Kirjaston lukusali on tosiaan kuin iso,
valoisa, mukavasti kalustettu olohuone. Siellä on rauhallista ja miellyttävää
istahtaa lukemaan lehtiä, taidekirjoja ja käsikirjaston erikoisteoksia, joita
ei ole mielekästä hankkia itselle, jos ei nyt ole erityinen asianharrastaja.
Löytyy sivukopperoita, joihin voi painautua vielä paremmin keskittyäkseen. Tuttavan
tavatessa ääni helposti nousee muita ehkä häiritsevälle tasolle. Toisaalta olen
ymmärtävinäni, ettei pientä kuuluvaa keskustelua pidetä vakavan rikkeenä. Lukusaliin
tullaan näkemään tuttavia, istuskelemaan joukossa, lueskelemaan, selailemaan,
viettämään aikaa. Ja onhan siellä musiikkiosastokin, jossa voi kuunnella tai
lainata kaikenlaista musiikkia, viihdemusiikista konserttimusiikkiin.
Viitteenomainen muisto kivasta kuulemasta tai laulun sanoista riittää, että
virkailija etsii väsymättömästi ja lopulta löytääkin tarkoitetun kappaleen.
Pelkkä kiitos-sana tuntuu liian laimealta ilmaistessa mielihyvää, mitä hyvä
palvelu aiheuttaa saajalleen.
Kirjaston toimintaa voisi edelleen kehittää
järjestämällä paikan, jossa voisi ääneen rupatella. Kahvilaa olen kuullut
toivottavan. Pääkaupunkiseudulla ollaan valmiita laajentamaan kirjaston
palveluvalikoimaa jopa porakoneen tai muun tilapäisesti tarvittavan välineen
vuokrauksella.
Lieksassa on levinnyt huhu kirjaston yläkerran
ottamisesta muuhun käyttöön. Miten nykyiset kirjastopalvelut sitten
hoidettaisiin puhumattakaan kahvilasta ja laitteiden lainauspisteestä? Alakerta
on täynnä monipuolista kirjallisuutta, lastenosasto ym. Joku on huomauttanut,
että kirjojen hankinnassa pitäisi olla rima korkeammalla, ettei hankittaisi
kirjoja, joiden kirjallinen arvo on matala. Ainakin nuorten pitää saada heitä
kiinnostavia kirjoja dekkareista ja imelistä rakkauskertomuksista lähtien. Uskon,
että lukiessa samantyyppistä kirjallisuutta tulee kyllästymisvaihe, jolloin
haluaa jotain muuta. Arvostelukyky kasvaa ja haarukkaan mahtuu jo monenlaista;
tietokirjoista klassikoihin. Yhdyn Jörn
Donnerin sanoihin: ”Lukeminen kannattaa aina!”
Linkkejä:
Kirjaston lukupiiri aloitti syksyllä
Kolin maatiaiset näyttely syyskuussa kirjastolla
Linkkejä:
Kirjaston lukupiiri aloitti syksyllä
Kolin maatiaiset näyttely syyskuussa kirjastolla
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti