt uuden löydön, Markku Envallin. Voi, kun se tuntuu hyvältä pitkän ajan henkisen köyhistelyn jälkeen. Sekö se sai minut innostumaan jopa omaa elinympäristöäni kohentamaan.  Markku Envallin kirjallisuusesseet iskevät minuun kuin naula silmään, yhtä mieleeni tulevaa sanontaa käyttääkseni.  Huokaan helpotuksesta. Kaikkea ei ole vielä menetetty, Envallin esittelemä  Baltasar Gracianin kirjoittama Käsikirja on etsittävä luettavaksi.

Envall livauttaa esseessään  Soi laulu hiljaa kuin ohimennen että Keuruu voisi perustaa Einari Vuorelan retriitin, jossa ainoa sallittu aktiviteetti olisi hänen runojensa lukeminen, ääneen tai äänettä.  Minulla alkoi raksuttaa. Olen seuraillut lehdistä, -harvoin päivälehdet kyllä kirjoittavat retriiteistä. Jokin niissä kiinnostaa minua. Aiheet joiden ympärillä pidetyistä retriiteistä olen lukenut, eivät ole saaneet minua syttymään  Mutta runoretriitti, se vast’ voisi olla jotain. Siis ainoa retriitin aktiviteetti olisi runojen lukeminen ääneen tai äänettä.    Alkaa nousta pintaan käytännöllisiä kysymyksiä ronoretriitin järjestämisestä. Kuka, missä, milloin, mitä maksaa, ketä kiinnostaa?

Aurinko paistaa vielä, viimeiset lumet häviävät pihalta silmissä, kesä tulee ja pöydällä   on Markku Envallin kirjoista: Samurai nukkuu  vielä kokonaan lukematta, Toinen jalka maassa osittain ja sitä, joka sai minut  ”hereille”  Henkiinjäämisen suunnitelma ja muita esseitä kirjallisuudesta haluan lukea ainakin selaillen sieltä täältä uudelleen. Sanon itselleni: Parempi myöhään kuin ei milloinkaan löytää kirjailija, josta tykkää!

Pietarin matka ja ajankohtaista kotikylillä

Lasten huostaanottojen suuri määrä Lieksassa suhteessa koko maahan ylitti uutiskynnyksen muutama päivä sitten.  Väkisin nousee esiin kysymys, voiko Lieksassa olla jokin paikallinen erityinen syy tilanteeseen.

Lieksa on valittu Kuopion ja Nurmeksen rinnalla paikkakunnaksi jossa Itä-Suomen yliopiston Yhteiskuntatieteiden laitos tekee parhaillaan haastattelututkimusta 16-25 vuotiaiden nuorten aikuisten eli tulevien perheen isien ja äitien joukossa. Haastateltavat on valittu satunnaisesti väestötietorekisteristä. Tutkimus on kansainvälinen Euroopan eri maiden nuoria vertaileva. Haastattelun aiheita ovat muun muassa nuorten mielipiteet erilaisista yhteiskunnallisista asioista, sekä nuorten arvot ja asenteet.

Vaikka tutkimuksen tavoitteeksi ei ole kirjattu nuorten ”valmiutta lasten vanhemmiksi” toivon, että tutkimuksen perusteella saataisiin viitteitä myös siihen suuntaan. Lienee tarkoitus ettei tutkita tutkimisen vuoksi vaan että tuloksista tehtävät johtopäätökset tulisivat päättäjien tietoon ja vieläpä ohjaamaan yhteiskunnallista päätöksentekoa. Vahinko vain. etteivät päättäjät taida aina piitata tutkimuksista. Tälläkin hetkellä on tiedotusvälineiden mukaan jonkin asteinen kiista Maa- ja mesätalousministeriön ja tutkijoiden välillä villin lohen suojelutarpeesta Suomenlahdella. 

Sattui siivotessa silmiini lappunen, Pertti Niemisen runo:

Miksi minun pitäisi kummastella lapsia

jotka haluavat vain tuhota?

Miten paljon turvallisempaakin

on luottaa heidän käsiinsä

kuin ydinpommiin.

Mielleyhtymä parhaillaan käytävään sanasotaan koulumaailman kurinpidossa syntyi tämän runon pätkän kautta. Onko nyt kyseessä ns. suuruusluokkavirhe asioita käsitellessä? Sama kysymys tulee kyllä monien muidenkin tiedotusvälineissä vatvottujen asioiden kohdalla. Tyhmyyden piikkiin voi usein kysyä: Mistä oikein onkaan kysymys?

Piipahdin naisporukan mukana Pietarissa viikonloppumatkalla. Katseltiin kuvia suuressa Venäjän taidemuseossa ja käytiin tirkistelemässä Puskinin entistä kotia. En ollut ennen nähnyt Ilja Repinin aitoa Volgan lautturit-maalausta. Minulle tuli vastenmielinen olo Repinin kuvatessa kärsiviä, alistettuja ihmisiä. Minä näin maalauksessa epäihmisiä. jotka herättävät lähes inhoa.  Repinin asuessa Suomessa hän maalasi teoksen Mikä vapaus (1903). Siitä esitettiin ristiriitaisia arvioita. Sen arvioitiin viestivän vallankumouksellisia mielialoja tai päinvastoin demokratian täydellistä puuttumista. Minun subjektiivinen kokemukseni Repinin taiteesta hänen esittässään sen aikaista työväestöä/orjia on hämmentävä. Niissä ei näy myötätuntoa vaan lähes inhoa. Se oli sitä aikaa! Sosialismin aikainen taide tuntui läheisemmältä. Siinä työtätekeviä ihmisiä kuvattiin aktiiviisina, vitaaleina ja viehättävinä. Tendenssimäistä, tulkitsi vieruskaveri. Totta hitossa!

Puskinin taas kerrotaan arvostelleen tsaarin valtaa eikä olleen kunnioittava auktoriteetteja kohtaan.Huonosti hänelle kävi. Kirjoitetaan, että hän joutui vehkeilyn uhriksi ja kaksintaisteluun, jossa menehtyi. Muuten, Puskinin äidin isoisän Pietari Suuri oli löytänyt Afrikasta paashipoikana ja tuonut mukanaan Venäjälle opetettavaksi. Puskin oli kuollessaan velkainen ja perheen oli muutettava kodista kaksi viikkoa Puskinin kuoleman jälkeen.

Onnistuimme saamaan liput  Mariinski-teatterin Petruska-balettiin. Oli tilaisuus samalla nähdä  viisikerroksinen katsomokokonaisuus sekä tsaarin aitio. Ystävälliset venäläiset kuljettivat väliajalla ympäri ja esittelivät paikkoja. Matkaseurueeseemme kuului venäjänkielen taitoinen jäsen, joten voimme saada opastusta joka paikassa, missä tarvitsimme. Päivisin kiirehdimme jalat kipeinä mahdollisimman moneen paikkaan. Paljon jäi vielä uutta opittavaa Pietarin historiasta, vaikka kolmen tunnin kiertoajelulla opas yritti kertoa mahdollisimman paljon eri rakennuksiin liittyvistä tapahtumista ja kaupungin historiasta sen perustamisesta lähtien. Lähtöpäivänä koettu Jusupovin palatsin loisto teki sanattomaksi, oikeammin, en kehdannut ääneen lausua mitä ajattelin.

Tänään täällä sataa märkää lunta, sen sanotaan olevan vanhan lumen surma.  Sileiltä katoilta lumet ovat jo luiskahtaneet alas. Räystäiltä jääpuikot putosivat eilen. Polut pehmenevät ja ajotie on jo rapainen. Läheisellä kunnan omistamalla metsäalueella möyrivät hakkuukoneet.. Mitenkähän tie kestää kevään raskaat kuljetukset..

Hyvässä lykyssä saamme hankiaiset, jos vesisateiden jälkeen tulee vielä pakkasia. Onpa sitten jänisten hyvä hipsiä etsiessään turvonneita silmuja ja versoja. Hiihtelen hankia hiljalleen lauletaan vanhassa laulussa. Ainakin järvien jäillä on helppo viilettää huonommankin ja vähävoimaisemman hiihtäjän.  Nyt on hyvä aika komentaa itseään: Ylös, ulos ja lenkille.

Kohta koivun mahla virtaa vaikkapa talteen otettavaksi ja kuusenkerkät kypsyvät keruuvaiheeseen. Jo pitäisi suunnitella kesän kylvökset ja kylvääkin kiireisimmät ruukkuun: tilliä nyt ainakin. Lähipäivinä varmaan peipot ilmaantuvat hangille. Kun sammaleiset tiiliikatot vapautuvat lumesta.ja västäräkki ilmaantuvat sinne on kesä aika lähellä!

Jäniksenkäpälähiihtoa ja jäniksiä

Jäniksenkäpälähiihto Pienen Ritojärven ympäri Kontiovaarassa on jo perinne lieksalaisille luonnon ystäville. Olikin mahtava sää lauantaina 3.2. kun  tämän vuotinen laturetki hiihdettiin. Retken alkukohta oli järven pohjoispäässä. Siihen oli hyvä jättää autot. Pienen Ritojärven luontopolun varrella oleva laavu oli sovittu huilipaikaksi. Kaksi riuskaa lähitienoolla asuvaa Perttiä oli sivakoinut sinne ennakkoon laittamaan tulia.

Laavulle tuli vähitellen lähes kaksikymmentä hiihtäjää eri reittejä käyttäen. Järven länsipuolella maasto on osittain mäkistä, itäpuolella loivaa tasaista mäntykangasta. Aurinko paistoi kirkkaasti. Pakkanen oli hiljakseen lauhtumassa aamuisesta Lieksassa mitatusta jopa 28 asteesta.  Kontiovaaralla pakkasta oli aamullakin vain 14 astetta.  Meillä on pakkasta totutusti kymmenisen astetta vähemmän kuin Lieksassa. Lieksan keskusta on meihin nähden noin 150 metriä alempana  Pielisen tasossa..

Juhani Ryynänen piti laavulla arpajaiset. Palkintona oli hänen itsensä maalaama taulu. Sen voitti pariskunta joka oli voittanut Juhanin taulun aikaisemminkin. Lauloimme yhdessä kalevalaisen laulun samalla viikolla vietetyn Kalevalan päivän kunniaksi ja serenadin  talitintille kun se tuli syömään tulijoiden ripottelemia siemeniä.  Äänet eivät kantautuneet kauas; pehmeän lumen verhoama ympäristö imaisi laulun mukavasti.

Makkara käristyi maittavaksi ja nokipannukahvi tuoksui voimakkaasti. Juhani kertoi suurista kalasaaliistaan. Eivät ne olleet kalavaleita, minäkin punnitsin henkilövaa´alla muutama vuosi sitten noin kymmenkiloisen Juhanin hauen, jonka hän oli nostanut lähijärvestä. Siinä laavulla kaloista puhuttaessa minä aloin kyselemään villilohen perään, kun olin lukenut Lieksan Lehdestä, että istutetut ja pyyntikiellossa olleet jo jokseenkin kookkaat lohet ovat  kadonneet tai ainakin kovasti vähentyneet Pielisestä.  Minua valistettiin, että kutupaikkoja ei ole kun Lieksan joki on suljettu voimalaitoksella. Missä istuttajat lienevät suunnitelleet isojen lohien kutevan. Siinä minulla on aukko tiedossa. Hiljattain luin Hesarista että Suomenlahdella villilohi rauhoitettiin valtion vesialueilla kalastuskiellolla. Luin myös aivan äskettäin uutisen, että poliisi oli jossain päin Suomea tavannut viisi pyyntikiellossa ollutta lohta kalastajan saaliin joukosta.

Menomatkalla laavulle tapasimme ajotiellä kaksi ikämiestä, jotka pysähtyivät kertomaan että olivat tulossa viemästä jäniksille ruokaa ja samalla olivat todenneet, että ilves oli tappanut jäniksen syöttöpaikan lähellä. Päättelivät, että ruuat kannattaa sijoittaa harvakseen, että jänikset  olisivat enemmän suojassa ilveksiltä. Kerrottuani, että me kaadamme jäniksille haapoja kevättalvella. he neuvoivat, että jänikset järsivät halukkaammin haavan kuorta syödäkseen, jos kuoren päälle on suihkutettu suolavettä! Kokeilisinko, vai tuleekohan siitä jäniksille liian jano! Meidän pihapiirissämme ei ole nähty päiväsaikaan ilvestä. Se taitaakin liikkua ja saalistaa yöllä, koska joskus, tosi harvoin, olemme nähneet ilveksen jälkien ilmaantuneen pihalle yöllä. Ilves on kaunis kissaeläin, oikea kaunotar. En tappaisi sitä suojellakseni jäniksiä. Jänishän lisääntyy helposti kanien tapaan. Mielestäni olisi suuri vahinko, jos ilveskin häviäisi luonnostamme. Toimittaja Johanna Korhonen ennusti susien loppuvan Suomesta viidessä vuodessa. Samassa HS:n kolumnissa Korhonen kertoi saaneensa tietää, että Sveitsin viimeinen karhu oli tapettu hiljattain kun se herättyään kesken talviuniaan oli tallustellut ihmisten ilmoille.