Erilaisia löytöjä metsäretkellä

Tämän viikon aikana olen  samoillut lomailevan tyttäreni kanssa lähimetsissä ja Patvinsuolla . Kaikkiaan matkaa kertyi kolmisenkymmentä kilometriä. (Ei paljon tervejalkaisena, mutta iskiasvaivaisena saavutus). Löysimme lähiympäristöstä ikävien hakattujen metsäalueiden ohella upeita luontokohteita, joista emme ennen tienneet. Suolampia, jäkäläkankaita, runsaspuolukkaisia metsiä, kallioita, kohisevia vesivirtoja metsäuomissa, karpalosoita ja suppilovahveroesiintymän. Suruksemme huomasimme, että Erä-Eerolta Vaskikalliolle johtava vihättävä metsäpolku oli osittain tuhottu metsäkoneiden myllättyä isolla alueella. On ikävää, ettei pystytä säilyttämään vanhoja perinteisiä väyliä selaisenaan. Muistini mukaan eräs kiinteistöinsinööri oli sitä mieltä ettei vanhoja polkuja ole lupa hävittää. Miten lie. Missä raja kulkee luvallisen ja luvattoman välillä. Se on ns. veteen piirretty viiva.

Ohittaessamme Erä-Eeron tukikohtaa tapasimme pihalla lähes kesyjä lintuja syöttöpaikalla; käpytikkoja, tinttejä ja oraviakin. Syöttölaite vaikutti hyvin toimivalta. Hyvä muistaa, millainen se oli. Kämpän ikkunoista pilkotti somasti jäkäliä aseteltuina puitteiden väliin. Jäkälää on perinteisesti käytetty tasaamaan kosteutta puitteiden välissä.  Piipusta nousi savu. 

Lähistöllä tupsahdimme ison varastorakennuksen ja jokseenkin laajan peltoalueen ääreen. Onko täällä korpien keskellä viljelyksiäkin ja mistä lähtien, kyselimme. Karttaan oli merkitty montakin erillistä peltoaluetta, joiden tämän hetkinen tilanne kiinnosti meitä niin, että kiertelimme alueet todeten, että ne olivat täydessä viljelykunnossa. Vihreä vahva heinän sänki oli valmiina ensi kesän kasvuun. (Saisinkohan sieltä ostaa heinää, jos hankkisin vielä oman vuohen).  Vaaran laelta löytyvällä peltoalueella oli jäänteet asumuksesta ja navetasta. Ketä täällä on asunut, aprikoimme. Mikä oli se suku, joka tätä paikkaa piti. Saimme kysymyksiimme vastauksen tiellä kun tapasimme naapurin vanhan isännän ja tykitimme häntä kysymyksillämme. Sehän on Mantsinvaara ja siellä asui suurperhe Kyllöset. Lapset olivat käyneet samaa koulua tapaamamme isännän kanssa. Vaihdettiin tavanomaiset kuulumiset. Isäntä kertoi vuokranneensa asunnon keskustasta talvea varten, koska tietä ei pidetä auki talvella hänen kotitaloonsa. Kysymykseen, kuinka voitte, hän kertoi tekevänsä metsätöitä. Ei sängyn pohjalle kannata jäädä makaamaan tai siihen jää lopullisesti, hän arvioi. Siihen mielipiteeseen tuntuu hyvältä yhtyä.

Kontiovaaran harjutien jyrkästä kohdasta raahasimme ylös tielle kaksi valkeakuorista televisiota, yksi tien kummaltakin puolelta ja levysoittimen. Lopultakin, olivathan ne siinä maanneet vuosikausia mieltä vaivaamassa. Suuttuneena suunnittelin lähettää valokuvan niistä ja löytöilmoituksen Lieksan Lehteen. Meinasin ilmoittaa, että jos joltakulta on kuormasta pudonnut ajajan huomaamatta nämä laitteet, niin ne ovat nyt löytyneet, mutta ne ovat jo tuhoutuneet. Aikaisemmin, vuosia sitten,  olimme raijanneet alhaalta ylös auton akun. Nykyisen jätehuollon aikakautena ei tällaista enää tavattane, eihän!