Synttäriulkoilua
kevätaurinko lämmittää
sunnuntai 24. helmikuuta 2013
Synttäreitä ja sukulointia
Helmikuun 22. päivään sattuu meidän kaksihenkisessä perheessämme toisen nimipäivä ja toisen syntymäpäivä. Minun toinen etunimeni Tuulikki muistetaan silloin.
Nuoremman tyttären perheeltä postissa tulleet onnittelukortit ja erityisesti niihin itse laaditut onnittelurunot olivat ”ihanat”. Että ne… - osaavatkin!
Samana päivänä sain toiselta tyttäreltä ”salaisen” puhelinviestin: ”Tulemme iltajunassa onnittelemaan isää, älä kerro, vaan tule asemalle vastaan, jos pääset.”
Minä keksin valkoisen valheen ja osallistuin yllätyksen valmisteluun.
Vaari täytti pyöreitä, mutta ei meillä ole tapana juhlia. Pakko oli sitten pienet pidot järjestää perhepiirissä kun samppanjapullokin oli tulijoilla sitä varten varattu. Voissa paistetut lätyt ja mansikkahillo nyt ainakin, yhdessä lumikenkäilyä lumisessa metsässä ja saunomista ulkosaunassa. Minusta yhtä juhlaa. Vaarinkin oli pakko pitää lomapäivä metsänhakkuun lomassa. Sää oli ulkoilun kannalta hyvä; pikkupakkanen. Tsiigailtiin miten avaisimme näkymää koilliseen harventamalla metsää kunnolla. Auringon nousu koillisesta ja taas illalla auringon paiste kaukana näkyville vaaroille on tavoitteena. Tien varressa puupinot kasvavat hiljakseen traktorin ja lihasvoiman varassa.
Minä hyödynsin vierailua totutulla tavalla; pyytämällä apua tietsikkaan liittyvien lisälaitteiden asennuksessa - joka käynnillä jotain uutta. Miten minä pärjäisinkään ilman heitä!
Pääsiäiseen on enää vain viisi viikkoa!
Vuodet vierii, kello käy
vaan ei vaarissa aika näy
Seitsemänkymmentä jo lasissa
eikä vikaa vaarin vauhdissa
Onnea vaari mahtava
toivoo perhe rakastava
Kun Tuulikin päivään heräämme,
kaikki auringonsäteet yhdessä keräämme.
Sidomme ne suureksi nipuksi
ja annamme tuulen tuoda ne
luoksesi.
Aurinkoista nimipäivää!
maanantai 18. helmikuuta 2013
Meitä on miljoona
Meitä, yli 65 vuotiaita on Suomessa miljoona, josta 50 000 on ympärivuorokautisessa pitkäaikaishoidossa. sanoo Vappu Taipale Suomen Punaisen Ristin jäsenlehden ykkös-numerossa. Siis 20 eläkeikäistä pärjää itsekseen yhtä hoidettavaa kohti. Taipale hehkuttaa vanhusten puolesta. Hänen mielestään pitäisi heittää romukoppaan mielikuvat, joista suurin on ajatus vanhoista ihmisistä taakkana – koska ikääntyneet eivät ole työelämässä, he eivät tuota mitään. Taipaleen mukaan vanhat ihmiset ovat erittäin tuottavia: Vanhat ihmiset tuottavat sosiaalista pääomaa, jolla ylläpidetään valtavat määrät hyvinvointia. Vanhuus ei ole sairaus. Enemmän huomiota ansaitsisivat ne asiat, jotka pitävät ihmiset virkeinä ja terveinä.
Ensimmäisen kerran ihmiskunnan historiassa yli 60-vuotiaat käyttävät kulutukseen enemmän rahaa kuin alle 20-vuotiaat. Tällaisia kansantalouksia on maailmassa 38. Suomi on niistä yksi, valaisee Taipale.
Vappu Taipale ei ole kuka tahansa. Sen lisäksi, että hänellä on pitkä muodollinen ansio- luettelo, hän on ollut ja on edelleen aktiivinen osallistuja ja yhteiskunnallinen keskustelija miehensä Ilkka Taipaleen rinnalla. Vappu Taipale on 72-vuotias. ”Jokainen voi edistää omaa hyvinvointiaan: Liity! Anna! Opi! Harrasta! NAURA!”
Väestötilaston mukaan Lieksassa runsas vuosi sitten oli yli 65 vuotiaita 3484 asukasta. Taipaleen esittämän suhdeluvun perusteella heistä on ympärivuorokautisessa pitkäaikaishoidossa noin 175. Viime aikoina on paljon puhuttu hoitajapulasta ja siitä, ettei yksittäistä hoidettavaa kohti ole riittävää määrää hoitajia. Kun otetaan huomioon mm. työaikalaki, vuosilomalaki ym. työlainsäädännön vaatimat näkökohdat on kiinnostavaa, mikä on Lieksan todellinen hoitajamäärä suhteessa hoidettaviin.
Lieksassa on jo usean vuoden aikana kehitelty uutta vanhusten hoitomuotoa, jossa yksin- asumiseen kykenemätön vanhus sijoitettaisiin vieraaseen perheeseen. Ennakkoon ilmoitetut hoitokorvaukset tuntuvat kovin matalilta, eikä hanke ilmeisesti sen takia ole herättänyt kiinnostusta.
Minusta on tärkeää mieltää Taipaleen tapaan, että eläkeläisetkin ovat kuluttajia. Eläke, ainakin pienen eläkkeen saajilla kuluu elämiseen. Se menee samalla tavalla kuin nuoremmillakin, asumiseen, ruokaan, liikkumiseen, kotitalouteen ja harrastuksiin. Kun vanhus tarvitsee koti- tai sairaalahoitoa, tahi muita palveluita hän maksaa siitä ja työllistää. Jos jollakulla jää eläkkeestä yli kulutuksen ei sitä pidetä tyynyn alla vaan se on pankissa vapaassa käytössä rahamarkkinoilla tai muilla tavoin sijoitettuna. Ei ne eurot jää minnekään piiloon makaamaan, eikä niitä kukaan polta, olipa ne tulleet talouteen mistä lähteestä tahansa. Raha kiertää!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)

