Nelson Mandelaa muistellessa

Juuri nyt kerrotaan tv-uutisissa, että Talvisodan muistomerkiksi on valittu metallihahmo. Se on lävistetty joka puolelta kuin ammuttuna.  Monimerkityksinen taideteos.

Nelson Mandelan muistojuhlien ohessa luin Primo Levin kirjoittamaa kirjaa Hukkuneet ja pelastuneet. Sitä lukiessa tuntuu että Nelson Mandela oli kuin toiselta planeetalta. Muistopuheita pitäneet ylistivätkin häntä niin ettei moista ole ennen kuultu. Oliko hänessä jotain samaa kuin Raamatun Jeesuksessa kerrotaan olleen.

Primo Levi kirjoittaa  miten Saksan natsihallintoa palvelleet muistivat mitä oli tapahtunut, missä tapahtumissa he olivat mukana ja myötävaikuttamassa niissä.  ”Syyllisyyteen liittyvän muiston vääristymisen äärimmäisenä muotona on sen tukahduttaminen. (…) Vamman saanut henkilö pyrkii tukahduttamaan muiston vammautumisestaan, jotta tuska ei palautuisi. Vamman aiheuttaja hautaa muiston mahdollisimman syvälle vapautuakseen siitä ja keventääkseen syyllisyydentuntoaan.”

Levin mukaan itävaltalainen filosofi Jean Amery, joka Belgian vastarintaliikkeen jäsenenä joutui Gestapon kiduttamaksi ja vietiin juutalaisena Auschwitziin, kirjoitti seuraavat kauhun tunteita nostattavat sanat:

Kidutettu on ja pysyy kidutettuna. - - Kidutuksen uhriksi joutunut ei kykene enää sopeutumaan maailmaan, sillä häpeä mitätöidyksi joutumisesta ei katoa koskaan. Ensimmäinen isku vasten kasvoja horjuttaa luottamusta ihmisiin, kidutus romahduttaa sen lopullisesti, eikä se palaa koskaan.

Mieleeni tulee kuluvana vuotena esiin nostetut sotien jälkeen Suomessa tapahtuneet kuritus- ja halventamistapahtumat niitä lapsia kohtaan, jotka olivat joutuneet lastenhuoltolaitoksiin. Samalla tavalla mietin koulukiusattujen kohtaloa. Selviytyjät kertovat jättäneensä ne muistot taakseen ja antaneensa anteeksi. Hyvä niin. Jotkut heistä ovat nyt menestyjiä. Menestys on kuin balsamia haavoille. Hyvä niin. Jotkut väsyivät kesken pitäessään pystyssä kulisseja. Joillakin ei ollut voimia edes yrittää.

Lounaisen Guatemalan vuoristossa syntynyt ja aikuistunut intiaaninainen Rigoberta Menchu Tum kertoo intiaaniheimon perinteistä,  sen alistamisesta, väkivallan kohteeksi joutumisesta ja pöyristyttävästä kidutuksesta kirjassa Nimeni on Rigoberta. Alle 20-vuotiaana hän aloitti sitkeän ja rauhanomaisen taistelun heimonsa perinteiden ja eloon jäämisen sekä inhimillisen elämän turvaamiseksi. Luku- ja kirjoitustaidottomana, espanjaa osaamattomana hän eteni nopeasti rakentavassa työssä siinä määrin että hänelle myönnettiin Nobelin rauhanpalkinto vuonna 1992 hänen ollessaan 33-vuotias. Hänen kertomuksensa oli julkaistu vuonna 1983.  Ihmeiden aika ei ole ohi!

Nietzhe: Totuus on tuottavin kaikista ihmisen erehdyksistä.