Meitä valtuustoehdokkaita oli paikalla 27, kun
sosiaalivirasto esitteli toimintaansa keskiviikkona 17.10. klo 17 alkaen. Nopean kahvittelun jälkeen kiipesimme
valtuustosaliin. Sosiaaliviraston väki oli joukolla mukana. Mahduimme hyvin. Kaupunginjohtaja avasi
tilaisuuden. Testasimme tuoleja, jos vaikka…
Meille esiteltiin keskeiset sosiaaliviraston
työalueet. Kysymyksiin saatiin vastaukset. Kaikkein eniten keskustelutti
maahanmuuttoasiat. Soile Syrjäläinen esitti numerotietoja tulo- ja menopuolesta.
Työpaikkoja on tullut, tyhjät vuokra-asunnot ovat saaneet asukkaita ja ovathan
kaupatkin saaneet heistä asiakkaita. Kysyttiin sosiaaliluototuksesta, olisiko
mahdollista järjestää. Se vaatisi niin paljon resursseja, ettei ole mahdollista
aloittaa, vastattiin. Ehdokkaat esittivät mielipiteitä ja kysymyksiä niin
vilkkaasti ja niin monelta alueelta, että kahden tunnin määräaika ei riittänyt.
Vastausten ja selostusten perusteella tuli tuntuma, että Lieksan sosiaaliviraston
henkilökunnalla on osaava johto. Soile Syrjäläinen on hyvä viraston Kymppi.
Kannatti mennä tutustumaan. Keskustelu jatkui
vielä käytävillä kun meidät ohjattiin yläkerroksiin tutustumaan
toimistotiloihin. Kuiskittiin toisillemme; ennen oli toisin, nyt asenteet ovat
kohdallaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti