Paperilehdet tekevät kuolemaa

Juha Honkonen kirjoittaa helmikuun Vihreässä Langassa otsikoiden: Metsäteollisuus on taas lähtöruudussa. Puusta on ehditty tehdä lautoja, tervaa, paperia, energiaa ynnä muuta. Mitä seuraavaksi?  Sanonta, Suomi elää metsästä, ei enää pidä paikkaansa, sillä metsäteollisuuden osuus bruttokansantuotteesta on vajonnut kolmeen prosenttiin. Ja nyt ollaan vasta alamäen alussa. Paperilehdet tekevät kuolemaa.  

Yhdysvalloista se alkoi. Kaapelitelevisio, pelikonsolit ja muut uudet median käyttötavat alkoivat syödä lehtien lukuun käytettävää aikaa. Sanomalehtipaperin kulutus kääntyi laskuun 1987. Eurooppa ja Suomi seurasivat perässä kymmenen vuotta myöhemmin. Kamelin selän katkaisi laajakaistayhteyden leviäminen lähes joka torppaan. Ihmiset huomasivat, että uutiset voi lukea ilmaiseksi netistä. Mediatalot ovat huomanneet virheensä vasta viime vuosina ja alkaneet muuttaa nettiaineistoaan maksulliseksi, päättelee Juha Honkonen.

Vajaan vuosikymmenen sisällä Suomessa lakkautettujen paperi- ja sellutehtaiden luettelo on pitkä; kaksitoista tehdasta vuodesta 2005 lähtien. Vuonna 2011 kahden lakkautetun tehtaan vuosituotanto oli ollut 760 000 tonnia paperia. Puusta on mahdollista valmistaa kemiantuotteita; biokomposiitteja, biopolttoaineita, muotoiltavia materiaaleja, mikrokuituselluloosaa ynnä muuta. Yleisluonteinen erittely tuotevalikoimasta liittyy artikkeliin.

Puusta saa öljyä, josta voi tehdä paitsi energiaa myös vaikkapa kenkälusikoita tai kännykänkuoria.  Ennen paperiteollisuutta Suomi alkoi rikastua metsästä 1600-luvun alussa, kun tervanpoltosta tuli suurtuotantoa. Tervahan on männystä kovassa kuumuudessa kuivatislattua öljyä. 200 vuotta myöhemmin puulaivat korvautuivat metallialuksilla. Koko ala oli kriisissä. Pelastajaksi tuli paperi.

”Ei tänne enää tule tehtaita, jotka palkkaisivat tuhansia ihmisiä”, Euroopan metsäinstituutin ohjelmajohtaja ja Itä-Suomen yliopiston professori Lauri Hetemäki sanoo suoraan. Hän varoitti paperin syöksystä jo 1990-luvulla, metsäyhtiöiden johdossa ei reagoitu.

Keinot ovat monet, kun metsäprofessori miettii metsäalan uusia rahanlähteitä.

Myös puurakentaminen tekee uutta paluuta. Suomeen nousee puukerrostaloja. Stora-Enso ja UPM ovatkin liittyneet Rakennusteollisuuden keskusliiton jäseneksi. ”Puuelementit ovat kalliimpia kuin betoni, mutta niillä rakentaminen on nopeampaa. Siksi puurakentamisen kustannukset voivat olla jopa pienemmät kuin betonirakentamisen, etenkin tulevaisuudessa”, Hetemäki muistuttaa.

”Puusta voi kyllä tehdä kaikkea sitä, mitä öljystäkin. En kuitenkaan usko, että muovituotteiden valmistuksesta tulee meille merkittävä tulonlähde. Näitäkään ei kannata tehdä Suomessa vaan jossain halvan työvoiman maassa ja siellä, missä isot markkinat ovat”.

Perheemme möi joulukuussa hankintakaupalla harvennuspuuta metsäyhtiölle. Ostaja  kertoi mm. että koivusellulla on kova kysyntä Kiinaan vaateteollisuuden tarpeisiin.  Muistan, että puukuidusta valmistettua sillaksi kutsuttua kangasta sai Suomessa sodan jälkeen, sitten tuli markkinoille raion, sitten viskoosi, jota on kutsuttu myös tekosilkiksi.  Kangaskuitujen valmistukseen käytettävää liukosellua saadaan koivusta ja kuusesta.

Juha Hokkasen mukaan viskoosi on yhä suositumpi vaatteiden valmistusmateriaali Intiassa ja Kiinassa.

Mielestäni  tervan käyttö Suomessa on vähentynyt lujitemuovin korvatessa puun pienveneiden materiaalina. Tervalla, jonka käyttö jostain kumman syystä yritettiin EU:n määräysten pohjalta kieltää, ei ole muoviin verrattavia haittavaikutuksia. Ilman lisäaineita olevana terva hajoaa haitattomasti luontoon. Veneiden lisäksi tervalla holvattiin ainakin kenkien anturat, hätätilassa päällisetkin. Puusukset paahdettiin ja kyllästettiin tervalla.  Kattopaanutkin on saatu tervalla vettä hylkiviksi. Sanottiin: Jos ei viina, terva ja sauna auta, tauti on kuolemaksi. Tämän päivän paras hoitovoide on havupuun pihkasta tehty pihkavoide. Jos muu ei tepsi, niin se.! 

Laskiaisrokkaa ja laturetkeä

Näinä päivinä puhutaan laskiaisesta. Työpaikkaruokaloissa hernerokkaa, perinteistä laskiaisruokaa, oli usein torstaina. Sehän onkin ihan jytyruokaa. Väinö Linnan mukaan sotaakin käytiin sen voimalla. Minä keitän hernekeittoa silloin kun kauppapäivään on vielä aikaa enkä kehtaa kaivaa pakastimesta lihaa tai kalaa eikä komerossa ole edes perunoita. Herneitä sentään on likipitäen aina varastossa, samoin porkkanoita ja sipulia sekä kuivaa soijarouhetta, liemikuutioita ja Kikkomania.

Tulee maukasta, nälän pitävää keittoa, kun muutaman tunnin liottaa vedessä kuivia suomalaisia herneitä, heittää joukkoon kasvisliemikuution tai kaksi, sipulin ja porkkanoita ainakin yhtä paljon kuin on turvonneita herneitä, maustepippureitakin ihan monta. Minulla on vanha painekattila. Sain sen hylkytavarana.  Herneen keittämisessä se on parhaimmillaan. Lähes tunnin annan herneiden, sipulin ja porkkanoiden muhia. Paineen laskettua tarkistan liemimäärän ja tarvittaessa lisään vettä, koska lisään keitokseen vielä tummaa soijarouhetta parisen desiä. Vielä pieni kiehautus ja soijarouhekin on jo imaissut lientä. Keitos on valmis maisteltavaksi. Usein tarvitaan lisää suolaa. Kikkoman-soijakastike on minusta sopivan suolainen ja ärhäkkä vähän terästämään makua. Eikun syömään!

Lauantaina lähden naapurien kanssa Suomuun Joensuun Ladun järjestämälle laturetkelle. Lieksalainen Riitta Laatikainen vetää porukkaa. Otan mukaan myös lumikengät, jos voitelu ei onnistu ja lipsuu. Reppuun pakkaan aurinkolasit,  istuinalusen, avaruuspeitten, kevyen lämpimän villaröijyn ja eväät. Kaikki kulkee mukana, siis ei liikaa kannettavaa; lämpimät käsineet, rannesuojat ja tuulta pitävä puku päälle. Pitäisköhän ottaa vielä kamera.  Säätiedotus ennustaa mukavaa ulkoilusäätä. Eikun menoksi!

Mitä tänään syötäisiin

Keittiön lieden lähistöllä lokerossa lojuu tuhriintuneita paperilappusia. Yhden niistä olen leikannut  Hesarista 13.1.11. Se on Sami Simolan ruokaohje Kokeile tätä.Tosi hyvää papukeittoa. Simola aloittaa: Otsikko ei liioittele. Vaimo on tehnyt tätä papukeittoa iät ja ajat, mistä lie keksinyt. Osana tekstiä Simola lisää: Keitto on niin hyvä, että se vetää melkein runolliseksi. Siinä tuntuvat inkiväärin ja rakuunan lempeä makeus ja chilin terhakka potku. Ja vielä: Jos luulit, että papukeiton maku saa höpisemään lempeitä, olit väärässä. Sen tekee hinta. Iso neljälle hengelle riittävä kattilallinen papukeittoa maksaa vain reilut neljä euroa. Sitä paitsi ainekset ovat sellaisia, että niitä voi säilyttää kuukausia pilaantumista pelkäämättä.

Simolan ruokaohjeen pääainekset ovat  tomaattimurska ja tomaattikastikkeeseen säilötyt valkoiset pavut. .

Simolan ohje mukaellen PUOLITETTUNA eli kahdelle hengelle:

Kattilan pohjalle pieni loraus öljyä, lämmitä se (ei kuumaksi). Lisää mausteet  curry, paprikajauhe, jauhettu inkivääri, kutakin 1 tl, rakuunaa ½ tl, chiliä. Anna makujen imeytyä lähes kuumaan öljyyn noin viisi minuuttia. Lisää tomaattimurskaa purkillinen ja kuumenna. Soseuta keitto sauvasekoittimella ja lisää joukkoon valkoisia soijapapuja yksi purkillinen.  Kiehauta ja lisää lopuksi kermaa 1 dl. 

 

Noudatin Simolan kehotusta ja kokeilin. Yllätyin ja yhdyn Simolan hehkutukseen. Minullehan ohje tuli kuin tilauksesta, koska käyn harvoin kaupassa ja silloin tällöin jääkapissa on vähän valinnan varaa. Silloin komeron periltä löytyvät pavut ja tomaattimurska pelastavat päivän. Jos on kova nälkä niin tätä keittoa ei tarvitse odottaa kauan, se on valmista viidessätoista minuutissa.