Olen viime viikkoina tuppautunut kadulla
kulkijoiden juttusille. Minulle on kerrottu kuinka yksinäistä on elää
kerrostalossa, kun tuntuu ettei talossa haluta edes tuntea toista. Olen kuullut
kokemuksista mitä elämä on Ruotsiin muuttaneena, omaishoitajana, yksin eläjänä
kun puoliso makaa sairaalassa,
presidentin linnassa lähettinä, opettajan sijaisena rauhattomassa
luokassa, itse kiusattuna, oma lapsi kiusattuna, vatsa kipeänä, koko kroppa
kolottavana. Lieksalaiset ovat kertoneet hyvästä elämästään Lieksassa,
rauhasta, meluttomuudesta, luonnon läheisyydestä, kalastuksesta ja monesta
muusta positiivisesta kokemuksesta. Keskustelut kadulla ovat olleet minulle tärkeä
esimerkki avoimuudesta.
Mielestäni avoimuus edellyttää luottamusta
siihen, että asioista voi keskustella ilman pelkoa tulla leimatuksi. Usein emme
sanoja ilmaistaksemme riittävän
selkeästi ja yksilöidysti mistä on kysymys. Avoimuus tarkoittaa myös halua kuunnella
ja vastaanottaa viesti.
Eristäytyneestä naapurista saatetaan sanoa,
että hän on yhteiskunnan ulkopuolella, että hän on syrjäytynyt. Ei kukaan halua
jäädä yhteiskunnan ulkopuolelle eikä kukaan valitse olla syrjäytynyt!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti