Viime lauantain laturetkeen liittyvä aihe, Venäjältä tulleet Kronstadtin pakolaiset, palautti mieleen vanhoja juttuja. Kronstadtin matruusit olivat paenneet Terijoelle ja sieltä joko suoraan tai mutkan kautta tänne takamaihin. Tuo Terijoki-paikka nosti muistista nimen OVK, Otto Ville Kuusinen. Eikä siinä vielä mitään uutta, mutta samantien muistin lukeneeni Jörn Donnerin kirjoittaman elämäkerran runoilija Elmer Diktoniuksesta. Eikä Diktoniuksessakaan mitään erikoista, mutta Donner kertoo, että Elmer Diktonius ja OVK olivat vanhoja, nuoruuden ystäviä ja sekin vielä, että OVK oli herkkä taiteilijasielu, muusikko ja runoilija; sellaisena läheinen Diktoniukselle. OVK:sta tulee ensin mieleen muuta kuin hänen taiteelliset ominaisuutensa; luetun historian perusteella.
Hertta oli OVK:n tytär, tumma viileä kaunotar. Isä taisi olla häneen vähän ihastunut, kuitenkin vain valokuvan ja äänen perusteella, koska silloin kun Hertta oli POP, ei meillä ollut televisiota, eikä muillakaan vielä silloin. Isä hymyili hitaasti toisella suupielellään vähän kuin salaa Hertan hehkuttaessa silloisessa Pienoisparlamentti-nimisessä radio-ohjelmassa. Varoiko isä suututtamasta äitiä, kun äiti oli aiemmin hieman hermostunut isän kerrottua savottaemännän terveiset isän herkän vatsan huomioimiseksi kodin pöperöissä
Isä sai tukkikämpiltä monenlaisia vaikutteita. Luulen, että hän oli sieltä saanut päähänsä, että äidillä on alemmuuskompleksi. Minä en ymmärtänyt mitä se merkitsi ja luulen ettei äitikään ymmärtänyt, mutta ei kyllä kysynytkään. Muitakin outoja sanoja muistan kuulleeni, kuten akitaatio, atekvaatti. Olen tainnut periä isältäni mieltymyksen ns. sivistyssanoihin. Jo oppikouluikäisenä opettelin niitä ulkoa serkkuni Irjan kanssa. Pitikin aloittaa aivan alusta; positiivinen ja negatiivinen, temperamentti ja permanentti, ja sitä rataa. Ensimmäisen kerran sain konkreettisen kosketuksen tietosanakirjaan kotini ulkokäymälässä. Siellä oli iso ohutpaperinen paksu kirja, josta repäistiin paperia tarpeeseen. Sattumalta näin sivun laidassa sanan, devil ja sen jälkeen sanan paholainen. Miten lienen hoksannutkin, että Fantomin koiran nimi devil tarkoitti paholaista.
Mitenkähän minä päädyinkään nyt Hattusaareen ja ulkohuussiin silkkipaperisten sivujen ääreen. Sainkohan minä sittenkin sieltä herätteen, että sanoja, joita en ymmärrä, voin opetella ymmärtämään, – kirjoista.
Terijoesta vielä sen verran, että kymmenen kilometriä siitä itään on Kuokkala. Siellä asui Edith Södergran. Hänkin oli Diktoniuksen ystävä. (Eipä Södergran asunutkaan Kuokkalassa vaan Raivolassa. Diktonius soitti hänelle viulua kun Edith oli hyvin sairas, kertoo netti)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti